Valuuttojen ilot ja kirot

Ruuneperi

Olen ollut osin kriittinen EU:hun littymiseen.

Yhtenä perusteena lienee ollut pienen valuuttamme, Suomen markan, suojelu.

Valuuttamme oli niin pieni´arvoltaan, että äveriäs yksityinen henkilökin olisi sen arvon pystynyt romahduttamaan.

Nyt on ollut ja on selustatukea monista Euroopan maista, Saksa ja Ranskakin mukana, muitakin on.

Tämä lamaan syöksy muutti tilannetta: USA:n dollari on romahtanut, maailman talousveturi pysähtyi ostovoiman puutteeseen. Vienti tietysti helpottui ja vaikkapa (huonoja autoja) saa halvalla.

Ruotsi on pitänyt kruununsa ja Englanti puntansa. Varsinkin Englanti on rehvastellut vahvalla valuutallaan. Osti liikaa Espanjaakin ja pilasi espanjalaisuutta.

Nyt on Suomi vaikeukssissa vahvoine euroineen, jota ei voi yksityinen maa devalvoidakaan.

Sanokaa nyt jotain viisasta aiheesta, vaikkapa ajankuluksi.

14

632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seniorinetti.fi

      Nyt täytyy muistaa, että EURO ei ole sama kun EU. Valuuttaasia on ihan oma asiansa, ja siihen liittyy monta seikkaa puolesta ja vastaan.

      Suomen kuuluminen EU:hun on kerrassaan loitava juttu, koska Suomi olisi merkityksetön toimija EU:n ulkopuolella eikä meidän pienellä maalla ole aseeksi edes Öljyä niin kuin Norjalaisilla.

    • Taala

      Muutosta on!

      Muutama vuosi sitten eurolla sai 0,9$.

      Nyt kurssi on reilusti yli 1,3:n.

      Jotkut talousnerot pitäisivät optimaalisena 1,2:ta.

      Ihannetilannehan olisi hyppiä euron ja markan välillä.
      On vaan utopiaa!
      Ilman euroa olisi meitä tähän mennessä riepoteltu jo pahemman kerran.

      Markka-aikana $ liikkui 4:n ja 7,5:n Fimin välillä.
      Ei siis mitään uutta.

      £ 6,6:n ja vajaan 10:n Fiminvälillä.
      SEK 0,6:n ja vajaan markan välillä.
      Jne.

    • On eu-maita, jotka eivät kuulu rahauniooniin. Näitä ovat esim. Englanti ja Ruotsi. Näistähän yritin jotain sanoa.

      • seniorinetti.fi

        "Olen ollut osin kriittinen EU:hun littymiseen.

        Yhtenä perusteena lienee ollut pienen valuuttamme, Suomen markan, suojelu."

        Et ole väittänyt, mutta viestisi alussa mainitsit yhdeksi EU kriittisyyttäsi lisääväksi asiaksi juuri markan suojelun.

        Itse olen ennemmin vakaan valuutan kannnnalla, eli pienen maan valuutan heiluminen luo talouteen paljon vaihteluita ja vaikka siinä joskus joku voittaa ja joku häviää, niin pienen ihmisen kannalta se luo epävarmuutta lisää.


      • seniorinetti.fi kirjoitti:

        "Olen ollut osin kriittinen EU:hun littymiseen.

        Yhtenä perusteena lienee ollut pienen valuuttamme, Suomen markan, suojelu."

        Et ole väittänyt, mutta viestisi alussa mainitsit yhdeksi EU kriittisyyttäsi lisääväksi asiaksi juuri markan suojelun.

        Itse olen ennemmin vakaan valuutan kannnnalla, eli pienen maan valuutan heiluminen luo talouteen paljon vaihteluita ja vaikka siinä joskus joku voittaa ja joku häviää, niin pienen ihmisen kannalta se luo epävarmuutta lisää.

        Kirjoitin muuta kuin ajattelin


    • Monesti vieläkin kuulee kaihoisia viestejä, voi kun voitaisiin devalvoida niin kuin ennen.

      Tosiasia on kuitenkin, että devalvoimalla kyllä saatiin puuta ym. myytyä alihintaan maailmalle, mutta laskun maksoivat jälkikäteen aina suomalaiset veronmaksajat.
      Hyötyä saivat ne jotka omistivat tai saivat velkaa. Ilman vakuuksia ei silloin saanut mitään.
      Inflaatiohan hoiti velat.

      Jos me oltaisiin markassa, niin me oltaisiin jo ennen lamaa devalvoitu tuon Venäjän puutullin tai sen pelon takia markkaa niin alas, että kuralla oltaisiin jo valmiiksi.
      Mitäs sitten devalvoitaisiin kun ei olisi markalla mitään arvoa.

      Ruotsikin, vaikka sen talous on suunnilleen kunnossa, alkaa olla valmis euroon.
      Niin taitaa käydä punnallekin.

      • seniorinetti.fi

        Jopel puhuu asiaa, eli vakaa valuutta on meille maan matosille parempi vaihtoehto.


      • kerroitte
        seniorinetti.fi kirjoitti:

        Jopel puhuu asiaa, eli vakaa valuutta on meille maan matosille parempi vaihtoehto.

        empä olis tullut ajatelleeksikaan.
        Kuka finanssinero seniorinetin valtuuttamana puhuu?


      • seniorinetti.fi
        kerroitte kirjoitti:

        empä olis tullut ajatelleeksikaan.
        Kuka finanssinero seniorinetin valtuuttamana puhuu?

        Ei ole kyse neroudesta tai edes tiedosta, vaan ainostaan omasta mielipiteestä .-)


    • Maalaismies*

      Nyt vallitsee pahaa enteilevä hiljaisuus. Kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Suuri järistys on tapahtunut valuuttameren sydämessä. Yritetään olla niin kuin tähänkin asti. Jokainen on tällä hetkellä yhtä hyvä asiantuntija.

      • Jos ei huomannut myydä osakkeitaan tai muuttaa rahasto-osuuksiaan rahaksi viime vuonna, niin nyt ollaan hiljaa toivotaan, ettei enää hirveämpää tapahtuisi ja kurssit lähtisivät nousemaan.

        Hiljaa siksi, että joku saattaisi nauraa ja sanoa, Olitko noin tyhmä.

        Tosiasiassa myös asiantuntijat yllätettiin pahasti.


      • ( * o * )
        Jopel kirjoitti:

        Jos ei huomannut myydä osakkeitaan tai muuttaa rahasto-osuuksiaan rahaksi viime vuonna, niin nyt ollaan hiljaa toivotaan, ettei enää hirveämpää tapahtuisi ja kurssit lähtisivät nousemaan.

        Hiljaa siksi, että joku saattaisi nauraa ja sanoa, Olitko noin tyhmä.

        Tosiasiassa myös asiantuntijat yllätettiin pahasti.

        On se niinkin että nyt kannattaa halvalla ostaa osakkeita, tästä on vain yksi suunta....YLÖS!

        Talouskin tekee samaa kuin telluksemme lämpö, laskee ja nousee, voi olla kyllä että tämä vuosi on vielä kiikun kaakun, vaan siitä se taas nousee ryminällä.

        -90 luvun alamäkikin loppuessaan alkoi osakkeet nousta hurjasti 02 oli 3xset.

        Mutta nuo osakerahastot on aivan kumollaan, voi olla, että siellä talletukset ovat muuttuneet jo yli 70% miinuksen suuntaan, kävin tarkastamassa, muutamat on.


      • Jopel kirjoitti:

        Jos ei huomannut myydä osakkeitaan tai muuttaa rahasto-osuuksiaan rahaksi viime vuonna, niin nyt ollaan hiljaa toivotaan, ettei enää hirveämpää tapahtuisi ja kurssit lähtisivät nousemaan.

        Hiljaa siksi, että joku saattaisi nauraa ja sanoa, Olitko noin tyhmä.

        Tosiasiassa myös asiantuntijat yllätettiin pahasti.

        ostaa pörssissä alas menneitä osakkeita --joku tekee niillä joskus voittoa --aaltoliike on varmaa vaikka se voikin ottaa taasen aikaa,mutta nyt ei ole sioitusvaikeuksia,niillä joilla on millä sijoittaa.


    • Ei meiltä semmoisia tähän asiaan löydy, viisaita ajatuksia. Sen vaan sanon omasta puolestani, että selkeätä Suomen markkaa kaipaan edelleen, sillä kyllä minä markoilla edelleen hahmotan noita euron arvoja, vaikka niin ei pitäisi enää järjissään olevan ihmisen tehdä. Ei pitäisi ... mutta ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      465
      1351
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1126
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      815
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      757
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      723
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      704
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      677
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      62
      664
    Aihe