Kysely

Pelasin koko lapsuuden Commodore 64:n mättöpelejä (Karateka, Bruce Lee, Way of The Exploding Fist -sarja, The Last Ninja -sarja, Yie Ar Kung-fu -sarja, International Karate -sarja, Avenger, Ninja Mission, jne.) ja myöhemmin (varhaisteininä) katsoin Chan, Norris, Van Damme ym. filkat. Siinä se kipinä lähti kytemään.

Isoveli sano että:"lähe karaten alkeiskurssille.."

Ihan totta: kävin duunipaikan miesten jumpparyhmässä. Tehokasta oli mutta kävi mättämään se touhu, kun soitti aina samoja biisejä.

Jujutsu oli huono jumpan korvike, mutta oli kuitenkin niin innostavaa että mm. muutin pikkuhiljaa elämäntapojani. Tupakka jäi jossain oranssin vyön kohdalla ja kai sitten muutenkin elämäntavat järkevöityivät. Niin että kyllä se sitten paremmin toimi kuin jumppa. Lopetin muiden kiireiden takia, ehkä vielä joskus...

oli mun tausta. siis minut hakattiin ja siitä jai semmosia traumoja et ei uskaltanu oikeen enää kadul liikkuu. reeni iloa

inhoan syvästi suurinta osaa "perinteisistä" lajeista, kuten vaikka jääkiekko ja jalkapallo, joten kamppailulajit tuntuivat hyvältä erilaiselta vaihtoehdolta ja samalla kuntokin nousee.

mulle tuli tarve kohottaa kuntoa ja aloin pelailla korista, sit kaveri kysy mukaan Thainyrkkeilyyn ja mentiin peruskurssille. Siitä se sit lähti. Kaveri on jo lopettanu mut mulle se kolahti kun 2x4, ja harrastus jatkuu

Kaverin kanssa aikoinaan mentiin. Alotin jujutsun 1988.Kaveri lopetti vuotta myöhemmin ja niin se se pikkuhiljaa hiipui minullakin, kunnes lopetin vuonna 1992. Syy oli perheen lisäys ym.ym. Seurasin kuitenkin koko ajan "tapahrumia" ja jatkoinkin sitä taas vasta vuonna 2000.

Ollessani 16-vuotias sen ainoan kerran mitä milloinkaan on sattunut kimppuuni käytiin kadulla sanaakaan sanomatta. Sen hetken lentopallo & kuulantyöntö & kiekonheitto & puntinnosto & ~100kg/190cm avuin ja ja se että kimppuun kävijä oli aika tavalla kännissä ja pienempi, auttoi tilanteesta lähes naarmuitta. Tilanteesta jäi kuitenkin tuntuma että vastaavan varalle pitäisi opetella jotain; potkujen vastaanotto ei ollut rutiinia. Seuraavana syksynä päädyin karatekurssille ja kun saman seuran piirissä toimi myös judojaos niin sielläkin tuli käytyä enemmän ja vähemmän aktiivisesti yhteensä vuosia, karatessa myös kilpailumielessä. Myöhäisemmässä vaiheessa seuraavilla paikkakunnilla lisäksi nyrkkkeilyä joka jatkuu vieläkin lähinnä kuntonyrkkeilymielessä. Ts kaiken alku oli kännisen päällekarkaus, vaikka sillä kertaa kävikin hyvin.

Ja mitä sain?. Vaikka koskaan en ole ollut tietääkseni fyysisen riidan haastaja (nämä palstajutut on eri asia..) niin jo talven harrastuksen jälkeen olin havaitsevani että kynnys ryhtyä nujakointiin edes ajatustasolla oli selvästi kohonnut jostain syystä; ehkä päällimmäisenä tuntuma siitä että kg x cm x voima jnejne auttaa siihen että ihan kuka hyvänsä ei enää kävele yli, joten joka herjaa ei tarvinnut enää ottaa haasteena tms ja pienehköllä paikkakunnalla sai olla varsin rauhassa; silloin kauan sitten karate oli vielä jossain määrin eksoottinen juttu.
Tälläistä taustaa vasten olen suositellut eri budolajien alkeiskursseja junnuille lajista riippumatta omista penskoista alkaen, oma kokemus kun on että kimppuun voidaan todellakin käydä ilman pienintäkään syytä!

Teininä kaveri pyysi lähtemään karaten alkeiskurssille. Sanoin häntä hulluksi, mutta päätin mennä katsomaan. Opettajan persoona teki todella syvän vaikutuksen ja siitä se lähti. Kaveri lopetti puolen vuoden jälkeen. Vaikutuksen tehnyt opettaja viiden vuoden jälkeen. Kolmetoista vuotta takana ja silloisesta porukasta vain toinen opettaja ja minä enää mukana kuvioissa.

Lapsena 70-luvulla ihailtiin Bruce Leetä ja Chuck Norrisia ja luettiin Kung Fu-sarjista. Sieltä se pikku hiljaa lähti...

Olin lopettanut jalkapallon ja tarvitsin jonkun liikunnallisen lajin, ja kamppailulajit alkoivat sitten kiinnostaa enemmän ja enemmän.