Miksi aurata

kun ei ole kunnolla lunta tiellä? Tässä yks yö aurattiin samaa katua monta kertaa vaikka ei ollut lunta. Vai onko se kiusan tekoa jotta me työläiset emme saa nukkua vai sitä että aamulla olisi liukasta?
Miksi ei voi jättää sen pienen määrän lunta mikä taivaalta tulee tielle? Ei se pieni lumi haittaa autoilijoita eikä kävelijöitä. Vai haittaako??
15862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ja väliajat suolaa sepeliä jne....

Äänestä
  • on tehnyt sopimuksen kaupungin kanssa ja ottavat sitten isot rahat tehdyistä tunneista kun sanovat että on ollut ja tullut sitä lunta, eivät vaan kerro että niin vähän että oikeasti ei olisi tarvinnut mitään asialle tehdäkään. Raha tässäkin asiassa taustalla, saadaan tunteja ilmoittaa maksajalle.

    Äänestä

  • kun ne kirjoitti:

    on tehnyt sopimuksen kaupungin kanssa ja ottavat sitten isot rahat tehdyistä tunneista kun sanovat että on ollut ja tullut sitä lunta, eivät vaan kerro että niin vähän että oikeasti ei olisi tarvinnut mitään asialle tehdäkään. Raha tässäkin asiassa taustalla, saadaan tunteja ilmoittaa maksajalle.

    Lumitöistä ei kyllä kukaan rikastu, joten sen huolen voitte heittää. Kaiken lisäksi yötyöt eivät ole kovinkaan kivoja.
    Lumitöistä ei myöskään saa koskaan kiitosta.
    Kaarinan kaupungissa urakoitsija päivystää ilman minkäänlaista korvausta koko talven ja kunta hälyttää auraukseen määrätyn senttimetrirajan kertyessä tai hiekoitukseen tarpeen mukaan. Urakoitsija ei näitä asioita päätä, vaan tekee tilauksen mukaan.
    Lumi tulee aurata pois, koska piukkaan ajamalla se kerrostuu ja kaikista teistä tulisi hirveieän muhkuraisia ja kuoppaisia. Lisäksi liukkautta riittäisi paljon pidempään, kun tiivis lumikerros sulaisi hitaammin.
    Useinmiten auraus pystytään kohdistamaan melko hyvin, mutta kelien vaihtelut täällä Etelä-Suomessa luovat omat haasteensa. Voit vain kuvitella millainen keli muodostuu, kun piukkaan ajetun lumen päälle sataa vettä. Ja taas viurutettaisiin ja haukuttaisiin lumityön tekijää.
    Viime vuonna lumenaurauslähtöjä oli tasan 7 kappaletta, joten kovin suuresta haitasta ei voi olla kyse, eikä urakoitsijakaan peloistasi huolimatta päässyt varmasti rikastumaan.
    Lumen aurauksien hinnat muuten vielä kilpailutetaan, kuinkahan on oman työsi laita, saatko nauttia tästä kilpailun ihanuudesta ?

    Äänestä

  • Entinen lumenauraaja kirjoitti:

    pikkasen huijaat ja panet omiasi, tännekin?

    Ex-lumenauraaja selvittikin syyn asiallisesti.
    Lisäksi; kun loska jäätyy perunapelloksi, on autoilu ja kävely sillä pinnalla vaikeaa ja vaarallista.
    Huonojalkaiselle liukasharjanteinen väylä on kohtuuttoman riskaabeli. Kolmelle pitkittäisuralle jäätynyt lähiöraitti voi olla vaikea autojen kohtaamistilanteessa.

    Kaikestanaukujia kohdistunee kuitenkin enemmän auraamattomuudelle, joten enemmistön mukaan!

    Apteekeista saa hyvälaatuisia, miellyttäväkäyttöisiä korvatulppia, pikkurahalla. Kannattaa kokeilla, voi elämä meluisassa ympäristössä muuttua miellyttäväksikin.

    Äänestä

  • Sillä sileä kirjoitti:

    Teillä taitaa olla puhe "vanhan" Kaarinan alueesta , sillä Piikkiön alueella tiet ovat aina muhkuraisia , jäisiä tai muuten hoitamatta.
    Kyllähän niitä täälläkin "aurataan" , mutta parhaimmilla 24-36h lumen satamisen jälkeen.
    Yksikin auraaja vaihtoi traktorinsa maastoautoon.
    Kyllähän se on paljon parempi väline. Käytävät ovat paljon kapeampia ja luntakin enemmän mitä ennen aurausta. Maantiet aurataan keskeltä tietä , joten heti ensilumista lähtien tiet kapenevat 1,5-2 metrillä.

    Äänestä

  • eri alueesta kirjoitti:

    Se on semmoinen homma et jos ei käskyä tuu,EI aurata.Ennen sai piikkiössä lähteä vähän oman pään ja tarpeen mukaan,homma toimi!Tajuat varmaan ettei meille tekemättömästä työstä makseta,ja on meinaan sen verran kalliita nuo aurat että kyllä niillä mielellään töitä tekisikin.

    Äänestä

ja kiiltävän liukkaaksi tien pinta. Sillä on todella kiva mennä eteenpäin kun saa varovasti astella ettei vaan liukastu... Antakaa nyt hemmetissä se parin sentin lumi olla siinä, paremmin se pitää kun tämä peiliksi kiillotettu pinta, jossain alla ne vanhat kivetkin siellä pitää niitä varoa vielä kun ovat niin suuria murikoita että niihinkin kaatuu jos astuu väärin. Jo ollaan aikoja eletty kun ei osata enää mitään tehdä kuten kuuluu. Ei sitä pintaa kuuluu kiillottaa että se on tosi vaarallinen joka paikasta!
Raivostuttavaa suorastaan ja hengenvaarallista.

Äänestä
  • oikein ASIANTUNTIJA,ainakin omasta mielestä.

    Äänestä

  • kommentoi kirjoitti:

    oikein ASIANTUNTIJA,ainakin omasta mielestä.

    taikka aura-auton/traktorin kuljettaja. Lähdes kuule joskus ihan vaikka kävelylle sen auraamisen jälkeen sille auratulle alueelle niin saat oikein näppi/kantapää- tuntumaa siihen miltä se tuntuu kun kaatuu niin että pääkin kopsahtaa siihen jäiseen katuun. Eipä tuohon sen kummempaa asiantuntemusta sitten enää tarvita.

    Äänestä

  • autoilija....... kirjoitti:

    päästä huonossa kunnossa,kun ne auraamattomat kerrokset pakkautuu ja taas valitetaan!Yleensä ne tiet hiekotetaan aurauksen jälkeen,jos on liukasta.Eikä ne auramiehet pysty siltikään kesäkeliä luomaan,aina on ihmisiä joille mikään ei ole hyvä!

    Äänestä

  • hetken kirjoitti:

    jälleen kerran vasta aamuyöstä (jolloin maksetaan parhaiten, tietenkin. Ja saa koko kaupungin herättää kun itsekin ollaan hereillä, ei tartte siis kenenkään muunkaan nukkua.) niin voisitteko sitten ystävällisesti jättää kävelytiestä sen TOISEN PUOLEN auraamatta kokonaan ja hiekoittamatta ainakin että lapselliset saa pulkkaa vedettyä, kelkkaa työnnettyä taikka vaikkapa hiihdettyä sitä pitkin eteenpäin. On sitten mistä valita ja kaikki ovat tyytyväisiä, paitsi se auraaja tietenkin.

    Äänestä

  • auraatte kirjoitti:

    Vaikuttaa viihdekeskustelulta tämä debatti oikeimmasta lumenaurauksesta, tai auraamattomuudesta, hiekoittamisesta osin tai kokonaan tai ei ollenkaan.

    Joka lähtöön on makuja, ja niin pitää ollakin.
    Ihan järkevä toive oli kevytväylien osittaishiekoitus potkuri- ja pulkkaetenijöitä ajatellen mutta voi olla vaikea toteuttaa.

    Väylät on pidettävä puhtaana lumesta, se on selvä. Yksilölliset toiveet ja ehdotukset kelpaavat varmasti kunnan tiemestarille, mutta on sitten myös ymmärrettävä, että hoitoalueittain erikoistoiveille on oltava asujaimiston 100% yksimielisyys ja extroista on myös maksettava.

    Äänestä

  • Tee aloite kirjoitti:

    toteutettu, ainakin tällä alueella jolla asun. Hienoa että toimii toiveet tälläkin tavalla ettei tarvitse esittää niitä kovasti vaivalloisesti ja monen tahon kautta. Yleensä ollaan kovasti vielä vaivalloisia toteuttamaan pienen ihmisen vaatimattomia toiveita. Mutta nyt oli oikea ihminen asialla ja toteutti tämän vaatimattoman pyynnön. Taikka jos hän on myöskin Jumalan asialla? Enkeli suorastaan, kiitokset tälle auraajalle kuka sitten lieneekin. :)

    Äänestä

Tämän kirjoittajan asunnon lähiökadulle ei ole 40 vuoteen tehty mitään muita kehitys- tai kunnostustoimenpiteitä kuin paikkailtu poksahtaneita vesijohtoja, vaihdettu polttimoita enää kaapeleiden varassa pystyssä pysyviin katuvalopylväisiin sekä suoritettu kevätharjaus.

Kadun liikenteellisestä merkityksestä johtuen lumiauraus tapahtuu yleensä lähempänä myöhäis- kuin iltauutisia. Auraussuorite sinänsä on aina huolellinen eikä millään lailla häiritsevä. Voi johtua siitäkin, että auran terää on pidettävä ylempänä, koska vanha paloittunut asfaltti saattaisi vaurioitua entisestäänkin.
Nykyään harvinaisilla pakkasjaksoilla toivoisi jopa eristävän lumikerroksen säilyttämistä kadulla, koska vesijohtojen jäätymättömyydellä on merkitystä myös aurauskustannuksiin osallistuville kadunvarren kotitalouksille.

Aurauskeppejäkään ei ole enää riittänyt Ö-Prio-kadulle, mutta taitava aurakuski on pärjännyt ilmankin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihme ja kumma kirjoitti:

kun ei ole kunnolla lunta tiellä? Tässä yks yö aurattiin samaa katua monta kertaa vaikka ei ollut lunta. Vai onko se kiusan tekoa jotta me työläiset emme saa nukkua vai sitä että aamulla olisi liukasta?
Miksi ei voi jättää sen pienen määrän lunta mikä taivaalta tulee tielle? Ei se pieni lumi haittaa autoilijoita eikä kävelijöitä. Vai haittaako??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu