Elämää syövän jälkeen - hoitojen loputtua...
Tästä on keskustelua cancerilla kyseisen otsikon alla
Onko kenellä täälläkin kokemusta - ettei kaikki ole niin hyvin,kuin
oletti,että hoitojen loputtua on......?
Tästä on keskustelua cancerilla kyseisen otsikon alla
Onko kenellä täälläkin kokemusta - ettei kaikki ole niin hyvin,kuin
oletti,että hoitojen loputtua on......?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olin aiemmin nickinä satunnaisesti vieraileva. Olen aggressivisesta kohtusyövästä toipunut.
Elämä on mennyt mielestäni kohtuullisen hyvin mitä tulee syövästä jälkeen. Mutta ihmisenä en ole enää entislainen. Olen muuttunut jollakin tavalla. Olen vuoden-07 lopulla potilas. Kaikki rankat hoidot käyty vuoden -08 alusta kesään asti.
Onkohan kaikki hyvin? Mielestäni yritän pysyä realisesti tukevasti maassa. Palasin työelämään syksyn lopussa. Ei minulla ollut fyysisiä sivuvaikutuksia töihin palatessa kuin vain henkisesti. Tietysti töihinpaluu stressasi jonkin verran mutta palautui normaaliksi ajan kuluessa kun ei stressaavaa ei tapahtunut töissä.
Nyt vähäsen stressaan itseäni... hehee... tupakanvieroituksessa!Se pistää vatsantoimintani oudoksi, eli ei toimi enää tuttuun tapaan.
Töihinpaluu syövänhoidon jälkeen on mielestäni todella iso juttu, kunpa työtoverit ymmärtävät olla reiluja ja tervehteviä. Ja auttavat, jos huomaavat tarpeen. Niin, ihmisiä on niin monenlaisia.
Syövästä toipuneena silti satunnaisesti tulen lukemaan tätä syöpäpotilaat-palstaa. Fiiliksestäni riippuen tsemppaan yksitellen. Ehkä joku kokee epäoikeudenmukaisuuden, mutta pyydän anteeksi. Satunnaisesti vaan luen.
Muuten yhä lämmin halaus hoidoissa oleville potilaille! Ja olkapäälle kosketus selviytyjille!
Kroonikoille erikseen virtuualihalaus ja suukko otsalle!
Kuljen vielä kontrolleissa pari vuotta munasarjasyövän jälkeen. Elämä on ollut 3 ja 4 kuukauden pätkiä. Nyt alkaa vähän tulla usko tulevaisuuteen takaisin, tai että minullekin olisi jokin tulevaisuus.
Fyysisesti olen toipunut aika hyvin. Sytostaattihoito teki jalkapohjiin tunnottomat alueet. Tuntuu että ne pikkuhiljaa olisivat vähän pienenneet?
Kun leikattiin munasarjat sun muut pois, on hormonitoiminta tietysti eri tavalla loppunut kuin normaalisti vähentyisi menopaussin jälkeen. Surukseni tukka on ohentunut ja päänahkaa paistaa ihan liikaa.
Lohdutan aina itseäni, ettei sillä ole todellakaan yhtään mitään väliä. Väliä on vain sillä että nyt elän ja tässä olen. Meillä mies sai monta vuotta huolehtia tulevaisuuden ajattelusta... ensi kesän matkoista ja mistä vaan. Nyt ostin ensi kertaa talvitakin. Ehkä sitä voin ensi talvenakin tarvita? meni aikoja etten ostanut itselleni mitään vaatetta tai tavaraakaan, kun ajattelin etten tarvitse mitään, koskaan.
Olen erilainen ihminen kuin ennen sairastumistani. Ajatukseni elämästä ovat mullistuneet. Täällä olo on joka päivä lahja, suuri ihme. Arki tai ei. Haluaisin puhdistaa elämäni kaikesta turhasta, kiireestä, kiireisyydestä. Mutta joudun silti koko ajan arkemme vauhtiin. Ja enenevästikin. Olen alkanut tehdä yhä enemmän just sitä mitä haluan. työssäkäynnin ohessa.
Jonain hetkenä olen kyllä riittävän vahva, että voin tehdä suursiivouksen elämässäni, kaiken turhan siivota pois. Sen mikä rassaa eikä anna voimavaroja, vaikkapa ahdistavan työn. Niin vähän on kuitenkin loppujen lopuksi tärkeää. Tärkeintä on mitä oma sydän sanoo, mitä sielussa soi. Mikä siellä tuntuu oikealta ja väärältä. Tehdä oikeaa, myös itseään kohtaan.
Yritän etten enää ajattele syöpää mikä oli. Mutta helposti ajatus karkaa, jos on joku kolotus tai vaikkapa selkäkipu. Pitkäaikainen masennus paljastui sairauden aikana, ja sitä on hoidettu. Hyvääkin siis tuli sen mukana elämääni. Ja ajattelen että enenevästi hyvää, lisääntyneellä elämänkokemuksella.
ja asenteissa.Ei ole niinkään varma tuleeko huomista,on ollut opeteltava elämään tässä ja nyt.Läheiset ovat tulleet vieläkin läheisimmiksi.Uusia ystäviäkin olen saanut.Osaa olla pienestäkin kiitollinen.ja että on edes tässä kunnossa.Paljon on antanut ajattelemisen aihetta,pelkoakin toisinaan kun on pieni lapsi.
Työn siivoisin minäkin pois kokonaan, jos olisi mahdollista. Täytin juuri 54, nyt odottelen sitä kun täytän 58, että PÄÄSISIN osa-aikaeläkkeelle. Sikäli mikäli sitä rajapaalua ei taas nosteta. Saisi siinäkin olla jokin hyöty noista työssäolovuosista. Psykiatri kun ei ollut vakuuttunut, että sairaseläkkeelle pääseminen parantaisi minun elämänlaatuani...Uskon kyllä, että muuten parantaisi mutta talous menisi sekaisin.
Tuntuu vaan, että ei jaksa enää siten kuin ennen syöpää. Jos on töissä 8-9 tuntia niin kaatuu kuolemanväsyneenä sängylle. Liikuntaakin pitäisi jaksaa harrastaa. Työnantajalle kun pitää nykyään antaa kaikki. Vaikka mielessään pohtii, että haluaisi tuon sairaudenkin jälkeen helpotusta, niin ei työelämässä sitä ole tarjolla. Uudet ATK-ohjelmatkin vaativat tässä iässä paljon opettelua, mikä ruuhkannuttaa entisestään ja lisää rästejä.
Lupasin kyllä sairaslomalta tultuani ottaa työn kevyemmin...mutta ei se onnistu. Kun ihmisiä ei saa palkata lisää, meidän ne työt on tehtävä.
Nyt kaduttaa, ettei "ottanut ukkoa" ennen kuin tuli näin vanhaksi, kahdestaan kuitenkin voisi olla helpompi selvityä. Henkisesti ja taloudellisestikin.
Anteeksi tämä purkaus...pitäisi olla onnellinen, että on elossa.Mutta kun ei vaan aina jaksa.
8 t. päivässä olla töissä,hyvä että 6t.Onneksi sinullakaan ei enää kauaa ole,jos tiukoille vetää ei muuta kun lääkärin pakeille vaan,ja sanot ettet jaksa.Voimia sinulle.Yksin olen minäkin,tai onhan mulla kouluikäinen lapsi kotona.
Vähän hoitojen loputtua alkoi neurologiset
oireet, mutta tutkimusten mukaan olen terve.
Esim kirjoittaessani jotain numerot ja kirjaimet sekoavat. Olin Mehiläisessä tutkimuksissa mutta
oireet jatkuvat, ehkä normalisoidun hiljakseen
kun kaikki mahdolliset tutkimukset on tehty,
lääkärit eivät enää keksi mitään uutta.
minulla,ja näkö heikentynyt.
On vaikea todistaa että huonontunut näkö on syövän ja hoitojen syytä. On aivan tavallista että ihmisellä näkö huononee 40-50 vuoden iässä ja suurimmalla osalla suomalaisista on silmälasit vaikka heillä ei ole koskaan ollut syöpää. Toisaalta, nyt me voimme syyttää syöpähoitoja kaikista vaivoista ja vaikeuksista.
mikään turva ole,voi vaikka jättää kun vaimo sairastuu.
tälläistä sattuu ihan tosielämässä.
Henkilökohtainen kokemukseni on että elämä on paremmin kuin ennen hoitoja, koska sain kuulla että nyt olisi syöpä tällä kertaa nujerrettu.
että olet saanut sellaisen tiedon. Oikein ilouutisen!
Itse koen olevani aivan eri ihminen kuin ennen syöpää. Vieläpä voisin sanoa, että minusta tuli parempi ihminen. Kauheaa vain, että näin paljon pitää kärsiä ennen kuin ihminen muuttuu.
Miksi se muutos ei voinut tulla vähän vähemmällä?
Se pitää kai tulla kärsimysten kautta. Tällaisen suuren pysähtymisen kautta. Toisaalta se muutos parempaan tulee kuin palkaksi tästä kärsimyksestä.
Hetken aikaa kaikki oli hyvin, mutta tuli uusi romahtaminen, mistä on nyt vuosi kohta toivuttu ja tällä hetkellä elämä on ihan hyvillä uomilla. Vaikka syöpä on kavala sairaus ei sen silti pidä antaa estää elämästä, sillä niin kauan kun on elämää on toivoa tulevasta.
Vuosi sitten en olisi uskonut tilannettani nyt, niin paljon on tullut uusia asioita elämässä eteeni. Syöpä on aukaissut myös myönteisiä ja hyviä ovia. Olen ottanut tämän elämänoppikokemuksena ja koittanut pysyä sen kyydissä.