kummastunut

Olen tässä mietiskellyt että sairastanko jotain bipon suuntaista juttua kun lääkäri kirjoitti osastolla absenoria ja ketipinoria aiemmin käytössä olleen citalopramin sijasta.

tekivät psykologisia testejä joista ei ilmeisesti löytynyt mitään, olin mielialan aaltoilu ryhmässä mukana jne, jossa läpikäydyistä asioista tunnisti hyvin itsensä. Aiemmin minulla on todettu ahdistuneisuus häiriö ja joskus pikkulapsena ylivilkkautta


ennen hoitoon hakeutumista minulta kuoli koira joka oli todella kova pala tuli vedettyä perseet 3-4 kertaa viikosa samalla kävin työharjoittelua
jossa oltiin tekemisiini todella tyytyväisiä.

Rahaa kului paljon normaalia enemmäm koska ostelin mitä mieli teki. normaalisti harkitsen hyvinkin tarkkaan mitä hankin.

sitten kun piti palata koulun penkille meni muistaakseni pari päivää kun rupes pinna kiristyy käytös muuttui itsetuhoiseksi viiltelyä itsensä hakkaamista, itkeskelyä,itsemurha ajatuksia. Kummallisinta näissä on se että vaikka järki sano et älä satuta itseäsi niin silti sitä vaan teki. itseasiassa näitä ajatuksia esiintyy vieläkin, mutta ne ovat vaan ajatuksia, välillä jokin todella pieni tekijä voi laukaista pienen itkukohtauksen eli itken varmaan 10 sekuntia ja sitten sitten taas mietitään ties mitä homma jatkuu joko niin et välillä nauran et mitä tää oikeen on tai sitten päädyn nukkumaan.

välillä kun on todella väsynyt niin voi mennä monta päivää nukkuen lähes 24/7.

joskus kun piristyn oikeen kunnolla ajatus kulkee päässä sellasta vauhtia että koulukaverit sanovat että taas tulee niin korkea lentoista juttua et he eivät pysy perässä

osaston tulo arvioinnissa olin ollut sekava ja jonkin verran psykoottinen

Miettivät pitkään mikä on diaknoosi, bipo mukaan luettuna. Tuloksena F23.9 Määrittämätön äkillinen ja väliaikainen psykoottinen häiriö

Reaktiivinen psykoosi
Tarkemmin määrittämätön reaktiivinen psykoosi
3682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja pitivät osastolla 9 viikkoo jaista 3 suljetulla

Äänestä
  • Koira-trauma saattanee vaikuttaa siihen, että on pistetty reaktiiviseksi psykoosiksi - kun on jokin ulkoinen tekijä mukana kuvioissa.

    Kaksisuuntaisen diagnosointi on usein vaikeaa, kun tavallaan oireenkuvaan kuuluu, että yksilön vointi muuttuu kovin pitkällä aikavälillä. Täten sitä ei välttämättä haluta antaa, ennenkö oireenkuva on jopa vuosien kuluttua käynyt ilmi.

    Äänestä

  • Jokelamaniac kirjoitti:

    Koira-trauma saattanee vaikuttaa siihen, että on pistetty reaktiiviseksi psykoosiksi - kun on jokin ulkoinen tekijä mukana kuvioissa.

    Kaksisuuntaisen diagnosointi on usein vaikeaa, kun tavallaan oireenkuvaan kuuluu, että yksilön vointi muuttuu kovin pitkällä aikavälillä. Täten sitä ei välttämättä haluta antaa, ennenkö oireenkuva on jopa vuosien kuluttua käynyt ilmi.

    Ikävä tilanne sinulla. Äkilliset mielialan vaihtelut ovat mahdollisia reaktiivisessa psykoosissa ja kaksisuunaisessa mielialahäiriössä. Absenorin pitäisi tasoittaa näitä mieliala vaihteluita. Masennuslääke voi lisätä ahdistuneisuutta ja siksi vaihdettu ketiapiiniksi,jonka pitäisi vaikuttaa myös "psykoosin" ja masennuksen oireisiin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jojj kirjoitti:

Olen tässä mietiskellyt että sairastanko jotain bipon suuntaista juttua kun lääkäri kirjoitti osastolla absenoria ja ketipinoria aiemmin käytössä olleen citalopramin sijasta.

tekivät psykologisia testejä joista ei ilmeisesti löytynyt mitään, olin mielialan aaltoilu ryhmässä mukana jne, jossa läpikäydyistä asioista tunnisti hyvin itsensä. Aiemmin minulla on todettu ahdistuneisuus häiriö ja joskus pikkulapsena ylivilkkautta


ennen hoitoon hakeutumista minulta kuoli koira joka oli todella kova pala tuli vedettyä perseet 3-4 kertaa viikosa samalla kävin työharjoittelua
jossa oltiin tekemisiini todella tyytyväisiä.

Rahaa kului paljon normaalia enemmäm koska ostelin mitä mieli teki. normaalisti harkitsen hyvinkin tarkkaan mitä hankin.

sitten kun piti palata koulun penkille meni muistaakseni pari päivää kun rupes pinna kiristyy käytös muuttui itsetuhoiseksi viiltelyä itsensä hakkaamista, itkeskelyä,itsemurha ajatuksia. Kummallisinta näissä on se että vaikka järki sano et älä satuta itseäsi niin silti sitä vaan teki. itseasiassa näitä ajatuksia esiintyy vieläkin, mutta ne ovat vaan ajatuksia, välillä jokin todella pieni tekijä voi laukaista pienen itkukohtauksen eli itken varmaan 10 sekuntia ja sitten sitten taas mietitään ties mitä homma jatkuu joko niin et välillä nauran et mitä tää oikeen on tai sitten päädyn nukkumaan.

välillä kun on todella väsynyt niin voi mennä monta päivää nukkuen lähes 24/7.

joskus kun piristyn oikeen kunnolla ajatus kulkee päässä sellasta vauhtia että koulukaverit sanovat että taas tulee niin korkea lentoista juttua et he eivät pysy perässä

osaston tulo arvioinnissa olin ollut sekava ja jonkin verran psykoottinen

Miettivät pitkään mikä on diaknoosi, bipo mukaan luettuna. Tuloksena F23.9 Määrittämätön äkillinen ja väliaikainen psykoottinen häiriö

Reaktiivinen psykoosi
Tarkemmin määrittämätön reaktiivinen psykoosi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu