ei kertakaikkiaan jaksa enää mitään

enjaksa,apua

Opiskelen koulussa jossa tuntuu olevan nyt liikaa haasteita. Opiskelu on vienyt meilenterveyden. Ei ole voimia. Purskahdan vaan itkuun ja lamaannun kun pitää ajatella että se koulu alkaa taas ja pitää käydä sitä ahkerasti puoli vuotta ennen hengähdystaukoa.Kolmen viikon joululoman jälkeen stressi on alkoi vasta viimeisellä viikolla purkautua mutta sitten aloin taas stressata ajatuksesta että loma on jo loppumaisillaan ja se paska alkaa taas. Vihaan koko alaa jota opiskelen, vihaan koko koulurakennusta, vihaan luokka"tovereitani" ja vikaan kaikkia opettajia. En vaan löydä alaa jota haluaisin opiskella. En ole niin hyvä missään että ilkeäisin mennä enää toista kertaa itseäni nolaamaan työvoimatoimistolle kun en tiedä mitä tahdon. En jaksa opiskella eikä ole voimia ajatella töissä käyntiä. Tuskin sellaista kevyttä leppoisaa työtä onkaan... Haluan vain maata kotona sängyssä ja nukkua ja nukkua. En kuitenkaan voi nukkua kun ahdistaa kun jotain pitäisi tehdä. Suvulta tulee vielä kamalasti paineita, kukaan ei ota tosissaan kun sanon etten jaksa. Jos sanon lopettavani niin kommentti on vaan "Omapahan on asiasi. Mitäpä sitten meinasin tehdä? kunhan et ala lusmuilemaan. Eikun töitä hakemaan vaan." En osaa mitään, en luota mihinkään enkä kehenkään missään, en itseeni enkä tuttuihin saatika tuntemattomiin. En jaksa. Mieleen tulvii synkkiä ajatuksia jotka joskus jopa pelottavat mutta joskus jopa rauhoittavat.

Miksi elämän täytyy olla vain suorittamista ja suorittamista. työtä ja työtä. kovaa kilpailua.

18

6889

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuohon .. .

      Nyt alat pitämään fyysisestä kunnostasi huolta. Alat harrastamaan liikuntaa säännöllisesti, sellaista missä tulee hiki, neljä kertaa viikossa minimi. Pidät huolen, että saat kaikki tarvittavat ravintoaineet. Osta vaikka monivitamiini tabletteja ja muitakin. Jos hemoglobiini on alhainen, syö vähän rautaa, ei liikaa. Ubikinoni Q10 on hyvä. Myös karnitiini. Perehdy ravitsemukseen. Ei ole merkitystä mitä teet työksesi tai opiskelet. Keskity siihen, että voit fyysisesti hyvin, muista kuntoila säännöllisesti ja pidä huoli, että saat riittävästi kaikkia ravintoaineita.

      • kyllästynytmammonaan

        vittu liikkumine o perseenreiästä... ravintookaa tarvi jokapäivä hirveesti jossei liiku... varmaa kukaa jaksaa tollasta elämää tai ees ehtii mitää........ haluun takas viidakkoo missä liikunta tulee ittestää ettiessä syötävää ja tarvi vittu haalia mainetta ja mammonaa.... maailma on ontto kuori jonka sisässä pieniä saastuneita rahanhimosia murhanhimosia sieluja... ei enää tätä paskaa mitä tungetaa suusta sisää...


    • ...................

      Varmasti myös terveydestä ja liikunnasta pitää huolehtia, mutta ei yksin sillä ehkä saa murhetta pois. Yhteiskunta on tämmöinen suorituskeskeinen, joka on minun mielestä huono asia; jos saat paljon aikaiseksi niin olet hyvä ihminen jne. Aikomoista potaskaa. Kyllä ihmisarvo määräytyy jostain muusta. Jokainen meistä määrittelee itse omat arvonsa, ei saa eikä pidä elää elämäänsä muiden asettamien arvojen mukaan. Tämä on erittäin vaikeaa, sillä kyllä me lapsuudesta asti ammennamme niitä arvoja , joita meille annetaan.

      Uskon, että yksi onnellisen elämän tärkeistä asioista on se, että tekee itse omaa elämää määrittelevät päätökset ja omistaa itse elämänsä. Tällä tarkoitan sitä, että ei tänne maailmaan kukaan synny siksi, että toteuttaa muiden toiveita tai että elää muiden määrittelemien arvojen mukaan. On hirveän vaikea elää näin omien toiden mukaan ; ympäristö asettaa haasteita kokoajan, mutta aiankin minua helpottaa hieman kun ymmärtää sen ettei ole omasta elämästä velkaa kellekään ihmiselle ja ei muiden ihmisten takia tarvi suorittaa mitään. Se mikä tuntuu sinusta hyvältä on oikein ja sinun elämä on sinun ei kenenkään muun. Ei kenelläkään muulla ole oikeutta puuttua siihen tai määrätä sitä.

      Voimia sinulle.

      • töissä mitää .. .

        en tehnyt töissä mitään kahteen viikkoon. Sanoin sen henkilöstöpäällikölle, joka laittoi pääluottamusmiehen tarkkailemaan minua. Pääluottamusmies ei itse tee mitään, nauraa vain vaikka joku ylempi tulee jotain puhumaan. Meillä pääsee pomoksi, jos ei tee mitään.


    • ............

      Ajattelin kirjoittaa tänne palstalle jotakin, mutta eipä enää tarvitse. Sinä teit sen puolestani. Jokaikinen yksityiskohta pitää paikkaansa.
      Varmasti olet ensimmäinen ihminen, jonka tiedän tuntevan täysin samalla tavalla kuin minä. :(

    • ;-(

      Moi. Kuulostaa erittäin tutulta mutta itsellä on nyt ikää kertynyt 25v.
      Itsellä jäi ammattikoulu kesken niinkuin sen jälkeen kaikki muukin (intti, duunit yms.) jopa ajokortin sain ajettua vasta 21v.
      Itse en ole elämässäni niinsanotusti saanut aikaiseksi mitään. Jokainen niinsanottu työ mihin olen työkkärin kautta mennyt on jäänyt kesken (suurin osa kuntouttavia töitä joissa on tehdään vaan 4h/vrk) Kuukauden sisällä olisi taas joku työ alkamassa mutta tiedän jo valmiiksi että en siihen pysty ja stressaan asialla aivan perkeleesti.
      Hermot on kokoajan kireällä ja jopa itsetuhoista käytöstä on alkanut olemaan taas enemmän. Oravanpyörä on asia jota vihaan aivan suunnattomasti ja olen katkera.
      Itse olen lääkäreiltä ja psykiatreilta saanut diagnooseja esim. masennus, ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, sosiaalistentilanteiden pelko, kaksisuuntainenmielialahäiriö.
      Kuusi erilaista mielialalääkettä on käyty vuosien mittaan läpi bentsot johon olen nyt koukussa.
      Mikään lääke ei ole oikeastaan auttanut paitsi bentsot muista tuntuu vaan pää sekoavan pahemmin.

      Niin.. miksei mua vaan jätetä rauhaan ja anneta elää omaa elämää?

      • ;-(

        Elikkä nyt sain varmasti oikeen diagnoosin ja sehän oli kaksisuuntainenmielialahäiriö.


    • Tsemiä =)

      Kommentoin pari kuukautta myöhässä, mutta eikaisiinä mitään. Kuulostaa tutulta tuo mitä sanot. Ja tiedän paineet, mitä tulee lähipiiristä. Mutta..olet varmasti itsekin tietoinen, että kandee eka ottaa terveydenalan ammattilaiseen kontakti..siitä pitäs rulla lähteä pyörimään. Jo se, että joku ottaisi vakavasti asian, on jo eteenpäin ja muut saa lähipiirissä pyöritellä silmiään. Usein sitä muut ovat "liian lähellä", etteivät myönnä tai halua nähdä sitä, että miten ei Oikeasti jaksa. Ja..tämä suorituskeskeisyys on Niin totta. Sitä kaikki pitäs ja kuulus olla siinä isossa oravanpyörässä ja juosta lujaa. "Kuuluis", ennenku siitä tipahtaa : / Olisi kiva kuulla, mikä on tilanteesi nyt..

    • väsynyt opiskelija

      Mullaki nyt alko kuppi kaatua nurin kolmen vuoden jatkuvan stressin jälkeen, jota opiskelu ja työt aiheuttaa. En saa enää mitään aikaiseksi ja se lamaannuttaa vielä enemmän. Fyysisestä kunnosta olen pitänyt huolta, lenkkeilen ja hoidan lihaskuntoa säännöllisesti. Silti vaan pää tuntuu olevan aivan jumissa, mikään ei oikein kiinnosta ja ahdistaa kun koko ajan vaan pitäis tehdä sitä ja tuota. Ei kerkeä tekemään mitään oikeesti kivaa, kun koko ajan pitää suorittaa ja tehdä kaikkia "pakollisia" asioita. Oonko vaan niin heikko ihminen, kun en kestä, vai mikä hemmetti tässä niin hiertää.

    • Opiskelustressiä.

      Minulle tuotti aikoinaan vaikeuksia jaksaa käydä loppuun asti opiskelujutut. Meinasin jo jättää kesken, mutta onneksi kuitenkin sinnittelin loppuun saakka. Vielä viime metreillä, vähän ennen valmistumista, eräs ope sanoi ettei minusta ole tähän ammattiin. Vaan silti sain todistuksen käteen ja nykyisin olen koulutustani vastaavassa työssä ja tykkään työstäni.

      Sinnikkyyttä opiskelussa siis tosiaan tarvitaan.
      Periksi ei kannata antaa, vaikka tulisi vastoinkäymisiä.
      Kuitenkin jostain on rahaa saatava elämiseen, vuokranmaksuun, sähkölaskuun...
      joten ammatti on saatava ja se koulu on vaan jotenkin sinniteltävä läpi.
      Älä luovuta!

    • Been there...

      Jos oikeasti olet väärällä alalla, lopeta opiskelu ja mene töihin. Ihan mihin töihin tahansa, kaupan kassalle tai varastoon tai minne vain. Terveisiä väärälle alalle valmistuneelta, kun lopulta tiedät, mikä on alasi, et saa sen alan töitä, koska olet yhden virheen tehnyt. Kannattaa ottaa yhteyttä työvoimatoimiston urapsykologiin, sitä kautta minulle selvisi, mikä olisi se unelma-ammatti.

    • ´jk

      vai iin

    • ajatustenvaihtoon?

      Ja mä ku luulin et oon varmasti ainut joka ajattelee noin. Teksti on kuin suoraan mun ajatuksista. Mutta täälähän näytti olevan muitakin. Nyt ku ollaan tässä, olisko kellää samanmielisellä halua vaihtaa ajatuksia kanssani sähköpostitse?) Itse olen 20 nainen. Voin sitte laittaa meiliosoitteen jos halukkaita löytyy... :)

      • Blackwall

        Hei, no täs olis kans yks joka kaipais tähän asiaan ajatustenvaihtoa! Oon myös 20 nainen.


    • YA

      Ihana kuulla että on muitakin samojen ongelmien edessä olevia! Itse olen nyt ollut yli puoli vuotta "opiskelijana" ansiopäivärahalla (opiskelupaikka siis löytyy) - enkä ole tehnyt oikeasti mitään. Olen hoitanut itseäni burnoutista jonka sain viime vuonna ja liikkunut ja levännyt. Olo on nyt todella hyvä, mutta kauhistuttaa peritäänkö minulta puolen vuoden ansiopäivärahat takaisin, kun ei ole opintosuorituksia.

    • hippie4ever

      Perustakaa kommuuni :) Ja tämä ei ole vittuilua.

    • Mulla on sama asia, et pitääkö elämän suorittamista ja työtä?

      Ei jumalauta, mul hajoo pää kun edes pitää ajatella mitä MÄ HALUAN TEDHÄ /OPISKELLA?
      Hyvä että edes ammattikoulu suoritettu. Elämän iloni on ainoastaan tällä hetkellä poikaystävä ja urheilu (punttisali,juoksu,pyöräily). Voisin omistaa koko elämäni varmaan salille :)

    • isari

      täysin totta joka sana. otin 8kk sairaslomaa ja vaihdoin koulutusohjelmaa. olo paljon parempi, vanhat traumat senkun seuraavat kun osa lääkäreistä tuumaa minun olevan liian sairas hoidettavaksi, osa taas liian terve.

      tässä yhteiskunnassa ongelmiin ei saa apua, pääasia vain on, että suoritat jotain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      49
      1155
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    4. 68
      722
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      678
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      530
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      490
    12. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      462
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      417
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      13
      410
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      33
      398
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      389
    20. Kaikki pilattu

      Paluuta normaaliin ei ole. Kiitos ja hyvästi.
      Ikävä
      30
      385
    Aihe