Onko muita jotka ovat päässeet eroon tai muuten saaneet oireet helpottumaan omin avuin? Itsellä oli vuosia sitten todella pahoja pakko-oireita ja ajatuksia. Jokapäiväinen elämä oli helvettiä. En kyennyt tekemään juuri muuta kuin keskittyä olemaan, kaikki tekeminen (suihkussa käynti, syöminen, jopa liikkuminen!) oli tuskaa, koska niihin tärvääntyi niin paljo aikaa että koitin välttää niitä kokonaan. Nämä oireet ja ajatukset olivat kuitenkin niin pahoja, että lopulta järki voitti ja "kyllästyin" niihin. Päätin ottaa riskin (mitä se ei tietenkään oikeasti ollut) ja ruveta elämään normaalia elämää, silläkin uhalla että jotain pahaa tapahtuisi.
Nykyään olen suht normaali, vaikkakaan pakko-oireista ja ajatuksista en kokonaan olekaan päässyt eroon, mutta ne ovat niin pieniä ja huomaamattomia että ulkopuoliset tuskin niitä huomaavat ellei tiedä seuraamalla seurata. Mutta eivät siis haittaa enää jokapäiväistä elämääni. Olisi kiva kuulla onko kukaan muu selviytynyt ilman psykiatrin tai lääkkeiden apua?
Nykyään olen suht normaali, vaikkakaan pakko-oireista ja ajatuksista en kokonaan olekaan päässyt eroon, mutta ne ovat niin pieniä ja huomaamattomia että ulkopuoliset tuskin niitä huomaavat ellei tiedä seuraamalla seurata. Mutta eivät siis haittaa enää jokapäiväistä elämääni. Olisi kiva kuulla onko kukaan muu selviytynyt ilman psykiatrin tai lääkkeiden apua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pakkoajatukset ovat vähentyneet huomattavasti ja nykyään keskityn asioihin ilman sivuajatuksia. Välillä tila voi pahentua esim. stressistä.
Olen vasta tänään, lähinnä näitä keskusteluja lukemalla, tunnistanut oireeni. Mutta mulla ne on siinä mielessä lieviä, että yleensä pakko-ajatukset pysyvät pitkäänkin poissa ja myös neuroosit helpottaa välillä. Nytkin oli monen kuukauden jakso ilman pakko-ajatuksia, kun taas sitten eilen illalla kamala sellainen iski ja ahdistuin siitä taas kovasti. Mun pakko-oireet taas ei perustu niinkään siihen, että epäilisin niiden tekemättä jättämisen aiheuttavan jotain pahaa. Tai ainakaan en tunnista sitä ajatusta, olen vaan yksin kertaisesti neuroottinen sen suhteen onko asiat kunnossa vai ei.
Mut joo, nyt kun olen huomannut, että ilmeisesti kärsin vähintäänkin lievistä pakkoajatuksista ja -oireista, mietin että voiko tää mennä joskus kokonaan ohi ilman asiantuntija-apua ja lääkkeitä...? Jokunen vuosi tätä on jatkunut, välillä parempana, välillä pahempana. Nyt odotan pelolla seuraako eilis-iltaisille ajatuksille jatkoa viimeistään tänä iltana. Toivottavasti ei. Mutta mulla siis nuo ajatukset PALJON rassaavampi asia kuin se, että saatan joutua tarkistamaan hellan levyt useampaan kertaan. Koska ne rakkaimmat ihmiset ovat mulle tärkeintä maailmassa, enkä meinaa kestää sitä, että väkisin jostain tunkee pahoja ajatuksia heistä, tai siitä että heille sattuisi jotain pahaa.
hei,
olen kärsinyt yli 11v pakko-oireista ja pahimmillaan olin itsemurhan partaalla. olen selvinnyt esim . tunnin käsien pesusta 3 krt kerrralla ilman terapiaa. ovia tarkistelen jatkuvasti kun itseluottamus mennyt. kaikkea ei voi saada.
hellat ei ole mikään ongelma mulle kuten muille. uskon heti kun katson. tässä pätee se, että järjellä pitää myös ajatellla. sanoo tavallaan itsellleen että kun olen tarkistanut niin kyllä se sitten on katsottu ja tarkistettu.
ongelma musta on siinä että emme saa kohdata samassa tilanteessa olevia henkilöitä joilta saisimme vertaistukea. siinä on avain ongelmaan. olisi paljon mukavampi jos voisimme yhdessä nauraa ja ymmärtää mikä meitä vaivaa koska sitä ei terve ihminen koskaan voi ymmärtää.