Kirjoitan tänne varoituksen sanan esikoislestadiolaisuus nimisestä herätysliikkeestä. Minä olen lähtenyt tästä kyseisestä herätysliikkeestä ja haluan varoittaa niitä, jotka ovat liittymässä siihen. Olen nainen, joka liittyi esikoislestadiolaisiin noin kaksi vuotta sitten. Alussa se kuulosti todella hyvältä liikkeeltä, mutta nyt voin kahden vuoden kokemuksella sanoa, että se ei tosiaankaan ole mikään lammashuone. Siellä on susia lampaiden vaatteissa. Erityisesti saarnaajat ovat kyllä aivan muun, kuin Jumalan palveluksessa. Nyt kahden vuoden jälkeen voin sanoa, että saarnapuheet ovat perinnesaarnoja. Perinneyhdistys se on, vaikka aluksi toista luulinkin. Siellä perinteistä saarnaaminen on pääasia, siksi kutsunkin sitä nykyään perinneliikkeeksi. Toista he väittävät, mutta menkää henkilökohtaisesti paikanpäälle, niin huomaatte sen. Eniten minua kuitenkin laittaa vihaksi se, että synniksi julistetaan asioita, JOTKA EIVÄT RAAMATUN MUKAAN OLE SYNTIÄ!!!!! Sain moneen kertaan kuulla, kuinka huono kristitty olin, kun en pitänyt huivia saarnan aikana, minulla on myös lyhyt tukka ja siitäkös innostuttiin kovasti. Listaan syntilistan, jota olen pitänyt kahden vuoden ajan. Nämä ovat esikoislestadiolaisten mukaan syntiä.
-naisella lyhyt tukka
-miehellä pitkä tukka
-naisilla palmikot
-parta
-kravatti
-ilman huivia oleminen (naisilla)
-ilman hametta oleminen (naisilla)
-puhuminen seuroissa (naisilla)
-housut naisilla
-korut (sormukset, kaulakorut, rannekorut, korvakorut jne.)
-liian naiselliset vaatteet
-hiusten kihartaminen
-muotoiluaineiden käyttö
-hiusten värjäys
-meikkaaminen
-kasvit (kukat, viherkasvit, ruusut jne.)
-akvaario
-taulut
-kaikenlainen musiikki
-TV
-internet
-radio
-kirjat
-elämästä nauttiminen
-ehkäisy
-lehdet
-leijat
-jne.
Tätä listaa olisin pystynyt vielä jatkamaan pitkään, mutta en jaksa. Anteeksi että sanon rumasti, mutta nuo syntilistat mitä kokouksissa toistetaan ovat p...stä . Kaikkia noita ei mainita synneiksi suoraan, mutta hyvin tuli ainakin minulle selväksi, että lehtiä en voi lukea, koska se on maallista habatusta. Miettikää ainakin kaksi kertaa, ennenkuin liitytte kyseiseen liikeeseen. Nyt minulta on elämältä pudonnut pohja pois, koska en kuulu mihinkään yhteisöön. Esikoislestadiolaisten joukossa olen ollut, enkä löytänyt muita kuin perinnesaarnoja ja jäykän hierarkisen yhteisön, toivottavasti saan vielä voimia etsiä ja tutkiskella muitakin vaihtoehtoja. Minulla on kuitenkin vielä pieni kaipuu kuulua johonkin. Onko tällä palstalla muita esikoislestadiolaisten joukosta eronneita, vaihtaisin mielelläni ajatuksia teidän kanssanne.
Lutherin uskonpuhdistusta tarvitaan el.
-naisella lyhyt tukka
-miehellä pitkä tukka
-naisilla palmikot
-parta
-kravatti
-ilman huivia oleminen (naisilla)
-ilman hametta oleminen (naisilla)
-puhuminen seuroissa (naisilla)
-housut naisilla
-korut (sormukset, kaulakorut, rannekorut, korvakorut jne.)
-liian naiselliset vaatteet
-hiusten kihartaminen
-muotoiluaineiden käyttö
-hiusten värjäys
-meikkaaminen
-kasvit (kukat, viherkasvit, ruusut jne.)
-akvaario
-taulut
-kaikenlainen musiikki
-TV
-internet
-radio
-kirjat
-elämästä nauttiminen
-ehkäisy
-lehdet
-leijat
-jne.
Tätä listaa olisin pystynyt vielä jatkamaan pitkään, mutta en jaksa. Anteeksi että sanon rumasti, mutta nuo syntilistat mitä kokouksissa toistetaan ovat p...stä . Kaikkia noita ei mainita synneiksi suoraan, mutta hyvin tuli ainakin minulle selväksi, että lehtiä en voi lukea, koska se on maallista habatusta. Miettikää ainakin kaksi kertaa, ennenkuin liitytte kyseiseen liikeeseen. Nyt minulta on elämältä pudonnut pohja pois, koska en kuulu mihinkään yhteisöön. Esikoislestadiolaisten joukossa olen ollut, enkä löytänyt muita kuin perinnesaarnoja ja jäykän hierarkisen yhteisön, toivottavasti saan vielä voimia etsiä ja tutkiskella muitakin vaihtoehtoja. Minulla on kuitenkin vielä pieni kaipuu kuulua johonkin. Onko tällä palstalla muita esikoislestadiolaisten joukosta eronneita, vaihtaisin mielelläni ajatuksia teidän kanssanne.
Lutherin uskonpuhdistusta tarvitaan el.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onko naisten sopivaa käyttää sukkahousuja?, jos mahdollisuus käyttää sukkanauhaliivejä ja sukkia, syntiä myös pikkuhousut, varsinkin stringit on sopimattomat, pienen kokonsa takia jättäen pyllyn paljaaksi. Edellä mainitut saa miehen kiusaukseen ja näin epäsopivaa.
oletkohan itse ollenkaan lukenut koko raamattua vai kävitkö vaan siellä hengailemassa. minä ainkin löysin paljon asioita joista raamattussa selvääkin selkeästi sanotaan... selkeä trolli tämän aloittajan viesti
nämä synniksi saarnattu on...
Noin voi sattua jokaiselle, että on vain kuullut saarnattavan asioita synniksi. Mutta kyllä siinä tarvitaan aina tarkentaa, mikä on yhtä Jumalan sanan kanssa .
Selvästikin puhut tarkoitushakuista paskaa. Siihen liikkeeseen kun ei liitytä, eikä sieltä erota.
On totta että liikkeessä on ollut väärä suunta lakihenkisyyteen noin 20 vuotta johdon vaihduttua ruotsinlapissa, mutta jokainen pukee ylleen sen mitä pukee, leikkaa tukkansa jos haluaa, katselee TV:ta jos katsoo sen tarpeelliseksi. Panee karavatin jos sellaista tarvitsee etc. Ketään ei sen vuoksi eroteta, eikä kukaab voi synniksi sellaista sanoa jota ei Jumalan sana synniksi osoita.
Aivan kukin tekee niin kuin parhaaksi näkee,mutta ilman hametta ei kukaan nainen uskalla mennä seuroihin.Muuten vapaa-aikana housut ovat lähes tulkoon joka naisen vaate.Siispä nokka pystyyn ja huomenna seuroihin pitkäthousut jalassa ja jos joku typerä äijä siihen puuttuu kaivakaa kassistanne hame hänelle.Naiset tuskin siihen puuttuvat paitsi jos ovat antaneet aivonsa miehilleen.
Rauha teille Jeesukselta Kristukselta! Ikävä asia että sinun kokemuksesi ovat noin kurjia.Kaikenlaiset "syntiluettelot" ovat turhia, jos evankeliumia julistetaan puhtaana ja kirkkaana.
Jos luet rukoillen Raamatun Sanaa, niin Pyhä Henki avaa sinulle näköaloja omaan sydämeesi ja huomaat, että se on täynnä saastaa ja pahuutta, himoja, valheita jne. Silloin evankeliumi syntien sovituksesta Jeesuksessa Kristuksessa saa vapauttaa sinut kaikista kahleista. Näin minulle on käynyt ja saan joka päivä rukoilla Herralta armahdusta ja joka päivä Jeesus lupaa; ole vapaa, kaikki on jo täytetty. Emme tarvitse minkäänlaista muuta tahoa luetteloimaan syntejä.
Johdattakoon Herra Jeesus Sinut johonkin uskovien yhteyteen, missä löydät itsllesi hengellisen kodin, että saisit kasvaa Kristuksen tuntemisessa siellä toisten Jeesuksen seuraajien kanssa.Jeesus Kristus, valaise Sinä meidän kaikkien tie kohti taivaan kotia.
Hei ystävä kallis.
Olin itse esikoislestadiolaisten loppiaisseuroissa Tampereella Kalevan kirkossa edellisenä lauantaina.
Olen itse vanhoillislestadiolainen, mutta ihan itseäni sivistäekseni ja mielenkiinnosta kävin katsomassa minkälaista esikoisten seuroissa on.
Kiinnitin huomiota etenkin naisten pukeutumiseen ja vanhanaikaiseen veisuun ilman säestystä. Kun kuuntelin saarnoja, joista toinen taisi olla suoraan paperista luettu uskon isämme pitämä puhe, kuullosti opetus toisaalta hyvin tutulta, mutta jokin jäi puuttumaan. Minä en kokenut niissä seuroissa samanlaista Pyhän Hengen vaikutusta kuin rauhanyhdistyksen seuroissa, en tiedä miksi, sillä menin sinne aivan ennakkoluulottomasti mielestäni. Minun omatuntoni ei saanut siellä vapahdusta synneistä, ja puhe oli kylmä ja kuiva. Ei ollut sitä lämpöä ja rakkautta mitä olen saanut kokea rauhanyhdistyksen seuroissa.
Haluisin kuulla myös perustelut joltakin es.lest. miksi aloittajan mainitsemat asiat ovat teidän käsityksenne mukaan syntiä tai ainakin sopimattomuuksia? Esim, kukat?
Eri puhujilla on omat henkilökohtaiset syntikäsityksensä. Jos usko ja päähuomio on ihmisten vaatteiden puvussa, niin eihän siinä ole edellytystä silloin arvioida opetusta.
Mitähän luulet jos es.lest. tulee teidän kokouksiinne, - miten hän mahtaa kokea käynnin vertaillessaan tutuksi tulleeseen hengelliseen kotiinsa?
Oletkin jo omaksunut paljon meidän tapoja sillä syntiluettelosta puuttui kateus ja ahneus ja viha
Nehän ovatkin toisarvoisia syntejä
voidaan kääntää yritteliäisyydeks ja lahjakkudeksi, kiskontaa ja yms ei kukaan huomaa.
voidaan kääntää yritteliäisyydeksi ja lahjakkudeksi, kiskontaa ja yms ei kukaan huomaa.
Kaikki nuo puheet ja lista, kertoo minulle, että
sinä olit yksi Jrikontien kulkija, vaan missä oli
se laupias samarialainen, joka olisi voidellut ja
sitonut haavasi ? Kertoo minulle, että olit enempi tiukkisien puolella, me tav. emme syntilistoja tee. Siitä seikasta johtuen, että synti erottaa meitä Jumalasta, kaikki Jumalan määrittämät synnit . Ja ne saadaan anteeksi, kun uskon kautta . armosta .Kristuksen tähden.