Lars Leevin Ja Remun

Vattulan tuvissa vietetään tänään Nyyrikin päivänä.
Kumpikin
sai melkoista jytkettä aikaan.
Kumpi
jussille tärkeämpi herra?
5349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vetivät.
Raittius ei ole heidän lajinsa.

Äänestä
  • mutt tää eka jo maatunu kokonanssa.

    Äänestä

jytkettä.

Äänestä

Lopettaneen ryyppäämisen vasta 41 vuotiaana, yleensä siinä ajassa meneepi henki juopoilta mutta oisko ollut mietoja juomia siihen aikaan. Näitä uskonlahkoja menee ja tulee maailmassa muutamanvuoden välein, aina riittääpi uusia yrittäjiä ja politiikot käyttää poloisia hyväkseen.

Äänestä
  • Lars Leevi oli alkoholin kohtuukäyttäjä. Hän käytti alkoholia asiallisesti aina 41 ikävuoteen saakka. Mutta koska hän halusi ruveta saarnaamaan raittiudesta, hän näki paremmaksi, että jättää itekkin koko alkoholin käytön. Lars Levi kun näki, että kaikilla ei pysynyt viinan käyttö hanskassa. Kuinka näihin voi vahvemmin vaikuttaa, kuin omilla esimerkeillä. Juopot eivät ota tosissaan sellaista raittiuden puolesta puhujaa, joka myös juo, vaikkakin kohtuudella. Juoppo voi luulla, että samaa litkuahan sekin juo.

    Myös Juhani Raattamaa oli alkoholin käyttäjä. Hän itseasiassa joi sitä aikamoisestikkin. Silti Lars Levi näki, että Raattamaalla on hyvät keinot sanan edespäin viemiseksi. Hän asetti Raattamaan katekeetakseen. Raattamaa saarnasi lapsille, jotka sitten itku kurkussa kertoi uskosta vanhemmille. Kaikki eivät tästä pitäneet.

    Nykyään ei ole mitään uutta profeettaa, joka puhuisi täysraittiuden puolesta. Tosin eipä Lars Levikään kaikin puolin hirmu raitis ollut. Hänhän poltti varsin äkäisiä piippusavukkeita. Lars Levin museossa pohjois-ruotsissa onkin nähtävillä näitä Lars Levin järeitä piippuja. Niillä on varmasti saanut alkoholia vastaavat olotilat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


synttäreitä kirjoitti:

Vattulan tuvissa vietetään tänään Nyyrikin päivänä.
Kumpikin
sai melkoista jytkettä aikaan.
Kumpi
jussille tärkeämpi herra?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu