\o_ HALOOO!!!???

Torin kylkeen nousseen hampurilaisfirman myyntihenkilöille kekäleitä perseeseen!!!!

Iski hampurilaisenhimo vielä sangen myöhään ja lähdettiin hesen luukulle perjantai-ehtoona, jonne saavittiin kahdeksaa vaille sulkemisikaa, eli 4.52, aika tarkastettiin hetken kuluttua useammastakin eri kohteesta, kun ämyristä kajahti OLLAAN SULJETTU -kommentti, ihan siitäkin huolimatta, että ämyrin kyljessä olevassa laatassa seisoo aukioloajaksi aina aamu-5een.
Siis mitä v**ua, kävi nälkäisen suolessa, ääneen älähdettiin että Mitenmukakiinnikunaukioloaikaaonyhä8min???, saatiin julkisuudestakin jo tutuksi tulleella tyylillä vastaukseksi SULLA ON KELLO SIT ERI AJASSA KUIN MEILLÄ -MITÄ SÄ SITTEN OTTASIT?


ASIAKASPALVELUA, PERKELE!? Ääneen totesimme, ettemme tarvitse tämän paikan palveluksia. Ja kaasutimme pois. He eivät tarvitse siis meidän eurojamme.
Onneksemme paikkakunnalla on hilpeitä likkoja osuuspankilta vasempaan, herkulla, jotka kaikesta huolimatta jaksaa ja osaa palvella loppuun saakka JA HYVIN, ((ellet nyt ensin aloita vittuilemalla,jolloin jokaisen pystypäisen kankaanpääläisen tulee vastaanottaa ammutut täyslaidalliset päin naamaa ihan inhimillisyyden nimissä! -vrt jonkun löyhäpäisen sonnanpuhumiseen asiakaspalvelun vajeesta taannoin paikallislehdessä..panettelua! ;D ))

Takaisin torilliseen ilmapiiriin:
Jotenkin sen vielä ymmärtää, että sarjaduunia liukuhihnamentaliteetilla veivaten se naama ei ihan koko aikaa voi pysyä oikeinpäin, mutta se on pelkkä kosmeettinen haitta, eikä edes vie ruokahalua sanottavasti, kunhan herättää ivailua heti selän takana. Mutta itsepähän olette hommanne valinnut, ei siitä sen enempää, mutta JO NYT ON HELVETTI, ELLEI SIELLÄ LUUKUN TAKANA PYSTYTÄ OPEROIMAAN SILLE KELLONLYÖMÄLLE KUIN KUULUU, VAIKKA SITTEN PORUA VÄÄNTÄEN, AIVAN SAMA, KUNHAN ASIAKKAAT SAA SAFKANSA SITÄ HALUTESSAAN!?

Hallinnolliselle taholle tiedoksi, että mikäli henkilökuntaa ei miellytä asiakaspalvelu loppuun saakka eikä se hallitse asiallista palautteenantoa, sellaisilla saa hyvin liukkaasti ison loven kassaan. Kuten tässäkin tapauksessa. Meillä on iso jengi nälkäisiä hesen kavereita, jotka tästä lähtien pidättäytyvät paikallisen firman kanssa asioinnista. Porissa on montakin heseä, jos oikein alkaa sattua hampaaseen, se on vain 40minuutin päässä ja samalla voi sitten viedä niitä ostoseuroja muutenkin pois paikallisilta, kun sinne kerran mennään-- eli kyseessä on negatiivinen ja moraaliton kerrannaisvaikutus nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, mutta minkäs teet. Ihminen on häilyväinen ja vaatii hampurilaisensa kylkiäiseksi kunnollisen asennoitumisen ollakseen täydellisesti tyydytetty.

LUULISI täältäkin löytyvän asiallista väkeä tiskin taakse, tuolta löytyy takuulla apuja etsimiseen:
Pohjois-Satakunnan työvoimatoimisto
Keskuskatu 42, 2.krs
KANKAANPÄÄ

Puh. 010 60 40195
010 19 4195


Ja vielä sille ämyriin rääkäisseelle sutturalle:
torin toisella laidalla on ainakin vielä hiljattain OLLUT kello, sen kun pyörähdät ja vilkaiset klasista!!!!!!
61655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

noin turhasta asiasta. Sinulle ei vissiin räkänokka koskaa ole vielä sanottu EI sinne karvanoppakorollaan.

Ihan oikein, ettei myyty enää sulle helkkarin ääliö. Hesessä on hyvää ruokaa ja mukava henkilökunta. Pikkusen kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan eikä kukaan kaipaa sun muutamaa sossukillinkiä.

Äänestä
  • Vittu mainosta!

    Äänestä

kumminki niin että se on siellä päässä kun ei sitä asiallista palauttenantoa hallita... Ja tosta torin kellosta, koska se mahtaa viimeks olla ollu oikeessa ajassa, useemman ihmisen kans havaittu moneenki otteeseen et näyttää mitä sattuu millonki ja koska huvittaa... ;>

Äänestä

Olet tyypillinen hankala asiakas, ei sitten tullut mieleen tilata hiukan aikaisemmin? Ihan kiusallasi taisit mennä sinne muutama minuutti ennen sulkemisaikaa.

Jos ovat jo grillit ja muut pesseet, niin olivat varmaan helpottuneita että poistuitte paikalta. Ravintoloissakin lopetetaan tarjoilu puoli jopa tuntia ennen sulkemisaikaa. Loppuaika on tarkoitettu siihen että ihmiset ehtivät syödä sisällä annoksensa loppuun. Muutenhan työpäivä venyisi helposti puolella tunnilla joka ilta. Se kello 05.00 on se aika, jolloin ovet laitetaan kiinni.

Äänestä
  • On parempikin, että aterioitte muualla. Tuollainen viimetipan saapuminen on yleisenkin mielipiteen mukaan ala-arvoista. Sovitusita ajoista pidetään kiinni. Emme poikkea jonkun "karvanoppa-corollan" -porukan takia konseptista. Hankkikaa oma kello, jos Corollassa ei toimi. Torin kellon mukaan me emme ainakaan elä. Se kun vaihtelee minne sattuu.

    Äänestä

kuka idiootti menee kaheksaa minuuttia vaille ja tilaa jotain miljoona hampurilaista, luuleksä ettei niiden tekemiseen mee aikaa??? ja että ne työntekijät on siellä ihan oikeesti vaan sen takia että sä saisit ruokaa? että työaikakin jo loppuu, mut ei se mitään, ihan ilmatteeks ne vaan haluu sulle siä vääntää sapuskaa? ihan oikeesti, mieti nyt, ei koko maailma pyöri sun ympärilläs vaikka niin tietenki haluatki luulla. ja mä olen ihan sataprosenttisen varma että suakin tullaan näkemään hesessä vielä monen monta kertaa. jos on niin kauheeta, niin tee kaikille palvelus ja pysy oikeesti poissa sieltä, helpotat niiden ihmisten työtä hyvin paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


#*&%¤!??! *perkeleitä!* kirjoitti:

Torin kylkeen nousseen hampurilaisfirman myyntihenkilöille kekäleitä perseeseen!!!!

Iski hampurilaisenhimo vielä sangen myöhään ja lähdettiin hesen luukulle perjantai-ehtoona, jonne saavittiin kahdeksaa vaille sulkemisikaa, eli 4.52, aika tarkastettiin hetken kuluttua useammastakin eri kohteesta, kun ämyristä kajahti OLLAAN SULJETTU -kommentti, ihan siitäkin huolimatta, että ämyrin kyljessä olevassa laatassa seisoo aukioloajaksi aina aamu-5een.
Siis mitä v**ua, kävi nälkäisen suolessa, ääneen älähdettiin että Mitenmukakiinnikunaukioloaikaaonyhä8min???, saatiin julkisuudestakin jo tutuksi tulleella tyylillä vastaukseksi SULLA ON KELLO SIT ERI AJASSA KUIN MEILLÄ -MITÄ SÄ SITTEN OTTASIT?


ASIAKASPALVELUA, PERKELE!? Ääneen totesimme, ettemme tarvitse tämän paikan palveluksia. Ja kaasutimme pois. He eivät tarvitse siis meidän eurojamme.
Onneksemme paikkakunnalla on hilpeitä likkoja osuuspankilta vasempaan, herkulla, jotka kaikesta huolimatta jaksaa ja osaa palvella loppuun saakka JA HYVIN, ((ellet nyt ensin aloita vittuilemalla,jolloin jokaisen pystypäisen kankaanpääläisen tulee vastaanottaa ammutut täyslaidalliset päin naamaa ihan inhimillisyyden nimissä! -vrt jonkun löyhäpäisen sonnanpuhumiseen asiakaspalvelun vajeesta taannoin paikallislehdessä..panettelua! ;D ))

Takaisin torilliseen ilmapiiriin:
Jotenkin sen vielä ymmärtää, että sarjaduunia liukuhihnamentaliteetilla veivaten se naama ei ihan koko aikaa voi pysyä oikeinpäin, mutta se on pelkkä kosmeettinen haitta, eikä edes vie ruokahalua sanottavasti, kunhan herättää ivailua heti selän takana. Mutta itsepähän olette hommanne valinnut, ei siitä sen enempää, mutta JO NYT ON HELVETTI, ELLEI SIELLÄ LUUKUN TAKANA PYSTYTÄ OPEROIMAAN SILLE KELLONLYÖMÄLLE KUIN KUULUU, VAIKKA SITTEN PORUA VÄÄNTÄEN, AIVAN SAMA, KUNHAN ASIAKKAAT SAA SAFKANSA SITÄ HALUTESSAAN!?

Hallinnolliselle taholle tiedoksi, että mikäli henkilökuntaa ei miellytä asiakaspalvelu loppuun saakka eikä se hallitse asiallista palautteenantoa, sellaisilla saa hyvin liukkaasti ison loven kassaan. Kuten tässäkin tapauksessa. Meillä on iso jengi nälkäisiä hesen kavereita, jotka tästä lähtien pidättäytyvät paikallisen firman kanssa asioinnista. Porissa on montakin heseä, jos oikein alkaa sattua hampaaseen, se on vain 40minuutin päässä ja samalla voi sitten viedä niitä ostoseuroja muutenkin pois paikallisilta, kun sinne kerran mennään-- eli kyseessä on negatiivinen ja moraaliton kerrannaisvaikutus nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, mutta minkäs teet. Ihminen on häilyväinen ja vaatii hampurilaisensa kylkiäiseksi kunnollisen asennoitumisen ollakseen täydellisesti tyydytetty.

LUULISI täältäkin löytyvän asiallista väkeä tiskin taakse, tuolta löytyy takuulla apuja etsimiseen:
Pohjois-Satakunnan työvoimatoimisto
Keskuskatu 42, 2.krs
KANKAANPÄÄ

Puh. 010 60 40195
010 19 4195


Ja vielä sille ämyriin rääkäisseelle sutturalle:
torin toisella laidalla on ainakin vielä hiljattain OLLUT kello, sen kun pyörähdät ja vilkaiset klasista!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu