Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Aitaus poroalueella

Vuokranmaksun aika

ostin 12 vuotta sitten maa-alueen poronhoitoalueelta. porot ovat laiduntaneet maillani koko ajan. nyt aion laittaa laskun paliskunnalle, voinko lisätä korot laskuun joka on 12 vuoden ajalta? eu:n ohjeissa sanotaan että kaikesta karjasta ja yksityisomistuksessa olevasta laiduntamisesta on maksettava vuokraa. paliskunta ei suostunut aitaamaan maa-aluettani eli ovat siten halukkaita maksamaan vuokraa maastani porojen laiduntamisesta. maa-alueen kaikki jäkälä-luppo ym. poroille sopiva ravinto alkaa olla vähissä ja on tullut aika maksaa maankäytöstä poronhoitoon. ei enää selityksiä vapaasta laiduntamisoikeudesta, sellainen ei ole laillista.

63

5234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syyttää omaa tyhmyyttä

      Ei järki-ihminen mene ostamaan porojen laidunta, et sinä nutukaskehveleille pärjää. Ne pirut kähveltävät sinulta lopulta kaikki muunkin. Sitten tuo laiduntaminen olikin vain alkusoittoa ja pikkujuttu.

    • aiot tehdä?

      Meinaatko sitten itse syödä jäkälän ja lupon jahka ne ovat ensin kasvaneet sen tarvittavan vuotta?

      Kuka siellä ensin oli, sehän tässä on ratkisevaa. Oliko siellä porot ja peurat ja saamelaiset vai sinä sen pyhän omistusoikeutesi kanssa. Jos sinä olit ensin niin sinulla on se ikimuistoinen nautintaoikeus alueeseen.

      • Vuosia kärsinyt

        ja aion vaatia oikeuksiani, kellään ei ole oikeutta käyttää toisen maata ilman korvausta.

      • ja sinun on aidattava aluee...
        Vuosia kärsinyt kirjoitti:

        ja aion vaatia oikeuksiani, kellään ei ole oikeutta käyttää toisen maata ilman korvausta.

        halua eli pihapiiri.Katsoppa kaikkien saamelaisten omakotitalojen pihoja.Ne on katsos aidattu.Poro luetaan luonnon eläimeksi ja et sinä voi lähettää laskua suomen hallitukselle jos hirvet tuhoaa puutarhasi tai karhu repii paikat hajalle vaikka periaatteessa hallitus vastuussa eläimistä.

      • niinkään...
        ja sinun on aidattava aluee... kirjoitti:

        halua eli pihapiiri.Katsoppa kaikkien saamelaisten omakotitalojen pihoja.Ne on katsos aidattu.Poro luetaan luonnon eläimeksi ja et sinä voi lähettää laskua suomen hallitukselle jos hirvet tuhoaa puutarhasi tai karhu repii paikat hajalle vaikka periaatteessa hallitus vastuussa eläimistä.

        "Poro luetaan luonnon eläimeksi ja et sinä voi lähettää laskua suomen hallitukselle jos hirvet tuhoaa puutarhasi tai karhu repii paikat hajalle vaikka periaatteessa hallitus vastuussa eläimistä."

        Jos poro on luononvarainen eläin, niin miksi niistä maksetaan petovahinkokorvauksia niiden "omistajille"?

        Taimikoille aiheutuneista hirvivaihingoista maksetaan korvauksia, miksi ei porojen tekemisistä. Myös karhun repimät mehiläispesät kuuluvat korvauste piiriin, ei omaan piikkiin...

      • maat on?
        Vuosia kärsinyt kirjoitti:

        ja aion vaatia oikeuksiani, kellään ei ole oikeutta käyttää toisen maata ilman korvausta.

        Kuulostaapa taas utopialta, että sinä tai sukusi ovat ollet paikalla jo ennen lapinkyliä. Lapinkylillä oli suvereeni käyttöoikeus maahan, mukaanlukien laiduntamisoikeus jo ennen isojakoa. yllä se poro ja peura eli metsässä jo ennen sinua.

        Mihin sinä sitä jäkälää ja luppoa niin palavasti tarvitset?

      • kerjäläinen 13
        maat on? kirjoitti:

        Kuulostaapa taas utopialta, että sinä tai sukusi ovat ollet paikalla jo ennen lapinkyliä. Lapinkylillä oli suvereeni käyttöoikeus maahan, mukaanlukien laiduntamisoikeus jo ennen isojakoa. yllä se poro ja peura eli metsässä jo ennen sinua.

        Mihin sinä sitä jäkälää ja luppoa niin palavasti tarvitset?

        sinulla omia maita olekkaan. kysymys on periaatteesta, miksi kukaan elättäis toisten karjaa; saamatta mitään hyötyä.

      • eläimet elää laillisesti
        kerjäläinen 13 kirjoitti:

        sinulla omia maita olekkaan. kysymys on periaatteesta, miksi kukaan elättäis toisten karjaa; saamatta mitään hyötyä.

        On muitakin oikeuksia kuin yksityinen maanomistus. Jokamies kulkee maillasi, eikä sitäkään voi kieltää. Eläimet elää, etkä sinä niitä omista. Metsästysoikeus on, mutta se ei ole omistusoikeus eläimeen. Poro laiduntaa poronhoitoalueella vapaasti ja sekin on laillista.

        On harhaluulo, että maanomistaja omistaa maapallosta kartiomaisen siivun maapallon ytimeen saakka ja sillä siivulla kaiken mitä on. Maanomistuskin on vain käyttöoikeus. Ja sekin päätyy haudassa.

        Tuuli puhaltaa ja poro kulkee - näin se vaan on tässä elämässä.

      • Erä Jorma
        Vuosia kärsinyt kirjoitti:

        ja aion vaatia oikeuksiani, kellään ei ole oikeutta käyttää toisen maata ilman korvausta.

        Pannaanhan me sinun vaimoaki iliman korvausta. Ihime sakkia tuolla etelässä kun eivät pietä vaimoistaan huolta. Muka "ruskaretkille tullaan" tänne, pantavaksi ne tulee ja mehän kyllä pannaan kerta etelässä eivät tarpeekseen saa. Se on mahotonta hommaa kun naijaan ristiin rastiin, rusketus raita vain vilikkaa nimettömssä. Kotona kuulemma kerrotaan kuinka käytiin ihailemassa ruskaa ja saatettiin siinä illalla tyttöporukalla maistella valkoaviiniäkin, niin ja tottakai ruskamaratonilla käytiin.
        Tänne sitten herrat marisee kun poro sattu syömään jäkälää mökin takana. Mutta eihän teistä olekkaan miesten töihin, kysy vaikka vaimoltas.

      • Etelän nainen
        Erä Jorma kirjoitti:

        Minä en poromieheen koskisi edes hanskat kädessä. Niin etovia petovihaajia olette koko sakki! Pilikin varmaan niin pieni että prinssinakkikin on puolet pidempi! kuka semmosesta tikulla törkkimisestä nauttisi? Etelän miehillä on kunnon molot ja ne osaa sentään naida kunnolla. Tuommoiset kääpiöt karvalakkikuteleet osaa mitään muuta kuin tuhota luontoa pitämällä liikaa poroja!

      • asia vaivaa kuitenkin sinua
        Etelän nainen kirjoitti:

        Minä en poromieheen koskisi edes hanskat kädessä. Niin etovia petovihaajia olette koko sakki! Pilikin varmaan niin pieni että prinssinakkikin on puolet pidempi! kuka semmosesta tikulla törkkimisestä nauttisi? Etelän miehillä on kunnon molot ja ne osaa sentään naida kunnolla. Tuommoiset kääpiöt karvalakkikuteleet osaa mitään muuta kuin tuhota luontoa pitämällä liikaa poroja!

        Teinipoika-trollaustahan tämä viesti on. Asia näyttää kuitenkin vaivaavaan sinua - ehkä sittenkin joku on vielä maskuliini ja pystyvä luonnostaan näinä viagrapellejen aikana- jos kuitenkin niin on.

    • Suden ystävä

      nirri pois ja pakkaseen joka porolta, joka tontillasi kulkee. Turha tulla poronpurijalla sitten itkemään. Mitäpähän pitää elukoitaan irrallaan toisille vahinkoa aiheuttaen.

      Toinen mahdollisuus on laittaa sellainen koira, joka raatelisi nuo porot. Menis sitten susien piikkiin ja kaikki olisi tyytyväisiä. Itse pidän ensimmäistä vaihtoehtoa parempana.

    • 95000 euroa vuokraa

      kyllä siitä korvaus on saatava jos karja laiduntaa yksityisten ihmisten mailla. vuokra maista voi olla esim. 1 poro kolmesta kuuluu maanomistajalle. mikä on se sääntö joka sallii toisen ihmisen hyötyvän toisen maista veloituksetta?

      • KAIKKI POROMIEHET

        Kailattaa aina ,että poro on luonnonvarainen eläin.
        niin onkin,samoin kuin hirvi,karhu,susi,jänis etc etc.
        mutta miksi poron omistaa joku?
        minä päätän tässä ja nyt,että minä omistan oman metsätilani ja sitä ympäriöivän alueen kaikki hirvet ja kärpät.
        lähdempä tässä nyt vähän korvamerkitsemään

      • llkjl j.jk
        KAIKKI POROMIEHET kirjoitti:

        Kailattaa aina ,että poro on luonnonvarainen eläin.
        niin onkin,samoin kuin hirvi,karhu,susi,jänis etc etc.
        mutta miksi poron omistaa joku?
        minä päätän tässä ja nyt,että minä omistan oman metsätilani ja sitä ympäriöivän alueen kaikki hirvet ja kärpät.
        lähdempä tässä nyt vähän korvamerkitsemään

        Poronhoitolaki antaa poroille vapaan laiduntamisoikeuden valtion ja yksityisten maille, lukuunottamatta piha-aluetta ja viljelyksiä.

        Laki pitäisi ensin kumota - siinäpä sitä onkin askarteltavaa.

      • lukekaapa nyt aluksi toi va...
        llkjl j.jk kirjoitti:

        Poronhoitolaki antaa poroille vapaan laiduntamisoikeuden valtion ja yksityisten maille, lukuunottamatta piha-aluetta ja viljelyksiä.

        Laki pitäisi ensin kumota - siinäpä sitä onkin askarteltavaa.

        Poronhoitoalue käsittää Lapin läänin alueen Kemin ja Tornion kaupunkeja sekä Keminmaan kuntaa lukuun ottamatta ja Oulun läänistä Hyrynsalmen, Kuivaniemen, Kuusamon, Pudasjärven, Suomussalmen, Taivalkosken ja Yli-Iin kuntien alueet sekä Kiiminkijoen ja Puolanka-Hyrynsalmi maantien pohjoispuolella olevat alueet Puolangan, Utajärven ja Ylikiimingin kunnista.

        Tähän lakiin liittyvässä kartassa olevan rajan pohjoispuolella sijaitsevat valtion maat muodostavat erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetun alueen. Tällä alueella olevaa maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle. Maan luovuttaminen tai vuokraaminen tällä alueella saa tapahtua vain sillä ehdolla, että maanomistajalla tai vuokramiehellä ei ole oikeutta saada korvausta porojen aiheuttamista vahingoista.

      • tässä ja se pätee
        llkjl j.jk kirjoitti:

        Poronhoitolaki antaa poroille vapaan laiduntamisoikeuden valtion ja yksityisten maille, lukuunottamatta piha-aluetta ja viljelyksiä.

        Laki pitäisi ensin kumota - siinäpä sitä onkin askarteltavaa.

        http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1990/19900848

      • MUTTA KÄYTÄNTÖ
        llkjl j.jk kirjoitti:

        Poronhoitolaki antaa poroille vapaan laiduntamisoikeuden valtion ja yksityisten maille, lukuunottamatta piha-aluetta ja viljelyksiä.

        Laki pitäisi ensin kumota - siinäpä sitä onkin askarteltavaa.

        Esimerkki
        ystäväni kertoi:
        porot tulivat toistuvasti hänen pelloilleen.
        kaveri soitti poroisännälle ja pyysi siirtämään porot:tullaan,tullan.
        porot edelleen pellolla,kaveri soitti uudelleen ja sanoi,jos ette siirrä,haen haulikon:tullaan,tullaan.
        porot vieläkin pellolla,kaveri taas soitti ja sanoi,jos ette vieläkään siirrä elikoita tai tule tekemään aitaa,otan luodikon käyttöön.
        meni muutama päivä ja poromiehet tuli tekemään aitaa pellon ympärille.
        Mutta arvatkaapas,kenen maalta alettiin kaatamaan niitä aitapuita!!!!!

      • todellakaan
        MUTTA KÄYTÄNTÖ kirjoitti:

        se mene,kuten kirjoitit.
        Joka haluaa suojata peltonsa,tekee aidan ihan itse!

      • katselkaapas mitä aidattu
        todellakaan kirjoitti:

        se mene,kuten kirjoitit.
        Joka haluaa suojata peltonsa,tekee aidan ihan itse!

        kyllähän se karjanomistajan kuuluu maa-alueet aidata ettei tuhoeläimet pääse toisten maille- poromiehet ovat kaikkein hanakoimpia pmat maansa aitaamaan ja nimenomaan valtion rahoilla.

      • ei tiedä asiasta
        katselkaapas mitä aidattu kirjoitti:

        kyllähän se karjanomistajan kuuluu maa-alueet aidata ettei tuhoeläimet pääse toisten maille- poromiehet ovat kaikkein hanakoimpia pmat maansa aitaamaan ja nimenomaan valtion rahoilla.

        Porohoitoalueella on aitoja:
        1. Paliskuntien välisiä raja-aitoja
        2. Ruokinta-aitoja talviruokinta varten. Ruokita on yleistynyt laidunten ehtymisen myötä
        3. Erotusaitoja

        Mitähän muita aitoja sinä olet nähnyt poromiesten tekevän? Kasvimaan aitoja vai?

      • Jäljet jää

        Miten olisi marjan poiminta...
        Kiitoksia etelän viisauksista

      • on..
        llkjl j.jk kirjoitti:

        Poronhoitolaki antaa poroille vapaan laiduntamisoikeuden valtion ja yksityisten maille, lukuunottamatta piha-aluetta ja viljelyksiä.

        Laki pitäisi ensin kumota - siinäpä sitä onkin askarteltavaa.

        poromiehet alkaneet lakia noudattaa?

        Ainoastaan silloin kun siitä on itselle hyötyä, toivotavasti hirvikärpäset tulevat kohta.

    • Floristin mies

      Naapurin pihaporo söi vaimon pihakukkaset. Ei ole pihaan porttia niin pääsee hyvin kulkemaan. Täytyisköhän käskeä naapuria aitaamaan kukkapenkki. Vai riittäisikö kieltotaulu. Mitä EU sanoo tähän.
      Etelästä kävi tuolta erämaan laidasta eräs ostamassa jonkinlaisen tontin. Pillarilla lykättiin tie metsään heti aluksi, tottakai ja tielle puomi poikittain kieltotaulun kera. Kaksivuotta on mennyt ja muuta ei ole tapahtunutkaan. Näinhän sitä tullaan Lappiin ja sopeudutaan elämiseen, heh. Ja sinulta menee jäkälät...kurjaahan se on.
      Mutta jos kahviteltaisiin välillä niin unohtuu turhat pohtimiset.

    • kateellinen

      poroisännille??? Onko poroista todella haittaa sinun maille??? Sinä ostat maata rupeat säätämään ja määrittelemään elämisen tapoja 12 vuoden jälkeen ihmisille jotka ovat tuhansien vuosien aikana oppineet elämäntapansa. Myy palstasi ja linnottaudu sinne kaupunki kämppään niin saat olla rauhassa ei tuu elukat häiritsemään saat olla oma aurinkosi. Laista sen verran että lapissa on kaksi lakia suomen ja lapin laki ja toinen laista saa sinut myymään palstasi ja olemaan kiitollinen että sait myyda sen pois mutta arvaas kumpi se on.

      • kuinka monta

        virhettä jutussasi oli?

      • ennemmin

        Poroja ei ole ollut tuhansia vuosia, siellä on kaikenlaiset ihmiset käyneet asumassa ennen puolikesyä poroa.
        Lapin laki vaan käyttöön ja pihaporo lihoiksi, jos joku tulee urputtamaan niin väännä niskasta ja uhkaile pietarin perinnällä.

      • aiemmin asunut - Vantaalais...
        ennemmin kirjoitti:

        Poroja ei ole ollut tuhansia vuosia, siellä on kaikenlaiset ihmiset käyneet asumassa ennen puolikesyä poroa.
        Lapin laki vaan käyttöön ja pihaporo lihoiksi, jos joku tulee urputtamaan niin väännä niskasta ja uhkaile pietarin perinnällä.

        Lapissa on ennenkin asuttu, se on totta. Olen itse katsellut kivikautista asuinpaikkaa Nukkumajoen kankaalla. Ennen puolikesyä poroa oli peura ja peuranpyynti taas oli merkittävä elinkeino. Se Saariselän Laanilan nimikin tulee kaltiosta, mihin peuranlihat upotettiin kylmään veteen säilymään (laani)

        NSe piha ja orvokit tulivat Lappiin viimeisenä. Käy vaikka katsomassa Kaapin-Jounin kenttää Lemmenjokisuulla. Eipä näy viinimarjapensaita tai kukkapenkkejä.

        Se lapin tapa oli, että syömäporon sai hädän tullen ottaa naapurin tokasta, mutta se myöskin sitten ensitilassa piti sopia omistajan kanssa.

      • pitäis rautalangasta jne...,..
        aiemmin asunut - Vantaalais... kirjoitti:

        se oli tukkilaani eli puutavaravarasto. oletko nähnyt sellaista ihmettä? puu kuljetetaan metsästä ajotien varteen, vaikka hevostien. kova kiire joka käänteessä mielistelemään poromiehiä vaikka ei asiasta mitään ymmärrä....

      • mutta totaalisesti väärin
        pitäis rautalangasta jne...,.. kirjoitti:

        se oli tukkilaani eli puutavaravarasto. oletko nähnyt sellaista ihmettä? puu kuljetetaan metsästä ajotien varteen, vaikka hevostien. kova kiire joka käänteessä mielistelemään poromiehiä vaikka ei asiasta mitään ymmärrä....

        Saariselällä oli peurojen vaellureitti ja se oli vanhan Lapin paras peuranpyyntialue. Laaniliha tarkoittaa lihaa, joka oli säilyvyyden vuoksi - ja suolan puutteessa - upotettu kaltioon.

        Puutavaran keräysalue on lanssi - voi olla laanikin, enpä vaan ole moista muunnosta ennen itse kuullut. Laanilaan ei hölmökään kuvittele lanssialueeksi kun paikalla katselee.

        Tietoja löytyy Samuli Paulaharjun kirjoista lisää, jos asia kiinnostaa.

        Ole syntynyt Saariselän pohjoispuolella ja luulen asioista jotakin tietäväni.

      • laanila olekkaan
        mutta totaalisesti väärin kirjoitti:

        Saariselällä oli peurojen vaellureitti ja se oli vanhan Lapin paras peuranpyyntialue. Laaniliha tarkoittaa lihaa, joka oli säilyvyyden vuoksi - ja suolan puutteessa - upotettu kaltioon.

        Puutavaran keräysalue on lanssi - voi olla laanikin, enpä vaan ole moista muunnosta ennen itse kuullut. Laanilaan ei hölmökään kuvittele lanssialueeksi kun paikalla katselee.

        Tietoja löytyy Samuli Paulaharjun kirjoista lisää, jos asia kiinnostaa.

        Ole syntynyt Saariselän pohjoispuolella ja luulen asioista jotakin tietäväni.

        lanssialue jota myös laaniksi kutsutaan. siinä lähistöllä ollut aikoinaan hakkuita ja siitä nimi.
        näillä silloisilla peuranpyytäjillä ei ole mitään yhteyttä nykyisiin ns. "poromiehiin"

        no kerroppa sitten kakslauttasen tarina?

      • rannikkoa pit kin
        aiemmin asunut - Vantaalais... kirjoitti:

        Lapissa on ennenkin asuttu, se on totta. Olen itse katsellut kivikautista asuinpaikkaa Nukkumajoen kankaalla. Ennen puolikesyä poroa oli peura ja peuranpyynti taas oli merkittävä elinkeino. Se Saariselän Laanilan nimikin tulee kaltiosta, mihin peuranlihat upotettiin kylmään veteen säilymään (laani)

        NSe piha ja orvokit tulivat Lappiin viimeisenä. Käy vaikka katsomassa Kaapin-Jounin kenttää Lemmenjokisuulla. Eipä näy viinimarjapensaita tai kukkapenkkejä.

        Se lapin tapa oli, että syömäporon sai hädän tullen ottaa naapurin tokasta, mutta se myöskin sitten ensitilassa piti sopia omistajan kanssa.

        Jäätön meren ranta asutettiin jo silloin kun koko Suomen alue oli vielä jään alla. Taitaa mennä maaoikeus norskilaisille jotka varmasti hipaisivat Suomen kamaraa ensimmäisinä.

      • Laanilassa oli?
        laanila olekkaan kirjoitti:

        lanssialue jota myös laaniksi kutsutaan. siinä lähistöllä ollut aikoinaan hakkuita ja siitä nimi.
        näillä silloisilla peuranpyytäjillä ei ole mitään yhteyttä nykyisiin ns. "poromiehiin"

        no kerroppa sitten kakslauttasen tarina?

        Siinäpä kun seisot puron varressa ja katsot niitä harvoja mäntyjä ja tunturikoivikkoa joka sieltä alkaa tunturin nousun suuntaa niin kerro, oi tietäjä, mikä savotta siellä on ollut.

        Lapin Kulta Osakeyhtiökin hakkasi kaivos- ja rakennuspuunsa muualta. Kuka muu siellä on savottaa pitänyt - lähes paljaassa koivikossa.

      • vaikka niitä merisaamelaisia?
        rannikkoa pit kin kirjoitti:

        Jäätön meren ranta asutettiin jo silloin kun koko Suomen alue oli vielä jään alla. Taitaa mennä maaoikeus norskilaisille jotka varmasti hipaisivat Suomen kamaraa ensimmäisinä.

        Sieltä rannalta on löytynyt kivisia nuolenkärkiä ja mursuluusta tehtyjä tarve-esineitä. Eipä se hirveän syvällisesti vielä viittaa norjalaisuuteen. Ketähän ne nyt olisivat olleet kun Suomen muinainenkin asutus oli ensin saamelaisia? Täällä on Etelä-Suomea myöden jäänteinä saamelaisperäisiä paikannimiä.

      • liikettä
        vaikka niitä merisaamelaisia? kirjoitti:

        Sieltä rannalta on löytynyt kivisia nuolenkärkiä ja mursuluusta tehtyjä tarve-esineitä. Eipä se hirveän syvällisesti vielä viittaa norjalaisuuteen. Ketähän ne nyt olisivat olleet kun Suomen muinainenkin asutus oli ensin saamelaisia? Täällä on Etelä-Suomea myöden jäänteinä saamelaisperäisiä paikannimiä.

        Paikannimiä löytyy joka puolelta sekaisin, mutta se ei tarkoita että joku alue olisi ollut vain yksin jonkun ryhmän alue. Silloin ennen asutus oli todella harvaa, lähinnä joku kylä siellä toinen täällä. Kaikki ovat tulleet jostain ja kaikki on tapahtunut luonnollisen järjestyksen mukaan, lähinnä niin, että tyhjään kohtaan on joku muuttanut ja elanto on saatu samanlaiseen tapaan. Ruokaa ja vaatetta saatiin kalastamalla ja metsästämällä ja keräämällä, viljely alkoi ihan etelästä samoihin aikoihin kun poron käyttö skandinaviassa alkoi.
        Jos joku on väistynyt niin se se on tapahtunut ajan myötä rauhanomaisesti koska kaikkien eläminen perustui luonnon antimiin ja varustus aseita myöten oli samanlaista. Nythän on geenitutkimuksilla ihan uudenlaista tietoa jotka taitavat kohta romuttaa entisen tiedon, sekin että itä ja länsi eroavat väestöltään selvästi.

      • sanoi muuttomies
        liikettä kirjoitti:

        Rotu, kieli ja elinkeino ovat kaikki eri asioita. Viimeinen tieto on, että saamelaisista on tullut suomalaisia ja päinvastoin. Etelämpää tullut asukas on omaksunut kielen, vaatetuksen ja elinkeinon ja kohta häntä ei pysty erottamaan muusta väestöstä. Geenitutkimus ei tätä sekasotkua selvitä.

        Oleellista on, että saamelaisuus kultuurina on vielä hengissä. On sääli, että saamelaisuutta ja poronhoitoa puristetaan aina vaan ahtaammalle. Tämä aitaamiskeskustelu on vain pieni esimerkki samasta ajattelusta; porot on kivoja postikortissa mutta minun metsistä eivät kyllä syö luppoa.

      • tukkilaani
        Laanilassa oli? kirjoitti:

        Siinäpä kun seisot puron varressa ja katsot niitä harvoja mäntyjä ja tunturikoivikkoa joka sieltä alkaa tunturin nousun suuntaa niin kerro, oi tietäjä, mikä savotta siellä on ollut.

        Lapin Kulta Osakeyhtiökin hakkasi kaivos- ja rakennuspuunsa muualta. Kuka muu siellä on savottaa pitänyt - lähes paljaassa koivikossa.

        Kivekäs siellä savotoi. Jos se vielä on epäselvää

    • iivari

      Kyllä olet helvetinmoinen pelle, ostele sinä vaan risukoita ja itke ja vingu. Tolloja riittää näyttää pohjoiseenkin, voi, voi

    • metsämaasta

      ei kai kukaan ajattele että ilmaiseksi toisten mailla karjaansa kasvataa. millaista vuokraa siis peritte noin 10 hehtaarin tilasta? riittääkö 165 euroa hehtaari/vuosi?

      • piä

        Etkö silloin 12 vuotta sitten tiennyt ostavasi tonttia poronhoitoalueelta?

        Voithan aina yrittää kaupan purkua, jos sinua on tietoisesti myyjä harhaan johtanut.

        Ymmärrän kiukkusi, sillä itsekin kerran astuin Lapissa poron kakkaan, vaikka kuljin ihan selvästi merkittyä polkua, mikä oli tarkoitettu ihmisille.

      • Minä ajoin kerran
        piä kirjoitti:

        Etkö silloin 12 vuotta sitten tiennyt ostavasi tonttia poronhoitoalueelta?

        Voithan aina yrittää kaupan purkua, jos sinua on tietoisesti myyjä harhaan johtanut.

        Ymmärrän kiukkusi, sillä itsekin kerran astuin Lapissa poron kakkaan, vaikka kuljin ihan selvästi merkittyä polkua, mikä oli tarkoitettu ihmisille.

        Lapissa maantietä,niin eiköhänjoku porokin kävellyt siinä,autoille tarkoitetulla tiellä.Hävytontä,keneltä voin anoa korvausta viivästyneestä ajosta.

      • Maanilveilijä

        Minulta saat hyvää peltomaata vuokralle heti tuolla hehtaarihinnalla. Saat pitää poroja tai kanoja. Kerrankin saisin jotain tuottoa pelloilta.

    • Nillll...

      Ei piä valittaa...Löysääthän sieki etelästä vaimos tänne villinä taajomhan joka syksy ja kevättalavela. Met ei niitä kaikkia jaksettas hoitaa ko olis muitaki kiihreitä. Venäläiset maksulliset tytötki on häipyny, ko eivät pysty kilipailemhan Suomen tyttöjen kans. Suomen tytöt ko antaa ilimaseksi. Ei sunkhan se haittaa jos vähäsen jäkälää porot syö, kyllä met korvathan seki luonnosa...Teän vaimoile...

      • touhua

        tuo poromiesten homma, kuinkahan kauan yhteiskunta sietää tuota menoa,luuletteko, että ajattelutapa "porot oli täällä ensin" kantaa enää kovin kauan?

        Kunhan Kepulaisten äänimäärät laskee vielä alemmas täytyy silläkin puolueella tarkistaa kantansa.

        Itse poronhoitoalueella asuvana tiedän millaista teidän touhu on, terrorisoidaan ihmisiä jotka on erimieltä asioista tuhotaan omaisuutta, öiset puhelinsoitot ja paskanpuhuminen kuuluu asiaan.

        Sitten Valtio tukee tätä ammattikuntaa kaikenlaisilla avustuksilla???

      • Kateus sumentaa aivot pakka...
        touhua kirjoitti:

        ruotsin ja norjan lapissa ole tätä ongelmaa. poromiehet aitaavat alueet joita ihmiset eivät halua porojen tuhoavan, miksi ei suomessa toimi? voi vain arvata onko poromiesten kateudella jotain osaa?

      • kovia syytöksiä!
        touhua kirjoitti:

        tuo poromiesten homma, kuinkahan kauan yhteiskunta sietää tuota menoa,luuletteko, että ajattelutapa "porot oli täällä ensin" kantaa enää kovin kauan?

        Kunhan Kepulaisten äänimäärät laskee vielä alemmas täytyy silläkin puolueella tarkistaa kantansa.

        Itse poronhoitoalueella asuvana tiedän millaista teidän touhu on, terrorisoidaan ihmisiä jotka on erimieltä asioista tuhotaan omaisuutta, öiset puhelinsoitot ja paskanpuhuminen kuuluu asiaan.

        Sitten Valtio tukee tätä ammattikuntaa kaikenlaisilla avustuksilla???

        Tunnen itse n. 20 poromiestä hyvin ja melkein satakunta jotenkuten. Kukaan ei ole raportoinut tuollaisista toimintatavoista.

      • yritellä

        Läksin minäkin muun suomen mualaismies lappilaiseen hiihtokeskukseen lomalle, joka siis on rakennettu etelän rahalla etelän ihmisen idean pohjalta. Lapistahan siellä eijoo mittään tietoa koska syrjäseutujen arki pyritään pitämään tiukasti erossa lomapaikan humusta, niin tehdään muuallakin.
        Mutta huolestutti se kommentointi jota kuulin etelän tyttärien suusta paikallisista miehistä joita kuulemma muutamia saattaa viikonloppuna näkyä; pitäisi nyt jotenkin yrittää olla kunnossa, jos ei rohkeus riitä vähemmällä viinalla niin voisi edes suihkussa käydä. Yrittäkää kaverit ryhdistäytyä. Näyttää siisti pukumies kelpaavan kuitenkin paremmin kuin myö juntit.

      • liisu,,,
        yritellä kirjoitti:

        eipänuo niin erikoisia ole, kokemusta on, bensalle ja poronpaskalle haiskahtaa, seisokkikin on jääny tunturiin.

        Puheet on kyllä kovat...

    • etelänvareksilla

      ruveta olemaan ahtautta kun tuollatavalla rääkyvät.Ahtaus tuntuu olevan vielä päänsisäistä.
      Saatana,jos on muuttanut betonikopperoon ihan omasta tahdostaan,ei pidä kateuksissaan alkaa syljeksimään joka ilmansuuntaan.
      Naurunalaisia koko sakki.

    • Jouni pohjosesta

      Itte olen ollu porohommissa matkassa jo polvenkorkusesta asti ja olen edelleen. Suurin myytti tuntuu olevan eteläsuomalaiselle se että porot vasiten ajetaan autojen alle valtion korvausten toivossa. Jos minä nyt ajaisin oman poron auton alle ja saisin siitä nimellisen korvauksen. Se korvaus minkä minä siitä saan on pienempi kuin sen minkä minä saisin myymällä Lapinlihalle tai sukulaisille etelään. Miksi nähä sitten vaivaa siitä että itte ottaa siinä pahasti takkiin? Sitä paitsi se poro tuottaa jälkeläisiä jotka tuovat toimeen tuloa monin kertasesti.

      Se poronhoito aluehan alkaa nykysin oulun tasalta ja se alueen sisäpuolella asuu jokunen satatuhatta ihmistä. Me teemmä kaikkemme jotta jokanen laki pykälä tulee täytettyä ja suomalainen saisi laadukkaita elintarvikkeita. Meillä ei kertakaikkiaan ole varaa luistaa pykälistä, muuten menee toimeentulo.

      Muistahan pyytää niiltä marjastajiltakin maksua maankäytöstä kun poimivat mustikoita maaltas.

    • Shoikiapää

      Kylhä etehlän heikit thietää mithen met naihma-aslakin kanssa poroja puremma. Heinää met panemma khenkään ja nahkasia peskiin..shiinä yks lanthalainen saa thullata mithä hänt lystää. Joikhaamme sen suohon..

      • ei se h stemmaa vielä

        Pohjoinen murre, jossa puhutaan h päältä on muunnos Pohjanmaan murteesta. Jos pohjalainen sanoo " mennähän poijaat naimahan" se on Lapissa sitten aikojen saatossa muuttunut " menhän väärti naimhan". Mennähän-tullahan-ollahan -kielestä ne hoot on peräisin.

        Murteen matkiminen ei asiaa tuntemattomalta yleensä onnistu - eikä onnistu sinultakaan.

        Met puhumma hoon päältä ja sie vaan yrität.

    • tekevät yhteyistyötä

      tässä loistava esimerkki miten erilaiset osapuolet tekevät yhteistyötä ja ovat valmiita vaikka mihin saadakseen haluamansa. porolaiset ilmoittavat gp lle metsähakkuista ja kohta on leiri kasassa ylälapissa. tämä yhteistyö on ollut toimivaa kun on sovittu jo etukäteen vaikeista asioista, mihin ei puututa esim petokysymys.

      • mahtuu - sano teltantekijä

        Kyllä muutama armeijan majoitusteltta Lapin metsiin mahtuu. Jos ei muiden koneita ja vehkeitä särjetä niin luontoretkeilijät ovat tervetulleita - ostaa ne kaupasta kaljaa ja makkaraa niin kuin muutkin. Se on vaan lisätuloa ja työpaikkoja kaikki.

        Metsähallituksen hakkuut ovat julkista toimintaa ja kyllä sen touhun pitää kestää päivänvaloa ja ulkopuolisen arvostelua. Vai onko se niin, että salassa pitäisi saada metsät hakata?

    • koko maa poroalueeksi

      tämmöinen suomi voisi olla poronhoitoaluetta kokonaan. Onhan nimien perusteella ollut lappia koko maa. Poronhoito on ollut tuhansia vuosia. Teollinen SUOMI vinkuu muutaman vuoden välein laman kourissa,Porolappia koko maa, Kyllä pärjätään.

      • kokonaan tai

        sitten muutetaan riistaeläimeksi niinkuin aikoinaan oli. porolaiset elätetään ja syötetään koteihinsa niinkuin tähänkin asti.
        jos halutaan säilyttää erillinen poronhoitoturhuus niin siirto pohjoisnorjaan tai venäjälle minne se kuuluukin.

      • Herman Göring
        kokonaan tai kirjoitti:

        sitten muutetaan riistaeläimeksi niinkuin aikoinaan oli. porolaiset elätetään ja syötetään koteihinsa niinkuin tähänkin asti.
        jos halutaan säilyttää erillinen poronhoitoturhuus niin siirto pohjoisnorjaan tai venäjälle minne se kuuluukin.

        Vaadin Suomalaisia pois Suomesta! Aita koko maan ympärille ja natura alueeksi kaikki. Siinä näytetään luonnonsuojelun mallia euroopalle.

    • ETTÄ HATUTTAA

      Mullakin on palsta lapissa ,siellä tupa ja liiteri.
      porot pyörii siinä palstalla ympärivuoden,eikä siinä mitään.
      mutta alkukesästä,räkkäaikaan,porot änkeää jatkuvasti liiteriin ,kihnuttavat siellä itseään,kaatavat puupinot ja liiteri on täynnä poron paskaa ja karvoja(sama on tuvanseinät).

      no, miksen sulje liiterin ovia

      1.liiterissä on isot ja painavat heinälato-ovet ja puuhatessani käyn liiterissä jatkuvasti.

      2.se on oma piha ja siellä pitäisi saada olla rauhassa.

      aitaa en rupea omallakustannukksella tekemään.

      no,on pari vaihtoehtoa:poromiehet tekee aidan tai maksaa mulle korvauksia.

      ensi kesänä,jos ei muutosta tule,alanpahan ottamaan poronpaistia pakkaseen.

      • elättävät porot

        ja yhteiskunta porolaiset, eli koko elämä on toisten maksettava.
        vrt. sosiaalitoimet porokunnissa

      • niin paljon

        että meinaat ryhtyä toisten elinkeinoa karsimaan? noo sen verran pidä järki päässä että älä ainaskhan kelhen rupia rehentelemään toilailullas, siinä voipi maat mennä käräjöintiin.

      • murheita kyllä hirveästi

        No voi että.

        Porot vyöryy liiteriin, on niin raskaat ovet, puomia en osaa laittaa ja vaikka vain köysi metrin korkeudelle.

        Kun porot ei kertakaikkiin ymmärrä vaikka kuinka heiluttelet kiinteistörekisterinotetta,että oma piha, oma piha. Jos porot eivät ymmärrä, niin yritä sinä edes.

    • lait säätelevät

      oikeuksia.

      Poronhoitolaki

      3§:
      Poronhoidon harjoittamisoikeus

      Poronhoitoa saadaan tässä laissa säädetyin rajoituksin harjoittaa poronhoitoalueella maan omistus- tai hallintaoikeudesta riippumatta.

      31 §
      Vahinkojen ehkäiseminen

      Poroja on hoidettava siten, etteivät ne pääse viljelyksille ilman maanomistajan, taikka silloin kun hallintaoikeus kuuluu muulle kuin maanomistajalle, haltijan lupaa eivätkä aiheuta vahinkoa metsänuudistusaloilla oleville taimikoille tai muutoinkaan aiheuta tarpeettomasti vahinkoa maa- tai metsätaloudelle. Muualla kuin saamelaisvaltuuskunnasta annetun asetuksen (824/73) 1 §:n 3 momentissa tarkoitetulla saamelaisten kotiseutualueella poroja on lisäksi hoidettava siten, etteivät ne pääse puutarhoihin, vakinaisten asuntojen pihoihin tai muille erityiseen käyttöön otetuille alueille.

      Jos poroja on hoidettu 1 momentin vastaisesti, maanomistajan tai vahinkoa kärsineen on ilmoitettava asiasta paliskunnalle, jonka tulee toimittaa porot välittömästi pois.

      Jos paliskunta laiminlyö 2 momentissa tarkoitetun velvollisuutensa, maanomistajalla tai vahinkoa kärsineellä on oikeus toimittaa porot pois paliskunnan kustannuksella.

      Eli jos osaat lukea, niin ymmärtänet tekstin.

      • itku!

        Rakentakaa hyvät ihmiset sähköpaimenen langat siihen mökin pihan ympärille jos ette rajumpaa aitaa viitsi tehdä. Se on aika joutuisasti kyhätty eikä maksa mahottomia. Jos mökissä sattuu sähköt olemaan. Kannattaa kuitenkin hommata se paimen ettei verkosta vaihejohtoa suoraan siihen lankaan laita.

        En porojen ajatusmaailmasta ymmärrä tuon taivaallista, mutta luulen ettei nekään sähköstä pidä.

        En vaan ole oivaltanut mitä haittaa niiden porojen pyörimisestä tontilla on. Lehmät on vähän järeämpiä ja viottavat puita jos ne laiduntaa metsässä. Mutta uskon että porot ei aiheuta puustolle mitään arvon alenemaa.

        Tämmöisiä ajatuksia etelä Suomesta eli en ole mikään porojen hoitaja...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1518
    8. 59
      1384
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe