Sihisevä tinnitus

aloitteleva tinnitusongelma...

Ajattelin jakaa kokemuksen tinnituksen eri äänistä, jos tästä olisi hyötyä jollekin toisellekin.
Sain olla ihanassa hiljaisuudessa vailla tinnitusta 37 vuotta. Olen varjellut korviani _aina_ ja olen välttänyt meteliä kuin ruttoa, koska sisarellani ja veljelläni on molemmilla ollut tinnitus riesanaan jo 20 vuotta. (kummallakin 3 eri taajuutta, kovia ääniä, elämää rajoittavaa).

Sain sitten kuitenkin sisäkorvan tulehduksen flunssan yhteydessä vasempaan korvaan ja oikeaan korvaan pahan korvakäytävätulehduksen samaan aikaan. Tilanne meni niin pahaksi, että sain myös asentohuimauksen ja aivorunkomigreenin samaan syssyyn. Tästä on nyt 3 vuotta. Paranin flunssasta, mutta tinnitus jäi seurakseni. Olen yrittänyt kysellä lääkäreiltä, miksi vasemmassa korvassa sihisee (ihan kuin joku laskisi putkistossa hiljaa vettä tai tyhjentäisi kumista ilmaa) ja oikeassa vinkuu korkealla taajuudella (tv-vinkunaa).
Lääkäri on epäillyt, että vasemman korvan suhina on sydänperäistä, kun minulla on korkea verenpainekin. Olen itse suhtautunut tähän hiukan skeptisesti, koska verenpainelukemat ja suhinan esiintymistaajuus eivät kohtaa. Nyt sitten googlettelin netissä "tinnitus sounds" ja sain muuten youtubesta hyvän ääninäytteen, jonka lähetin ystäville, jotka ihmettelevät, miltä pään sisällä kuullostaa...Vasemmassa korvassani siis sekä sihisee, että toisinaan tinnittää. Oikeassa korvassani on ihan kunnon tinnitus.
Jotain tekemistä tällä on niiden korvatulehdusten kanssa, koska ennen elämässäni en ole tinnitusta kokenut. Mutta: välillä on jopa yhden päivän hiljaisuus! Harvoin, mutta kuitenkin. Varsinkin, jos raskii käydä hierojalla. Sihinä ei lopu, mutta tinnitus pitää taukoa....?

Onko muita, joiden tinnitus on alkanut labyrintiitistä? Ehdin toki tehdä puhelintyötä 7 vuotta, mutta olin varovainen luurin säätöjen kanssa.

(http://www.t-gone.com/noise-induced-tinnitus/hissing-sound-both-ears.php)

Yksi, mihin törmäsin tässä googletteluretkilläni, oli, että aspiriini pahentaa tinnitusta. Minulle määrättiin aspiriinia 100 mg päivässä varmuuden vuoksi tukosten ehkäisemiseksi kesällä. Sen jälkeen sihinä on ollut päivittäistä. Enpä ole tuotakaan tullut ajatelleeksi. Piippaus pitää taukoa, mutta sihinä ei oikeastaan koskaan lopu?

7

6209

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Malleus

      Minulla on jokseenkin jatkuvana tuo suhinatinnitus, jonka kuvailit tosi osuvasti. Yksiääninen kimeä piipaus kestää yleensä vain minuutin verran, samoin laivan huutoa muistuttava kumea tuuttaus.Minusta tuntuu, että muihin kuin suhinaan voin vaikuttaa tahdolla. Voimakas asian torjunta lyhentää kohtausta.
      Viime syksystä alkaen ilmaantui uusi äänityyppi. Ensin tulee hiukan epätodellinen olo. Sitten kuuluu kumahdus DDUP... Harvoin kuuluu noin 5 kumahduksen sarja. Tämä kumahdus vie mielenrauhan pelottavuudessaan. Mitä onkaan tapahtumassa pääkopan sisällä...

      • kultakorva

        Hei!
        Itselläni sihise myös yms. Jo 30 vuotta ollut 16 v. alkaen jaksoittain pahenevaa T:tä. Tosin ollut huonoa tuuriakin, jonka takia tinnitus pahentunut. Itselläni todennäköinen syy on kuulohermon vaurio. Asetosalisyylihappo (Aspirin) on todettu yleisesti tinnituksen aiheuttajaksi mutta joillakin voi jotkut muutkin lääkkeet pahentaa tilannetta, mikä on yksilöllistä. Sanoisin, että huono juttu itselläni, kun verenkiertoon vaikuttavat lääkkeet pahentavat nykyisin pysyvästi tai ohimennen T:tä. Mutta tällainen on siis harvinaista. Ja omalla kohdallani lääkärit ei osaa oikein muuta kuin spekuloida, mistä tämä ilmiö johtuu.

        Tinnituksen yhteydessä ilmenee usein varsinkin alkuvaiheessa spontaania ahdistuneisuutta, mikä johtuu aivojen ja hermoston välisestä kommunikaatiosta. Sille voi tehdä jotakin.
        Tinnitukseen voi yrittää soveltaa esim. ns. TRT-menetelmää. Siitä löytyy enemmän sivulla http://tinnitus.org/ . Suomessa on myös tinnitusyhdistys, jossa TRT:stä kerrotaan kai enemmänkin myös suomeksi. En tiedä, kuinka vilkasta toiminta on nykyään mutta joskus olin jäsenenäkin itse. Osoite: http://tinnitusyhdistys.fi/ .


    • nainen 39 vuotta

      Huomenta! Heräsin juuri ja kohta herätän poikani ja lähdemme töihin ja kouluun, huonosti nukutun yön jälkeen...minulla oikea korva SOI! ja vasen korva suhisee ja korkeasti vinkuu varsinkin makuulla. Jännä ilmiö on se että kun nukun oikealla kyljellä niin soiminen vaimenee, onneksi, tai ehkä vain aistin sen vaimenevan. Jokatapauksessa, yöt välillä hankalia. Minulla takana nuoruuden korvatulehdukset ja korvakäytävän tulehdukset. Luin omat tk-paperinikin , koska halusin selvittää kuinka monta korvatuledusta minulla on ollut ja monta niitä on ollut. Niskatkin on kyllä jumissä ja se varmaan pahentaa tinnitusta.
      Kuitenkin koskaan ei ole kukaan osannut sanoa mistä minun tinnitukseni johtuu, eikä se minua enää kiinnostakaan, sillä ei tälle voi tehdä mitään, uskokaa vaan olen noin 5 vuoden aikana kaikenlaista koittanut ja tuo oikean korvan soiminen pahenee vain.
      Joskus ajattelee , etttä miksi minä, mutta miksi ei..on kait tässä elämässä pahempiakin asioita. Yriteään jaksaa..en tiedä helpottaako se ihmisiä kun tinnituksen syy selviää..monesti se ei kuitenkaan lopeta tinnitusta..

      • metelissä ollut

        70 luvulla olin tehtaassa töissä,meillä ei ollut kovin kummosia kuulosuojaimia.Pumpulia tungettiin korviin.Sitten vuosien päästä kuulokokeessa näkyi meluvaikutus kuulokäyrässä.
        90 luvulla loukkasin käteni,jouduin syömään siihen särkylääkettä.Alkoi kuulua tinnitusta,mainitsin lääkärille,että lääke aiheuttaa korvien sointia.
        No kuulemma näi no,mutta sointi lakkaa kuurin jälkeen.Näin kävikin.Mutta jouduin syömään vielä toisen kuurin perään,ja sain tinnituksen kai lopuksi iäkseni.
        Lääke oli orudis,siinä on kai asperiinin aineksia
        Nyt tuntuu että kihinä korvissa vain pahenee,ja kuulo on selvästi alentunut.
        TV ohjelmat jotka on vähänkin huonoja kopioita,ei oikein tahdo saada selvää,ääni puuroutuu.


      • ylläoleville yhteistä..
        metelissä ollut kirjoitti:

        70 luvulla olin tehtaassa töissä,meillä ei ollut kovin kummosia kuulosuojaimia.Pumpulia tungettiin korviin.Sitten vuosien päästä kuulokokeessa näkyi meluvaikutus kuulokäyrässä.
        90 luvulla loukkasin käteni,jouduin syömään siihen särkylääkettä.Alkoi kuulua tinnitusta,mainitsin lääkärille,että lääke aiheuttaa korvien sointia.
        No kuulemma näi no,mutta sointi lakkaa kuurin jälkeen.Näin kävikin.Mutta jouduin syömään vielä toisen kuurin perään,ja sain tinnituksen kai lopuksi iäkseni.
        Lääke oli orudis,siinä on kai asperiinin aineksia
        Nyt tuntuu että kihinä korvissa vain pahenee,ja kuulo on selvästi alentunut.
        TV ohjelmat jotka on vähänkin huonoja kopioita,ei oikein tahdo saada selvää,ääni puuroutuu.

        ..voin ainakin 15 v kokemuksella sanoa että asperiini sisältävät s-lääkkeet lisää tinnutusta, ainakin minulla, sitten tuohon makuuasentoon jolloin tinni häviää tai vaimenee, niin minullakin toisinaan ja olen omassa päätelmissäni tullut tulokseen että silloin tinnutusta aiheuttaa,ainakin osaksi, niska-kaularanka-kuluminen ja niskalihasten kireys selkä, olen lukenut viestin jossa voimakkaan antibiootti-kuurin jälkeen on alkanut tinnittää, tinnutusta kai yleisemmin aiheuttaa meluvamma jolloin keskikorvan ne "karvatapit katkeilee" jolloin eri änen-taajuudet ei välity kuulohermoon eikä siis kuulo-aivolohkoon jolloin kys.alue itse muodostaa puuttuvan äänen tinnutuksena, tinnutuksen syntyyn ja jatkumoon siis saattaa vaikuttaa kymmenet eri syyt ja jotka kropan vanhetessa ei ainakaan taida olla vähenevään päin, saattaa tulevaisuudessa olla että kuulolohkossa täytyisi kasvattaa uutta kuulo-aivoainesta jossa tinnutuksen edeltävää muistijälkeä ei ole, esim. kantasolu siirrto-kokeiluilla on jo saatu lupaavia tuloksia Parkinsonin hoidossa, muuta lohtua ei voi antaa kuin että yksin ei olla ja tutkimusten-toivossa on hyvä elää..jos ikää riittää.


    • Sihinästä kärsivä!!!

      Joo mullakin on jo yli vuoden ollut sihinää korvissa tai mistä se sitten tulekaan en tiedä kun ei lääkäritkään osaa sanoa eikä antaa neuvoja.Mulla kuuluu tosiaan sihinää ilmeisesti korvistani ja se kuuluu päivällä että yölläkin eli se on ihan jatkuvaa ja häritsevää aina kun sihinää kuuluu.Mua huvitti kun joku hoitaja vai oliko se lääkäri joka kerran sanoi et kuunnella radiota niin ei kuulu sihinä mutta eipä siitä ole mitään hyötyä ollutkaan vaan samalla tavalla sihisee edelleenkin et on siinäkin neuvo!!! Sitten huomasin viime vuoden puolella lentäessäni koneessa että mä en kerta kaikkiaan kuullut ihmsten puhetta ollenkaan ja korviani särki aivan kauheasti että teki mieleni huutaa tai itkeä ja tuntui että tärykalvoni kohta halkee et ihan pahaa teki että johtuuko tämäkin korvien sihinästä ettei kestä tälläistä painetta vai mikä se oikein on???

    • Niska

      Oma tinnitus on muuttunut ujeltavasta jatkuvasta piippauksesta silloin tällöin vasemmassa korvassa kuuluvaksi sihinäksi, josta olen iloinen sillä se kiusaa minua enää harvoin.

      Mutta olen tehnyt tyydyttävän tilanteeni eteen hieman töitä. Tässä muutama vinkki, joista voi olla apua.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10859808#comment-60056977

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10859808#comment-57760300

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10859808#comment-59262597

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10859808#comment-63024256

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      502
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      467
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe