Hei, te ujot!

Tahdon todeta että olen usein lähestynyt ujoja. Siinä ei ole ollut kysymys säälistä vaan olen huomannut että päälle päin ujoista ja hiljaisista löytyy mielenkiintoisia persoonia.

Miehenä tahtoisin ehkäpä löytää seurustelukumppanin tuosta samasta leiristä. Vielä ei ole onnistanut ja ehkäpä ei onnistakkaan.

Valitettavasti ujojen kanssa ongelmana on se etteivät he näytä useinkaan toisaalta kiinnostuneilta toisten touhuista. Kun itse yrittää olla aktiivinen, tarmokas yms. toista kohtaan niin tulee toisesta aika itsekäs olo kun hän ei ota yhteyttä tai ei itse tee aloitteita mihinkään.

Ujoille antaisin ohjeeksi että vaikka aluksi voi olla vaikeaa niin yrittäkää puolestanne tutustua toiseen jos hän tekee aloitteen teidän suuntaan. Ei se ole toisellekaan ihmiselle helppoa tutustua toiseen jos se ujous on siinä esteenä välissä. Yhdessähän ne muurit murretaan, ei sitä yksin jaksa tehdä.
2948
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Harmi vaan ettei kukaan tee sitä aloitetta...

Äänestä

Minulla oli mahdollisuus, mutta en tajunnut silloin käyttää sitä. Olen nyt erilainen, ja tiedän miten toimisin. Aikaa on vielä.. mutta kuinka kauan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku. kirjoitti:

Tahdon todeta että olen usein lähestynyt ujoja. Siinä ei ole ollut kysymys säälistä vaan olen huomannut että päälle päin ujoista ja hiljaisista löytyy mielenkiintoisia persoonia.

Miehenä tahtoisin ehkäpä löytää seurustelukumppanin tuosta samasta leiristä. Vielä ei ole onnistanut ja ehkäpä ei onnistakkaan.

Valitettavasti ujojen kanssa ongelmana on se etteivät he näytä useinkaan toisaalta kiinnostuneilta toisten touhuista. Kun itse yrittää olla aktiivinen, tarmokas yms. toista kohtaan niin tulee toisesta aika itsekäs olo kun hän ei ota yhteyttä tai ei itse tee aloitteita mihinkään.

Ujoille antaisin ohjeeksi että vaikka aluksi voi olla vaikeaa niin yrittäkää puolestanne tutustua toiseen jos hän tekee aloitteen teidän suuntaan. Ei se ole toisellekaan ihmiselle helppoa tutustua toiseen jos se ujous on siinä esteenä välissä. Yhdessähän ne muurit murretaan, ei sitä yksin jaksa tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu