Poika lähtee maanantaina inttiin. Miten se voi olla mahdollista? Minne vuodet ovat menneet?
Miten teillä on selvitty moisesta elämän muutoksesta? Onko tullut tirautettua itku toisensa jälkeen? Millainen maailma armeija mahtaa olla?
Itse kuvittelen aina kaikki pahimmat vaihtoehdot. Joku onnettomuus, joku saa "raivarin" ja antaa palaa yms. Joku "kessu" ei tykkää poikani naamasta ja simputtaa jne...
Kylläpä helpottaisi kuulla tuntemuksianne. Kiitos.
Miten teillä on selvitty moisesta elämän muutoksesta? Onko tullut tirautettua itku toisensa jälkeen? Millainen maailma armeija mahtaa olla?
Itse kuvittelen aina kaikki pahimmat vaihtoehdot. Joku onnettomuus, joku saa "raivarin" ja antaa palaa yms. Joku "kessu" ei tykkää poikani naamasta ja simputtaa jne...
Kylläpä helpottaisi kuulla tuntemuksianne. Kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olin samassa tilanteessa heinäkuussa. Epäilin suuresti, tuleeko esikoisen sotilaselämästä mitään. Muistelin omia kauhukuviani kaukaa 80-luvulta ja pelkäsin pahinta: että pojan intti tyssää alkuunsa joihinkin vaikeuksiin.
Pelko oli turhaa! Varusmieselämä on erilaista kuin sukupolvi sitten, nuorukaiset pätevämpiä, olosuhteet paremmat ja toiminta kaiketi mielekkäämpää.
Onnettomuuksia sattuu intissä vähemmän kuin siviilissä. Porukka koko ajan selvin päin ja ammattimaisessa ohjauksessa, tehtiin sitten mitä hyvänsä. Raivareita ei palveluksessa ole tietääkseni tullut kenellekään ainakaan niin, että sivulliset olisivat kärsineet. Pärstäkerroin on totta kai jokaisella omansa, mutta ei nykyinen kapiainen simputa yksilöitä.
Kun poika aikanaan tulee lomalle nimi rintamuksessa ja siniristilippu olkavarressa, on hetki juhlallinen! Vaatteet tekevät miehen, edelleen.
Toivotaan parasta.
Miksi sitten kovin moni lopettaa leikin heti alkuunsa? Keskeyttäneiden määrä ainakin meidän korkeuksilla on suurehko.
Onko "aines" heikompaa?
Tuo kuulostaa niin kivalta, että haluaisin itsekin armeijaan. Voisi olla mielenkiintoinen kokemus. Ihan oikeasti, en pilaile.
Et pysty kuvittelemaan kuinka erilaista elämä on arkielämään verrattuna. Ilmapiiriä ei voi "inttijutuilla" välittämään. Suurin asia on vapauden menettäminen. Voin vastata lisäksi, kyllä simputetaan. Ei useinkaan niin, että simputuksen tunnusmerkistö täyttyy. Simputtajat ovat tosin yleensä niitä edelliseen ikäluokkaan kuuluvia varusmiehiä, joita simputettiin. Perinne jatkuu, on jatkunut ikuisuuden. Asiasta voivat isät ja isoisät kertoa.
Mutta, ja tämä on asia ydin, juuri nuo edellä kerrotut miehistävät poikasi. Ne ovat asioita, joiden kautta tulee armeijan antama hyöty. Juuri mitään muuta hyötyä ei saa, normaalista koulutuksesta, siviiliä ajatellen. Itse olen käynyt upseerikoulun ja voin sanoa, että siellä saamani esimieskoulutus ei juurikaan anna valmiuksia esimiestehtäviin nykyisessä työelämässä.
Mutta aiemmin kerrottu kasvattaa poikasi "pinnaa" ja kykyä kestää paineita siviilissä mm. työelämässä. Se kasvattaa pojallesi kykyä selviytyä erilaisista sosiaalisita paineista, kykyä toimia porukassa. Se tekee miehen, joka ei heti masennu ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa. Se opettaa myös arvostamaan vapautta, juuri intissä tajuaa miltä tuntuu kun vapaus viedään.
Älä sinä, äiti, itke, kyllä poikasi hyvin selviää!
Heippa,
ensinnäkin on turha murehtia tulevia. Kannattaa olla mielenkiinnolla mukana, ja että sielläkin laitoksessa saattaa oppia jotain myös oikean elämän kannalta tärkeitä asioita. Minulla ei tosin ole poikia. mutta palautuu mieleeni kun veljeni lähtivät joskus "inttiin" 80- luvulla. Yksi oli kirjurina koulupohjansa perusteella, toinen kokkina...että yrittivät kait päästä jotenkin helpommilla hommilla...no konstit on monet. Kuulin myös paljon vitsejä siltä ajalta. ite en käynyt inttiä. nykyäänhän siellä on naisiakin pilvin pimein...tietynlaista luonnetta se kyllä varmaan vaatiin. kun pitää olla niin kurinalaisessa toiminnassa. Jos on itsepäinen persoona voi olla tietysti vähän kitkaa... mutta jos on seikkailumieltä ja urheilullinen niin varmasti pärjää luullakseni. Tsemppiä pojallesi ja kaikkea hyvää sinulle.
t:mira-ley :))