Narsisti-exäni vei itsetuntoni täysin. Tuntuu että olen kadottanut oman iloisen ja sosiaalisen minäni, ja tunnen itseni muita huonommaksi. Exän perään en enää haikaile ja hänestä olen suht hyvin yli päässyt. Suhteen loppuvaihe kuitenkin oli aivan kamala kun hän alisti minua henkisesti ja haukkui ja nälvi jatkuvasti. Hän sai minut tuntemaan itseni maailman tyhmimmäksi ja ällöttävimmäksi ihmiseksi. En edes ymmärrä kuinka kukaan voi kohdella toista ihmistä sillä tavalla kuin hän kohteli minua. Ja ihan vaan huvikseen, omaa itsetuntoa nostaakseen! Saankohan enää koskaan sitä "omaa minääni" takaisin mitä ennen olin...
Exä vei
itsetuntoni
4450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oma poikaystäväni on narsisti ja nälvii ja halventaa minua jatkuvasti. Ajattelen että se johtuu hänen ongelmistaan, ja että hän ei tarkoita asioita joita sanoo, vaan kanavoi pahan olonsa minuun. Minua koulukiusattiin ja jouduin sen seurauksena luomaan itsetuntoni uudelleen, joten ilmeisesti sain sen tarpeeksi vahvalle pohjalle, koska jaksan poikaystävääni... ehkei hän ole ihan umpipaatunut narsisti, koska minusta tuntuu että nälviminen on vähentynyt kun olen tarpeeksi monta kertaa puhunut asiasta.
Jos sinulla joskus pyörii päässä ikäviä asioita joita eksäsi sanoi, sinun kannattaa muistuttaa itsellesi:
Eksäsi oli narsisti. Hän olisi haukkunut Einsteinia tyhmäksi, Äiti Teresaa pahaksi, Miss Maailmaa rumaksi, anorektikkoa laihaksi ja vaikka nunnaa huoraksi. Hän päästeli suustaan kamalia asioita, koska HÄN on kamala ihminen. Ei siis siksi, että hänellä olisi ollut syytä sanoa niin!
Kuten jo kerroin, itsetuntoni oli joskus koulukiusaamisen tähden todella matalalla, mutta ajan myötä, ystävien seurassa ja harrastusten parissa se vahvistui - paremmaksi kuin mitä se oli ennen ollutkaan. Sinusta ei koskaan tule samaa ihmistä joka olit, sillä olet yhtä kokemusta rikkaampi - silti uskon että pystyt löytämään uudelleen oman iloisen ja sosiaalisen sinäsi!
Ota ilo irti elämästä, nauti kavereista, perheestä, harrastuksista ja asioista joista pidät. Ethän anna eksällesi sitä tyydytystä, että annat hänen pilata elämäsi!
Tsemppiä! :)
on.Puoliso,joka joutuu nälvinnän ja niin sanotusti jatkuvan solvauksen ja kuristuksen kohteeksi joutuu valitettavasti menettämään yhden ihmisen takia itsetuntonsa.Aikoinan jouduin itse eroamaan puolisoni aiheuttaman henkisen sekä fyysisen pahoinpitelyn vuoksi.Hän mitätöi minua jatkuvasti,olin tyhmä,en tajunnut mitään,en osannut mitään jne.Masennuin ja laihduin 21 kiloa,jotensiis minusta tuli luuranko.Itkin ja itkin kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin.Sinne jäi mies.Nyt olen jo useiden vuosien jälkeen ollut erinomaisessa kunnossa ja olen saanut itsetuntoni takaisin.Mutta silloin tällöin tulee kyseiset menneet asiat ieleeni.Ne eivät tässä vaiheessa enää tunnu millekään,kun olen saanut vapaasti tutustua muihin ihmisiin ja olen voinut itse tehdä elämästäni elämisen arvoisen.Yksi ainut ihminen voi suorastaan tappaa toisen.Pää pystyyn ja elämä jatkuu.Vaikka olisi pitkäkin avio-tai avoliitto takana,ei kannata antaa oman terveytensä mennä yhden ihmisen takia.
Sadisti on sadisti.Sille kun meistä kukaan ei voi mitään.
Eikä taida voida muuten yleensä "sadisti" (=narsisti) itsekään paljon mitään, vaan on myös oman onnettomuutensa uhri. (Sanon vain kun usein ehkä unohtuu. Ei tee tietty ympäristölleen tuhoisien narsistien kohteiksi joutuneiden eloa siedettävämmiksi, mutta kuitenkin.)
Olen itsekin menneiden kokemusten takia joutunut itsetuntoni uudelleen luomaan ja olin juuri päässyt jaloilleni kunnes exäni tapasin. Ehkä olin sitten helppo uhri hänelle. Ihmettelen todella kuinka pystyt elämään narsistin kanssa?!