miehen parhaasta ystävästä mutta entäs naisen paras ystävä, toinen nainen ei ainakaan ole sillä naisten välillä liikaa kilpailua?
Aina puhutaan
*********
7499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tästäkin näkökulmasta asiaa. Olen poikkeuksellinen nainen. Minun paras ystäväni on MIES. Mihen kanssa voin jakaa kaiken, ystävänä. Naiset ovat sellaisia että heitä kiinnostaa vain itseään lähellä olevat asiat, tarvitaan siksi tuhat naista kattamaan yhtä paljon ystävyyttä kuin miehiä riittää vain pari kolme, siis vain platoonisesti ystävinä. Sitten on se yjsi ja ainoa mies joka on sekä mies, että intohimon kohde ja antaja skä ystävistä se parhain. Miksi, siksi että hän on sipisupisisipisip... :)
Kytketään ensinnäkin kateus ja viha pois.
Ohoh. jäi vain 15%.
Loput jäävätkin sitten surisiville ystäville...
...vuodesta toiseen samat vanhat ystävät. Nuoruudesta asti koettu niin hyvät, kuin pahatkin asiat, yhdessä.
Itketty ja iloittu toistemme kanssa.
Kertynyt yhteinen historia on korvaamaton.
Syvä luottamus ystävään, aito siis Aito välittäminen.
En koe ystävien kanssa minkäänlaista kilpailua. Kuinka voisinkaan, kysehän on Ystävästä.
En usko, että olisin selvinnyt elämän kolhuista ilman ystävää.
Hyvin kiitollinen olen, että minulle on suotu ystävä.
Ystävät ovat tarpeellisia. Usein nuoruudessa solmittu ystävyys kestää läpi elämän. Se on rikkautta, jota eivoi rahalla ostaa!
niin itsestään selvää. mies kyselee kuka meista on viksu.
minä lyön pelin poikki ja kerron että "aloittaja"
elämä ei ole tartani eikä tatami.
paras ystävä on aina ollut miespuolinen luultavasti siksi, että heidän kanssaan on ollut enemmän jaettavaa. Kaikkein paras ystävä nuorena aikuisena oli aviomieheni, jonka kanssa voimme jakaa kaiken - riemukkaasti myös sellaista, mitä kumpikaan ei kenenkään muun kanssa halunnutkaan jakaa.
Arvostan myös naisten ystävyyttä, enkä hevin laittaisi ystäviä paremmuusjärjestykseen - sitä yhtä ihan erityistä lukuunottamatta, joka edustaa eri sukupuolta.;))
että 40-vuotiaaksi asti minusta oli aina kiva kilpailla miesten kanssa, varsinkin kun tiesin muutamien ottavan häviönsä leikkimielisissä kilpailutilanteissa tosi raskaasti. Leikkiminen oli minusta aina hauskaa, eikä voittamisella niin ollut väliä, vaikka tosissaan sitä piti yrittää.
Sen verran kilpailuhenkinen olin ja kai jonkinlainen feministikin, että mielestäni minun piti suoriutua vähintään kohtuullisesti kaikesta siitä, mistä miehetkin.
Vasta 40-vuotissynttärien jälkeen opin antamaan miehille ilon suorittaa puolestani sellaisia tehtäviä, joita he eivät olettaneet naisen hallitsevan. Huomasin "siskojen" olleen fiksumpia ja päässeen helpommalla. Aikuiseksi kasvaminen taisi kestää kohdallani harvinaisen kauan.;))