Oinastarinaa

hje

Kuluttelin tässä sunnuntai-iltapäivää lueskelemalla näitä kirjoituksia (joo, oikeesti olisi parempaakin tekemistä mutta jäljempänä selviää syy) ja ajattelin nyt kantaa oikkuhärkänaisena ja kahden oinasmiehen kanssa suhteen omanneena korteni kekoon.

Olen siis 30 nainen, nk. oikkuhärkä eli 6 tuntia aiemmin jos olisin maailmaan päässyt, olisin oinas. Molempien merkkien piirteitä itsessäni tunnistan mutta oinaaksi itseni luen.

Olen seurustellut useiden eri merkkiä edustavien miesten kanssa joista "kiltemmän" kauriin kanssa pisin ja vakavin jakso. Loppui omaan nuoruuteeni (tuolloin 20 )ja jälkikäteen tekemäni analysoinnin mukaan vaihtelunhaluun, miehen alistumiseen tossuni alle ja elämän muuttumiseen liian arkiseksi. Olin kyllä tuolloin valmis vain pieneen taukoon mutta kaurismies halusi kaiken tai ei mitään.

Jälkeenpäin, kypsemmässä iässä, olen ajautunut satunnaiseen mutta säännölliseen, erittäin tyydyttävään seksisuhteeseen sen "toisenpuolen" kauriin kanssa (31.12) ja olemme sanattoman sopimuksen myötä molemmat tyytyneet pitämään suhteen sellaisenaan. Molemmilla on silloin tällöin "vakavampia" yrityksiä, jolloin pysymme uskollisina senhetkiselle kumppanillemme.

8 vuotta sitten kävin läpi ensimmäisen seurustelusuhteeni oinasmiehen kanssa. Raskas reissu!
Oinasmies oli komea, charmikas, pinnallinen, työteliäs ja rahanahne- mutta niin minäkin tuolloin. Pintaliitopaikkoja, komeaa kyytiä- myös sängyssä. Henkisellä puolella en saanut, näin jälkeenpäin ajatellen, suhteelta muuta kuin haavoja. Roikuin miehessä huolimatta hänen muista naisistaan, kuvitellen hänen olevan ainoa, jota koskaan voisin rakastaa.

Tästä riippuvuudesta johtuen myös kärsin erosta useita vuosia kykenemättä luottamaan keneenkään. Seksi oli mahtavaa; tuossa suhteessa opin, että siitä voi myös nauttia- ja millä kaikilla tavoin!! Oinasnaisena kuitenkin jollain sairaalla tavalla nautin siitä, että kerrankin itseäni vietiin kuin pässiä sarvista. Liian monta miestä menneisyydessä, joiden elämästä oli pitänyt huolehtia. Antauduin nautinnolla alistetuksi? -jotain siihen suuntaan. Nyt iän myötä olen kehittynyt ja oppinut tuosta jaksosta paljon; sekä itsestäni että oinasmiehestä. Ikä ja elämänkokemuksesta oppiminen siis ovat kasvattaneet minua ja olen oppinut tuntemaan myös itseni- sekä oinaana että naisena.

Nyt on päällänsä kirjeenvaihtosuhde toiseen oinaaseen. Olemme lehti-ilmoituksen perusteella tavanneet ja tekstailleet/ soitelleet pian puolen vuoden ajan (kaukosuhde). Ajatuksemme elämästä kaikkine aspekteineen, arvomme ja kiinnostuksenkohteemme ovat täysin yhtenevät. Union of Souls, siltä tuntuu tällä hetkellä.

Ensitapaaminen on pian. Emme ole nähneet toisistamme ainuttakaan kuvaa. Kaikki jäljempänä esitetyt asiat ovat siis em. kanavien kautta hankittuja tietoja ja perustuvat niiden perusteella saavutettuun luottamukseen toisen rehellisyydestä. Molemmat olemme eronneet, miehellä pari lasta joista pitää äärettömän hyvää huolta mutta exän kanssa ei kontaktia pakollista enempää, vaikka oinasmiestään on takaisin halunnutkin pian vuosikymmenenen ajan.

Miehen kanssa kykenemme keskustelemaan (em kanavilla) asiasta kuin asiasta- ja suorin sanoin. Itse voin "todellisen luontoni" mukaan toivottaa hänet helvetin kuuseen jostain pikkuasiasta mutta en vielä ole saanut yhtään ryöppyä omalle naamalleni. Mies haluaa saada tietää missä teki väärin- mutta oinasmaisesti kääntää asian niin, ettei vika loppujen lopuksi hänessä ollutkaan ;) Huumorilla selvitty tähän mennessä kaikesta muuten "tappavasta". Mies voi kirjallisesti myöntää kyttäävänsä puhelinta viestieni varalta samalla kun itse vähän häpeän moista riippuvuutta omassa käytöksessäni. Omat itsemme tuntien olemme jutelleet selväksi omat harrastuksemme ja niiden aiemmissa suhteissa mukanaantuomat "vapaudenriisto-ongelmat" -kuin myös muut aiempien suhteiden solmukohdat joista nyt ainakin kuvittelemme selviävämme aikuisina ihmisinä puhumalla ja joustamalla, suuntaan jos toiseen. Tiettyjä rajoja olemme molemmat asettaneet mutta niistä harvinaisen yksimielisiä. Käytännössä, toisiamme näkemättä, olisimme molemmat valmiita karkaamaan vihille ja hankkimaan lapsia!

Meille molemmille tuntuu olevan tärkeää se oma vapaus; tieto siitä että saa lähteä omiin puuhiinsa ilman, että toista osapuolta pitää infota joka liikkeestä. Luottamus on myös molemmille hyvin tärkeää ja nyt, ainakin tässä ruusunpunalasivaiheessa, ei käy mielessäkään, että pitäisi toista pettää. Molemmille tärkeää, että suhteessa kaikki menee niinkuin itse haluaa, saa ilmaista tunteensa huutaen tai vittuillen ilman että toinen siitä ottaa välittömästi nokkiinsa (oinashuumoria..). Yhteenvetona olemme oinaille todenneet että jos oinaan mielenliikkeet tietää ja toimii niiden mukaan, saa erittäin antoisan ja tyydyttävän, turvallisen suhteen loppuelämäkseen. Paranemme vanhetessamme =)

1

880

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysyy Utelias

      Miten kävi, kun tapasitte, jos jo tapasitte? Kuljetteko yhä samaa matkaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      143
      5880
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      4855
    3. Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin

      Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000
      Maailman menoa
      250
      2900
    4. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      12
      2031
    5. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      165
      1712
    6. Nainen, älä tee aloitetta, jos

      Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak
      Ikävä
      180
      1563
    7. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      104
      1293
    8. Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta

      >> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii
      Maailman menoa
      218
      1273
    9. Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla

      Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj
      Maailman menoa
      96
      1180
    10. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      60
      1147
    Aihe