Alkuraskaus meni kohdallani hyvin. Ei kipuja, ei vuotoa, ei mitään "normaalista" poikkeavaa. Viikolla 12 ultraan katsomaan odotettua pienokaistamme, mutta sitä ei löytynyt. Hoitaja määräsi uuden ajan, että katsotaan, jos vaikka kohtu on hankalassa asennossa tms, josta johtuen vauvaa ei vielä näe. Parin viikon odottelun jälkeen uuteen ultraan, jossa todettiin, että tilanne on sama. Hoitaja pahoitteli kovasti ja ohjasi aulaan odottamaan lääkärin tarkistusta. Siinä minä sitten istuin neuvolaan tulleiden äitien ja vauvojen keskellä. Kyyneleet silmissä, miehellekin sanoin, että nyt et koske minuun tai en kestä. Odotus oli piinaavan pitkä. Lääkäri antoi lähetteen keskussairaalaan, jossa todettiin, että vauvan kehitys on päättynyt. Lääkäri puhui siitä, miten luonto joskus toimii näin ja on parempi, että raskaus meni kesken nyt, eikä sitten, kun maha on jo isompi. Aivan sama, kukaan ei kysynyt, miten minä voin tai mitä tämä minulle merkitsi...
No, jälkitarkastus koitti ja toiveikkain mielin sinne, koska jopa reilut 90% kohdun tyhjennyksistä lääkkeillä onnistuu ja vuoto oli ollut todella runsasata. Kivut myös. Raskaushormooni edelleen koholla ja jäänteitä kohdussa. Eli kaavintaan mars. Tässä kohdassa hajosin aivan täysin! Eikö tämä koskaan lopu?? Mitä minun vielä pitää kestää? Lääkäri oli ymmällään ja toisteli vain, että uutta raskautta voi sitten kyllä kuukautisten jälkeen yrittää. Että olen nuori (28), joten kaikki on vielä edessä. Aivan sama!! Minua ei kiinnostanut mitä tulevaisuudessa ja kuinka hienoa, kun olin vaan niiiiiin väsynyt koko prosessiin. Ehdin 8 viikkoa kuvitella olevani äiti. Sitä on seurannut vain kipua, tuskaa ja kyyneliä. Ymmärrystä ei hoitohenkilökunnalta saa, kukaan ei kertaakaan kysynyt, että miten voin tai muutakaan. Kaikki on vaan liukuhihnaa.
No, jälkitarkastus koitti ja toiveikkain mielin sinne, koska jopa reilut 90% kohdun tyhjennyksistä lääkkeillä onnistuu ja vuoto oli ollut todella runsasata. Kivut myös. Raskaushormooni edelleen koholla ja jäänteitä kohdussa. Eli kaavintaan mars. Tässä kohdassa hajosin aivan täysin! Eikö tämä koskaan lopu?? Mitä minun vielä pitää kestää? Lääkäri oli ymmällään ja toisteli vain, että uutta raskautta voi sitten kyllä kuukautisten jälkeen yrittää. Että olen nuori (28), joten kaikki on vielä edessä. Aivan sama!! Minua ei kiinnostanut mitä tulevaisuudessa ja kuinka hienoa, kun olin vaan niiiiiin väsynyt koko prosessiin. Ehdin 8 viikkoa kuvitella olevani äiti. Sitä on seurannut vain kipua, tuskaa ja kyyneliä. Ymmärrystä ei hoitohenkilökunnalta saa, kukaan ei kertaakaan kysynyt, että miten voin tai muutakaan. Kaikki on vaan liukuhihnaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olis kannattanu ottaa asioista paremmin selvää. Noin käy välillä, ei luulis olevan yllätys kenellekkään ton ikäselle!
aloittajalle tuskin on ollutkaan mikään epäselvyys, että niin voisikin pahimmassa tapauksessa käydä mutta kyllä se on todellakin isku vasten kasvoja kun se omalle kohdalle osuu, kaksi niitä kokeneena ja ihan kun ei todellakaan vielä riittäisi niin molemmilla kerroilla ainokaiset ivf- alkiot on vain siirretty, eli en edes luomuna voi odottaa onnistuvani! Ja en minäkään mitään kummoisempaa kohtelua saanut, sanottiin vain että nuoria ollaan..eikä tosiaan lohduttanut, oli niin paska olo että..ei paljo lohtua tullut mitä olisikin toivonut..eivät kaikki ota keskenmenoa ihan "kevyesti"!!
Kirjoituksen pointti ei ole se, että keskenmeno tuli, vaan se, että terveydenhoitoala ei pysty vastaamaan ihmisten tarpeisiin. Kiire ajaa hoitajat kohtelemaan potilaita tapauksina, joita nyt tulee päivittäin. Inhimillisyys on poissa.
Ihan ensin sanon, että olen itsekin keskenmenon kokenut, ja sattuihan se toki, muttei martyyriksi kuitenkaan asennettani saanut.
Toiset "prinsessat" tuntuvat pettyvän pahemmin, ehkei maailma ole heitä vielä millään tavalla aiemin kolhinut.
Mutta yleistä se on, jotta keskenmenon kokee. Hyvin yleistä. Tavallinen tapahtuma ihmis elämästä.
HALOO!! Missä on sympatia? Missä on solidaarisuus?
Jaa, enpä tiennytkään, että omaa menetystää ei saa surra. Että on turhaa marinaa kertoa omasta tuskastaan ja kohtelusta, jonka ei tuntenut auttavan. Mitä tulee siihen, että en ole menetyksiä kokenut, niin aika rohkeata tuollaista heittää. Tuskin ihminen, joka ei ole mitään surua kokenut, voisi tuntea näin.
Pidän todella outona, että koette oikeutetuksi kommentoida näin tylysti. Siitä kuitenkin kiitän, että kun en ennen tänne kirjoittamista tiennyt keneen vihani kohdistaisin, niin nyt tiedän. Juuri teidän tyyppisiinne idiootteihin! Saanpahan sitä kautta purettua omaa ahdistustani.
Ihan vinkkinä vaan, että lukekaa ensin, ennen kuin kommentoitte. Niin kuin joku ystävällinen oli kommentoinut, ei ollut kyse siitä, ettenkö olisi tiedostanut keskenmenon mahdollisuutta, vaan koin tilanteen käsittelyn mekaaniseksi ja kylmäksi.
Sinulle nimim. epäonnistunut, saat toki surra ja niin pitääkin. Anna kyynelten tulla silloin kun siltä tuntuu, älä anna niiden patoutua sisimpääsi suureksi möykyksi. Keskenmeno on elämänkokoinen menetys, joka pitää käsitellä. Älä kuitenkaan käperry suruusi ja itseesi vaan anna mahdollisuus myös uudelle ajalle, ajalle jolloin et enää ole surullinen. Tiedän täysin miltä sinusta tuntuu, nimittäin minua kohdeltiin myös hyvin kylmästi siellä äitiyspolilla (oma kertomukseni löytyy aikaisemmista viestiketjuista otsikolla: sain tänään tietää suru-uutisen)
Olet kovin nuori,sinulla on vielä aikaa, oli parempi että näin kävi ynnä muita selityksiä, mutta ei ainuttakaan lohdun sanaa.
Tukea sain onneksi perheeltäni ja mieheltäni sekä hänen vanhemmiltaan.
Ei kannata kimpaantua täällä ja provosoitua muiden kirjoituksista, nimittäin kaikki kokevat asiat omalla tavallaan. Yleensä täällä on kuitenkin todella tukevia ja ymmärtäviä kanssasiskoja(niin paljon sain voimaa niistä keskusteluista) Sain tukea myös työpaikkani järjestämästä terapia-avusta, johon sain lähetteen työterveyslääkäriltäni.
Oma keskeytynyt keskenmenoni todettiin 10.12.08 ja nyt uutena vuonna 2009 elämäni on alkanut taas hymyilemään. Odotan innolla menkkoja ja uutta yritystä niiden jälkeen!!
Elämässä eteenpäin, eikö niin?
ps. suosittelen myös www.enkelisivut.net
Kiitos lohduttavista sanoista ja vinkeistä. Tästä tulee parempi vuosi, uskon myös niin! Tsemppiä myös sinulle/teille uuteen yritykseen ja onneen!
Ihmettelen näitä tylyjä kommentteja täällä... ovatko ihmiset oikeasti noin kylmiä toisilleen?!
Paljon voimia aloittajalle, toivon että saatte vielä lapsen!!
Itse koin reilu viikko sitten alkuraskauden keskenmenon, raskautta oli odotettu melkein kaksi vuotta joka tekee menetyksestä vielä raskaampaa.
Keskenmeno on iso menetys, sitä saa ja pitää surra. Harva sitä osaa kohdalleen odottaa ja vielä harvempi siihen valmistautua. Mun mielestä on paljon mietittävää peilin edessä jos tilanteesta menee yli olan kohautuksella ja miettein että tämä nyt vaan oli osa elämää...
Itsekkin koin henkilökunnan kylmyyden. Istuin odottamassa ensiavussa labra vastauksia kolme tuntia, jonka jälkeen minut lähetettiin kotiin. Olisi vastaus ollut mikä vain olisin lähtenyt kotiin. En ymmärrä miksei tulosta voitu vaikka soittaa minulle... Olin henkisesti aivan loppu ja itkin sairaalan käytävällä kokoajan. Lääkärin ainoat lohdun sanat oli, että tää nyt vaan on luonnon tapa korjata heikot pois... ei lohduttanut. Hoitajat kohtelivat minua todella kylmästi. Uskomatonta miten hoiva-alalla työskentelee ihmisiä jotka eivät oikeasti koe minkäänlaista empatiaa. Ymmärrän että heillä on kiire ja jokaisen huolia ei ehdi purkaa, mutta yleisessä suhtautumisessa ja puhe tavassa olisi jo paljon korjattavaa.
Voimia kaikille keskenmenon kokeneille, itkekään niin kauan kuin kyyneleitä riittä, toivottavasti niiden takana paistaa teille kaikille aurinko.