onko kellään ollut rinnat kipeät juuri ennen synnytystä? siis tuntuu että olisi jo maitoa pakkautunut. Viime kerralla ei tuntunut tälläiseltä, maitokin alkoi nousta vasta pojan syntymästä päivän päästä. Muutenkin supistelee nyt aikaisemmin kun ensimmäisessä raskaudessa sekä kummallista kylkipistosta alkaen tänään. Eka lapsi syntyi 41 4, vesien menolla lähti homma käyntiin. sitä ennen ei mitään tällästä kun nyt.
synnytys lähellä?
rv 36+2
1636
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla on esikoisen odottelu tässä meneillään, joten en osaa sanoa muuta kuin että mietin samaa. Viime yönä meni useampi tunti valvoessa alavatsassa tuntuvien vihlontakipujen sekä masun kovettumisen takia ja rinnoista tuli maitoa/maitomaista nestettä melko reilusti... mietin jo että nytkö sitä pitää lähteä, mutta siitä ne sitten rauhottui kun kerran nukahdinkin. Rinnat oli jotenkin paisuneemman oloiset illalla kuin normaalisti... saas nähä. Meillä viikkoja myös 36 2.