Pielisentien

Hei mitä mieltä olette kun Pielisentiehen upotetaan satojatuhansia ja väkimäärä vähenee..!
Ei kannata, ihan toimiva on, pientä sipistelyä vaan, ei haaskata rahaa!!
371974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

siitä ei pääse mihinkään. Olisi hyvä, jos Pielisentie saataisiin viehättävään kuntoon ja joskus laitettaisiin rahaa johonkin esteettisyyteenkin.

Äänestä
  • tyhjänpäiväiseen remonttiin entinen välttää.

    Äänestä

  • rahojaan kirjoitti:

    tyhjänpäiväiseen remonttiin entinen välttää.

    pantassiin sapuskkaan, suatassiin lenkkimakkarroo pirusti, monta killoo miehheen, jok ikinen.

    Äänestä

Olen kanssasi samaa mieltä. Tuntuu oudolta tuo kaupunkiyhdistyksen suunnitelma upottaa satoja tuhansia ptiehen. Onhan tuo katu tähänkin asti toiminut. Pelkkä suunnitelma nielee jo ensimmäisen satatuhatta.

Äänestä
  • on painettu? siksi, että sitä käytetään jo eläessään, eikä sitten kun ollaan edesmenneitä.

    Äänestä

  • sitä rahaa kirjoitti:

    on painettu? siksi, että sitä käytetään jo eläessään, eikä sitten kun ollaan edesmenneitä.

    kysytään enirolta? Muistaakseni vuonna 1967 kesällä valettiin Lieksan Pielisenkatu pinnoitteelle ja siitäkin suuren suuri paikallinen ihmis joukko oli sitä mieltä, että olisihan sitä tuota entistähi savivellii suttanna vielä kualloo, panna nyt rahoja jonnii joutavvaan.

    Äänestä

  • sitä rahaa kirjoitti:

    on painettu? siksi, että sitä käytetään jo eläessään, eikä sitten kun ollaan edesmenneitä.

    Pitäsi kae sitä haattaas kuluhin jiähä jonnii verran, että ei lasten tarvvii niitä makssoo.

    Äänestä

Samaa mieltä. Ei mitään järkeä upottaa vähäväkisen ja yleisestiottaen rahavaikeuksissa painiskelevan kylän vähiä rahoja noin turhaan ja typerään operaatioon. Asia olisi eri, jos tien alla muhisikin vanha kunnallistekniikka, mutta kun sekin on ok. Tulevina vuosina sitä rahaa kyllä tarvitaan ihan riittävästi muihin asioihin.

Ei kai kukaan tosissaan usko, että pelkästään kunnostamalla ja muuttamalla Pielisentien yleisilmettä se jotenkin toisi tänne muuttajia, bisnes piristyisi/toisi kassavirtaa heille, tai että siitä olisi mitään muutakaan todellista hyötyä kenellekään. Pelkästä hyvästä fiiliksestä jollekulle ei kannata tuollaisia summia uhrata.

Harvoin olen kuullut mitään noin typerää ideaa.

Äänestä
  • ukkeleita jotka haluaisivat olla vielä viisikymmentäluvulla.

    Äänestä

  • niitä kirjoitti:

    ukkeleita jotka haluaisivat olla vielä viisikymmentäluvulla.

    En missään tapauksessa ole jysähtänyt menneeseen, vaan olen nuorekas keski-ikäinen henkilö, joka suhtautuu uusiin asioihin myönteisesti ja avoimesti. En siis missään tapauksessa ole lähtökohtaisesti muutosten tyrmääjä.

    Perusteluja kaipaisin tuollekin kyseiselle hankkeelle ja todellisia hyötyjen ja haittojen analysointia. Oman pohdintani tulos on, että hanke on turha ja toteuessaan suuri virhe. Tämä on tietenkin vain minun oma mielipiteeni.

    Jos joku kuvittelee, että toteuttamalla hankkeen se tekee Lieksasta New Yorkin tai edes Joensuun, niin luulo on harhaa...

    Äänestä

  • Parabellum kirjoitti:

    että olet mielestäsi nuorekas ajattelija. Mutta kaiketi oivallat uudistusten olevan aina vaan tarpeellisia, sillä kehitys ei mene eteenpäin meidänkään Lieksassa, jos kukaan ei tee mitään. Meidän Lieksa on kehittynyt viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana rutkasti, vaikka sinun kaltaisia vastaan panijoita on aina ollut vastassa, onneksi meillä on ollut kaukonäköisiä suunnittelijoita ja valtaapitäviä täytäntöön panijoita. On turha syöttää nälkäisiä suita suoraan kaupungin tililtä, eikö olekin parempi välillisesti jakaa rahaa työn kautta ja samalla antaa kulutuksen luoda taas menetettyjä uusia työkohteita.

    Äänestä

  • pahempaa, kirjoitti:

    Kumpikohan onkaan pahempi piirre ihmimessä; se että pohtii avoimesti asioita kertomalla mielipiteensä vai se, että ei hyväksy toisen mielipiteitä lainkaan, ja tuomitsee eritavalla ajattelevat ihmiset menemällä välittömästi henkilökohtaisuuksiin - asia jota sinä tunnut kovin mielelläsi harrastavan. Kumpikohan ihmistyyppi onkaan suurempana kehityksen jarruna yhteiskunnassamme?

    Mielelläni kuuntelisin nyt niitä perustelujasi hankkeen puolesta. En tulkitse mainitsemiasi seikkoja millään muotoa perusteluiksi, vaan lähinnä naivistiseksi yleispulinaksi.

    Mikäli kykenet järkevään kommentointiin edes siteeksi, niin saatan jopa vielä vastata kirjoituksiisi, mutta muussa tapauksessa - kuten luulen - annan höpökirjoitustesi mennä taivaan tuuliin vailla huomiota.

    periksi antamista. Ei silleesti saa tehä, pittää panna vastaan, vaikka munat mänisi. Toisekseen, kun yhen solomun aukaset, niin heti ilmaantuu kymmenen tilalle ja siinä tarvitaankin sitten järkkee, kun ne solomut luokitellaan negatiivisiin ja positiivisiin solmuihin ja sitten näitten pohjalta tehhään ne hyvät päätökset.

    Äänestä

  • pahempaa, kirjoitti:

    että olet mielestäsi nuorekas ajattelija. Mutta kaiketi oivallat uudistusten olevan aina vaan tarpeellisia, sillä kehitys ei mene eteenpäin meidänkään Lieksassa, jos kukaan ei tee mitään. Meidän Lieksa on kehittynyt viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana rutkasti, vaikka sinun kaltaisia vastaan panijoita on aina ollut vastassa, onneksi meillä on ollut kaukonäköisiä suunnittelijoita ja valtaapitäviä täytäntöön panijoita. On turha syöttää nälkäisiä suita suoraan kaupungin tililtä, eikö olekin parempi välillisesti jakaa rahaa työn kautta ja samalla antaa kulutuksen luoda taas menetettyjä uusia työkohteita.

    Pääkatu pitää olla viihtyisä ja edustava, sekä toimiva. Kivetys antaa sille eurooppalaista ilmettä ja tunnelmaa lisää istutukset ja valaistus. Seurustelu- ja levähdyssaarekkeilla saadaan viihtyisyttä ja ulko-olohuoneita lieksalaislle ja turisteille. Tulevaisuutta ajatellen koko projekti pitää toteuttaa.

    Äänestä

  • Jazka II kirjoitti:

    Että ihan eurooppalaista ilmettä ja tunnelmaa. Heh-heh... :)

    Ei hitto, kuolen nauruun!!!

    Äänestä

  • Parabellum kirjoitti:

    Kumpikohan onkaan pahempi piirre ihmimessä; se että pohtii avoimesti asioita kertomalla mielipiteensä vai se, että ei hyväksy toisen mielipiteitä lainkaan, ja tuomitsee eritavalla ajattelevat ihmiset menemällä välittömästi henkilökohtaisuuksiin - asia jota sinä tunnut kovin mielelläsi harrastavan. Kumpikohan ihmistyyppi onkaan suurempana kehityksen jarruna yhteiskunnassamme?

    Mielelläni kuuntelisin nyt niitä perustelujasi hankkeen puolesta. En tulkitse mainitsemiasi seikkoja millään muotoa perusteluiksi, vaan lähinnä naivistiseksi yleispulinaksi.

    Mikäli kykenet järkevään kommentointiin edes siteeksi, niin saatan jopa vielä vastata kirjoituksiisi, mutta muussa tapauksessa - kuten luulen - annan höpökirjoitustesi mennä taivaan tuuliin vailla huomiota.

    elänyt ja tarvitsee uudistusta, niin julkinäkymän, kuin liikenne teknisestikin. Vain yksi kysymys satojen muiden joukosta, otetaampa vaikka tämä meidän oma kaista jakauma, meillä on kaksi kaistaa suuntaansa, joista käytetään ajaessa vain toista, toinen onkin sitten parkkipaikoiksi suuntautunut. Me lieksalaiset olemme niin aivopinttyneet tähän ajotapaan, ettei 80% autolla ajajista osaa edes ryhmittyä tullakseen toiseen risteyskohtaan, etusormi kyllä viuhuu vaikka ei tiedetä ollaanko Turussa, vai Vaasassa.

    Äänestä

  • jopas nyt.. kirjoitti:

    Että ihan eurooppalaista ilmettä ja tunnelmaa. Heh-heh... :)

    Ei hitto, kuolen nauruun!!!

    Pielisentie pitää uudistaa ja se uudistetaan.

    Äänestä

  • vaan nauruun kirjoitti:

    Pielisentie pitää uudistaa ja se uudistetaan.

    Pielisentie revitään auki. Siellä allahan on kaikki putkistot ja kanavat uusilla.

    Äänestä

  • jopas nyt.. kirjoitti:

    Että ihan eurooppalaista ilmettä ja tunnelmaa. Heh-heh... :)

    Ei hitto, kuolen nauruun!!!

    Olettehan nähneet myös pikkukaupunkeja ja kyliä muualla maailmassa? On hyvin viihtyisiä ja tunnelmallisia kadunpätkiä ja toreja, mutta myös toimivia ratkaisuja. Tehdään Pielisentiestä vieläkin parempi.

    Äänestä

  • lvi kirjoitti:

    Pielisentie revitään auki. Siellä allahan on kaikki putkistot ja kanavat uusilla.

    Miksi meillä on asiantuntevat ihmiset kaupungin palkkalistoilla? siksi että he tietävät senkin mitä meillä on sen tien päällysteen alla. Väännänkö rautalangasta.

    Äänestä

  • poloisia kirjoitti:

    Ne nämä asiantuntiat sähläsi pelkästään edelliseen koulukauppaan 400.000. Pielisentien alla olevat putkistot on uusimisen tarpeessa. Kaikki.

    Äänestä

  • on aikansa kirjoitti:

    elänyt ja tarvitsee uudistusta, niin julkinäkymän, kuin liikenne teknisestikin. Vain yksi kysymys satojen muiden joukosta, otetaampa vaikka tämä meidän oma kaista jakauma, meillä on kaksi kaistaa suuntaansa, joista käytetään ajaessa vain toista, toinen onkin sitten parkkipaikoiksi suuntautunut. Me lieksalaiset olemme niin aivopinttyneet tähän ajotapaan, ettei 80% autolla ajajista osaa edes ryhmittyä tullakseen toiseen risteyskohtaan, etusormi kyllä viuhuu vaikka ei tiedetä ollaanko Turussa, vai Vaasassa.

    Se vilkun käyttö, ollaan jo kääntymässä kun pannaan vilkku päälle. On kuin olisi vilkku kytketty rattiin (kun rattia kääntää menee vilkku automaattisesti päälle)!

    Äänestä

  • poloisia kirjoitti:

    Miksi meillä on asiantuntevat ihmiset kaupungin palkkalistoilla? siksi että he tietävät senkin mitä meillä on sen tien päällysteen alla. Väännänkö rautalangasta.

    Kerroppa asiantuntevien ihmisten nimet?

    Äänestä

  • ihmiset kirjoitti:

    Kerroppa asiantuntevien ihmisten nimet?

    niin minä kerron nämä asiantuntija nimen kantajat.

    Äänestä

Kaikkihan tietää Lieksan koulupuolelta kuvion, että peruskorjataan koulua satojentuhansien edestä ja, kun korjaus on saatu suoritettua koulu suljetaan ja myydään muutamalla kympillä.
Eli Pielisentien suhteen samoin. Laitetaan Pielisentiehen muutama satatuhatta ja välittömästi senjälkeen revitään kaikki auki ja kunnostetaan kadun alla olevat putkistot.
Tämä ei tule veronmaksajille yllätyksenä, näinhän on toimittu jo vuosikymmeniä.

Äänestä

Moni muukin asia koraantuisi paikkakunnalla,jos paikkakunnalla olisi ihmisille toimeentulon antavia töitä. Siitä olisi kaupungille tuloja. Jos Pielisentietä on tarkoitus vain koristella tämän kurjuuden ja alennustilan keskelle, niin nostettakoon pystyyn sen tornitalon tuulensuojaksi.
Nyt voisi nuo Pielisentien Besserwisserimme käyttää ne konsulttirahansa Oikeiden työpaikkojen haalimiseen Lieksaan, kun varsinainen kaupunkimme johto hyrisee omiaan huomaamatta Lieksan alennustilan kiihtyvää kehitystä. Kun työelämä on kunnossa niin päällystetään sitten Pielisentie vaikka kultakolikoilla.

Äänestä
  • on oikea, rahaa joko tililtä tai velaksi, mutta kaikki toteutettavissa olevat ideat työnalle välittömästi.

    Äänestä

Lieksa on aina ollut (no ei ehkä ihan aina) ja tulee aina olemaan tuppukylä. Valitettavasti vain yhä pienempi tuppukylä tulevaisuudessa. Tätä perustotuutta ei muuta mikään, ei ainakaan heppoisin perustein tehty ja kallis Pielisentien remontti. Toivottavasti olen väärässä, vaikka pahoin pelkään, etten ole.

Hyvä peruste remontille voisi olla esimerkiksi kadun alla oleva huonokuntoinen putkisto, mutta kun sekin ilmeisesti on hyvässä kunnossa. Tämän seikan tosin joku muu voi tietää paremmin, mutta käsittääkseni putket todellakin ovat ok vielä vuosikymmeniä. Toisaalta putkistot voidaan uusia nykyisin sujutusmenetelmällä, jolloin katuja ei tarvitse repiä auki lainkaan muutamaa sujutusmonttua enempää.

Toinen hyvä peruste voisi olla joku muu HUOMATTAVA epäkohta, joka tien nykykunnon osalta vaatisi parannuksia, mutta kun kukaan ei ole sellaisista mitään maininnut, enkä itsekään keksi ainuttakaan todellista HUOMATTAVAA syytä.

Yleensäkin kun laitetaan rahaa johonkin, ja vielä noin suuria summia, niin sitä jotenkin tahtoisi vastinetta sijoitetulle rahalle, yhteisellekin. Mielestäni tuo hanke ei tuo mitään vastinetta tai lisäarvoa Lieksalle, vaan sujahtaa suoraan Kankkulan kaivoon.

Lieksan tulisi ennemminkin pohtia miten tänne luodaan uusia työpaikkoja ja pidetään Lieksa toimivana kotipaikkana sen nykyisille asukkaille, ja toivottavasti tänne muuttavillekin, joskaan enpä usko tänne mitään muuttoryntäystä koskaan tulevankaan.

Pielisentien remontilla ei ainakaan ole mitään tekemistä asukasluvun säilymisen tai työpaikkojen lisäämisen kannalta. Hetkellisesti remontti toki työllistää, mutta kyseiselle porukalle on työtä tarjolla muutenkin. Ts hankkeen työllistämisarvolla ei ole mitään merkitystä kokonaisuutta ajatellen.
Lieksan kannattaisi elää suu säkkiä myöten, eikä haihatella joutavia.

Muutan mieltäni heti, kunhan joku vain osaa antaa järkeviä perusteluja remontin toteuttamisen puolesta. Vielä tässä ketjussa ei ole tullut ainuttakaan sellaista esiin:-)

Äänestä
  • Mahtavaa lukea täältä edes joskus hyvin kirjoitettua, järkevää tekstiä :) Olen kuitenkin hieman eri mieltä kanssasi.
    Mielestäni Pielisentie kaipaisi jonkinlaisen faceliftingin, ei kuitenkaan välttämättä siinä mittakaavassa, jota on ehdotettu. Katuvalot keskustan ostalta uusiksi, jotan tämäntyyppistä:
    http://www.cityofcarrollton.com/development/engineering/Images/new_street_light.JPG
    Valaisua voisi lisätä esim. liikkerakennusten seiniin laitettavilla valoilla:
    http://www.taloon.com/tuotekuvat/massive/71422_01_30.jpg

    Kaistojen keskikorokkeelle kesäksi niiden tylsien, ruskeiden istutuslaatikkojen sijaan suuret, välimerensiniset lasitetut ruukut. Piristäisivät ilmettä. Loppukesästä lopputalveen voisi keskustan alueella olevissa puissa polttaa pieniä ulkovalosarjoja. Olen aina ihmetellyt, miksi juuri suomalaiset polttavat ulkovaloja vain jouluna, vaikka täällä on todella pitkä pimeä aika.

    Säästyneet rahat voisi käyttää esim. Kulman kunnostamiseen. Itse mietiskelin tuossa yksi ilta sitä, että eikö sinne voisi pistää toimintaa esimerkiksi yhdistyksenä (jos työlistäisi ns. vaikeasti työllistettäviä, niin saisi sosiaalisen yrityksen statuksen ja avustukset) pystyyn? Hyödyttäisi takuulla koko keskustaa, jos siellä olisi joku aktiivinen toimija houkuttelemassa ihmisiä ja varsinkin turisteja.

    Äänestä

  • syytä laittaa minkäänlaisia perusteluita Pielisentien korjausperusteista, sillä et osaa arvioida mitään ja miksi, koska kaikki nämä vaatimuksesi kumoaa sinun oma asenteesi kaikkea uutta vastaan. Sisimpäsi huokuu negatiivisuutta oman Lieksan ja jopa oman kotisi ympärillä, siis miksi olet Lieksassa? Miksi et lähde täältä pois?

    Äänestä

  • ollahi!

    Ne putket sujutettiin jo vuosia sitten.

    Tuohon remonttiin en tohi sannoo kun en taija olla siitä tuloksesta nauttimassa.

    Jos oisi miun homma niin jättäsin sen siihen kun teköövät sen Tornitalon.
    Sitte tehtäs seki katu - eli ei koskaan!

    Tänne kun on väsätty millon "senjoriitta"talloo millon rivitaloja Hovilan nurkalle. Yhtään kivve ei ole toki vielä oikeesti nakattu paikalleen. Eikä muuten nakata, koskapas kohta on kuulkee kämppiä tarjolla ja sitte vasta tos halavalla.

    Antootehan olla kun suuret ikäluokat alakaa tippuu monttuun. Siinä losahtelu käyp kun "tuvat" tyhjenöö!

    Äänestä

  • sinulle ei ole kirjoitti:

    syytä laittaa minkäänlaisia perusteluita Pielisentien korjausperusteista, sillä et osaa arvioida mitään ja miksi, koska kaikki nämä vaatimuksesi kumoaa sinun oma asenteesi kaikkea uutta vastaan. Sisimpäsi huokuu negatiivisuutta oman Lieksan ja jopa oman kotisi ympärillä, siis miksi olet Lieksassa? Miksi et lähde täältä pois?

    Sinähi määk hiiten ihtees munnoomasta. Tiällön näköjää jonnii verran viisaamijahi matkassa tällä kertoo nii iha suapi myötähävetä juttuis lukkiissa

    Äänestä

  • Valmistaudusotaan kirjoitti:

    Mahtavaa lukea täältä edes joskus hyvin kirjoitettua, järkevää tekstiä :) Olen kuitenkin hieman eri mieltä kanssasi.
    Mielestäni Pielisentie kaipaisi jonkinlaisen faceliftingin, ei kuitenkaan välttämättä siinä mittakaavassa, jota on ehdotettu. Katuvalot keskustan ostalta uusiksi, jotan tämäntyyppistä:
    http://www.cityofcarrollton.com/development/engineering/Images/new_street_light.JPG
    Valaisua voisi lisätä esim. liikkerakennusten seiniin laitettavilla valoilla:
    http://www.taloon.com/tuotekuvat/massive/71422_01_30.jpg

    Kaistojen keskikorokkeelle kesäksi niiden tylsien, ruskeiden istutuslaatikkojen sijaan suuret, välimerensiniset lasitetut ruukut. Piristäisivät ilmettä. Loppukesästä lopputalveen voisi keskustan alueella olevissa puissa polttaa pieniä ulkovalosarjoja. Olen aina ihmetellyt, miksi juuri suomalaiset polttavat ulkovaloja vain jouluna, vaikka täällä on todella pitkä pimeä aika.

    Säästyneet rahat voisi käyttää esim. Kulman kunnostamiseen. Itse mietiskelin tuossa yksi ilta sitä, että eikö sinne voisi pistää toimintaa esimerkiksi yhdistyksenä (jos työlistäisi ns. vaikeasti työllistettäviä, niin saisi sosiaalisen yrityksen statuksen ja avustukset) pystyyn? Hyödyttäisi takuulla koko keskustaa, jos siellä olisi joku aktiivinen toimija houkuttelemassa ihmisiä ja varsinkin turisteja.

    "Mielestäni Pielisentie kaipaisi jonkinlaisen faceliftingin, ei kuitenkaan välttämättä siinä mittakaavassa, jota on ehdotettu"...

    Juuri näin. Positiivisen ilmapiirin luominen on erittäin suotavaa ja toivottavaakin. Pienilläkin toimenpiteillä voidaan vaikuttaa ja tuottaa piristystä katukuvaan, eikä rahakaan mene tällöin hukkaan, kuten se menisi massiivisella tien saneerauksella, jota on ehdotettu. Tässä asiassa emme siis ole suuressakaan ristiriidassa mielipiteinemme.

    On erittäin tärkeää hahmottaa kokonaiskuva asioista ensin, eikä olla ensimmäisten joukossa nousemassa barrikadeille tunnekuohun vallassa näiden hankkeiden puolesta. Joskus tuntuu, että joillekin pelkkä rahan tuhlaaminen tuntuu olevan synonyymi asioiden parantamiseksi, mitä se ei tietenkään ole valveutuneiden kansalaisten mielestä.

    Keskittämällä pienen kaupungin voimavarat, siis taloudelliset satsaukset, kaupunkilaisia ajatellen järkevällä tavalla kehitetään kotikaupunkiamme parhaiten. Pielisentien saneeraus ei mielestäni tähän järkevään hankekategoriaan kuulu. En itse tohdi ottaa kantaa siihen mitä suuria ja viisaita asioita pitäisi tehdä, mutta uskon viisautta kyllä löytyvän kaupungistamme ihan tarpeeksi toisaalta.

    En ole varma, mutta sellainenkin asia on käynyt mielessä, että kaikkein hurmoksellisimmin näiden kaikenkarvaisten kehitysideoiden puolesta näillä palstoilla vouhottavat ne, jotka loppujen lopuksi muuttavat muutaman vuoden sisällä pois paikkakunnalta ja jättävät viulut paikkakunnalle jäävien maksettavaksi. Pahoin pelkään, että paikkakunnalle asumaan jäävät kiristävät vyötä tulevina vuosina ja vieläpä lujasti, jos tuollaiset hankkeet toteutuvat.

    Äänestä

  • voe voe kirjoitti:

    Sinähi määk hiiten ihtees munnoomasta. Tiällön näköjää jonnii verran viisaamijahi matkassa tällä kertoo nii iha suapi myötähävetä juttuis lukkiissa

    kun näin kirjotat?

    Äänestä

  • Parabellum kirjoitti:

    "Mielestäni Pielisentie kaipaisi jonkinlaisen faceliftingin, ei kuitenkaan välttämättä siinä mittakaavassa, jota on ehdotettu"...

    Juuri näin. Positiivisen ilmapiirin luominen on erittäin suotavaa ja toivottavaakin. Pienilläkin toimenpiteillä voidaan vaikuttaa ja tuottaa piristystä katukuvaan, eikä rahakaan mene tällöin hukkaan, kuten se menisi massiivisella tien saneerauksella, jota on ehdotettu. Tässä asiassa emme siis ole suuressakaan ristiriidassa mielipiteinemme.

    On erittäin tärkeää hahmottaa kokonaiskuva asioista ensin, eikä olla ensimmäisten joukossa nousemassa barrikadeille tunnekuohun vallassa näiden hankkeiden puolesta. Joskus tuntuu, että joillekin pelkkä rahan tuhlaaminen tuntuu olevan synonyymi asioiden parantamiseksi, mitä se ei tietenkään ole valveutuneiden kansalaisten mielestä.

    Keskittämällä pienen kaupungin voimavarat, siis taloudelliset satsaukset, kaupunkilaisia ajatellen järkevällä tavalla kehitetään kotikaupunkiamme parhaiten. Pielisentien saneeraus ei mielestäni tähän järkevään hankekategoriaan kuulu. En itse tohdi ottaa kantaa siihen mitä suuria ja viisaita asioita pitäisi tehdä, mutta uskon viisautta kyllä löytyvän kaupungistamme ihan tarpeeksi toisaalta.

    En ole varma, mutta sellainenkin asia on käynyt mielessä, että kaikkein hurmoksellisimmin näiden kaikenkarvaisten kehitysideoiden puolesta näillä palstoilla vouhottavat ne, jotka loppujen lopuksi muuttavat muutaman vuoden sisällä pois paikkakunnalta ja jättävät viulut paikkakunnalle jäävien maksettavaksi. Pahoin pelkään, että paikkakunnalle asumaan jäävät kiristävät vyötä tulevina vuosina ja vieläpä lujasti, jos tuollaiset hankkeet toteutuvat.

    "Positiivisen ilmapiirin luominen on erittäin suotavaa ja toivottavaakin"

    Pielisentie saa olla vaikka millainen unelmakeidas, mutta jos siellä on elämää vain klo. 8-15 välillä, kun mummot rolaattoreineen kiiruhtavat ostamaan alennuskahvia, niin eipä lohduta. Positiivista ilmapiiriä on mielestäni synnytetty eri tapahtumilla, joita on nyt viime aikoina alettu järjestää.

    "Tässä asiassa emme siis ole suuressakaan ristiriidassa mielipiteinemme"

    Minusta on mukavaa, jos Lieksassa (vaikkakin virtuaalisesti ja anonyymina) voi olla hyvässä hengessä ristiriitaisia mielipiteitä. Kun kaikki suhtautuvat asioihin, joista eivät edes välttämättä tajua mitään, käsittämättömän intohimoisesti ja ryppyotsaisesti, niin eihän siitä seuraa kuin kaaos.

    Mutta vielä tuohon Pielisentien ramppaan: kyllä minulta löytyy paljon myötätuntoa myöskin kaupunkiyhdistyksen suunnitelmille ja visioillekin. Tärkeintä on se, että niitä visioita oikeasti jollain on. Ja mikä tärkeintä, myöskin halu niitä toteuttaa.

    Äänestä

  • Valmistaudusotaan kirjoitti:

    Mahtavaa lukea täältä edes joskus hyvin kirjoitettua, järkevää tekstiä :) Olen kuitenkin hieman eri mieltä kanssasi.
    Mielestäni Pielisentie kaipaisi jonkinlaisen faceliftingin, ei kuitenkaan välttämättä siinä mittakaavassa, jota on ehdotettu. Katuvalot keskustan ostalta uusiksi, jotan tämäntyyppistä:
    http://www.cityofcarrollton.com/development/engineering/Images/new_street_light.JPG
    Valaisua voisi lisätä esim. liikkerakennusten seiniin laitettavilla valoilla:
    http://www.taloon.com/tuotekuvat/massive/71422_01_30.jpg

    Kaistojen keskikorokkeelle kesäksi niiden tylsien, ruskeiden istutuslaatikkojen sijaan suuret, välimerensiniset lasitetut ruukut. Piristäisivät ilmettä. Loppukesästä lopputalveen voisi keskustan alueella olevissa puissa polttaa pieniä ulkovalosarjoja. Olen aina ihmetellyt, miksi juuri suomalaiset polttavat ulkovaloja vain jouluna, vaikka täällä on todella pitkä pimeä aika.

    Säästyneet rahat voisi käyttää esim. Kulman kunnostamiseen. Itse mietiskelin tuossa yksi ilta sitä, että eikö sinne voisi pistää toimintaa esimerkiksi yhdistyksenä (jos työlistäisi ns. vaikeasti työllistettäviä, niin saisi sosiaalisen yrityksen statuksen ja avustukset) pystyyn? Hyödyttäisi takuulla koko keskustaa, jos siellä olisi joku aktiivinen toimija houkuttelemassa ihmisiä ja varsinkin turisteja.

    hyviä, mutta hiukan näpertelyn tuntuista, ei kun kerralla uusiksi suurenmaaliman malliin. Rahasta ei tarvitse suuremmin murehtia, koska EU- tukena tuulee suurin osa kustannuksista, tuolla edempänä joku taisikin jo mainita tästä asiasta. Ranttaliksi heti vaan ja pitäkää siitä huoli, että käsityöläisiä, eli rukkaskäessä tehdään mahdollisimman paljon, huolehdittava on myös, että paikalliset kauppiaat saavat osansa.

    Äänestä

Ku siellä o 40 milj eur vaj ku pit suaha parkit ja muut .....sin kallioooooo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

saneeraus kirjoitti:

Hei mitä mieltä olette kun Pielisentiehen upotetaan satojatuhansia ja väkimäärä vähenee..!
Ei kannata, ihan toimiva on, pientä sipistelyä vaan, ei haaskata rahaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu