Sairastuin vakavaan psykoottistasoiseen masennukseen vuonna -04. Sairastumisen myötä riesaksi kehittyi myös ahdistuneisuushäiriö jonka takia tuli käytyä pari sairaalakeikkaakin. Nyt vuosien terapia & lääkerumban jälkeen olen viimein pääsyt eroon sitalopraamilääkityksestä. Tiputin lääkettä monta kuukautta pikkuhiljaa, ja välillä tuli takapakkiakin, mutta nyt se on viimein kokonaan pois. Aamulla luulee edelleen että jotain unohtuu kun ei tarvitse lääkettä ottaa :) Tuntuu hienolta aloittaa vuosi, kun voi vihdoin ajatella olevansa parantunut. Nukahtamiseen tarvitsen edelleen lääkettä mutta luulen pääseväni vielä siitäkin eroon.
Epätoivo ja väsymys on hävinnyt päivistä. Ahdistusta vielä on mutta sekin on siedettävää. Luulen että olen nykyään onnellisempi kuin mitä olin ennen sairastumista. Olen masennuksen myötä joutunut tutustumaan itseeni ja oppimaan itsestäni paljon sellaista, mitä tuskin muutoin olisin edes ajatellut. Tärkeintä oli oppia pitämään itsestään. Nykyään osaan olla onnellinen jopa silloin kun on mieli maassa.
Monta kertaa meinasin luovuttaakin kun oli oikein vaikeaa, mutta nyt olen todella tyytyväinen että jaksoin rämpiä tänne asti. Masennuksen ansiosta tiedän enemmän, ymmärrän enemmän ja kunnioitan elämää enemmän. Toivon että tämä selviytymistarina rohkaisee niitä jotka eivät vielä ole päässeet masennuksesta yli. Älkää antako periksi ;)
Epätoivo ja väsymys on hävinnyt päivistä. Ahdistusta vielä on mutta sekin on siedettävää. Luulen että olen nykyään onnellisempi kuin mitä olin ennen sairastumista. Olen masennuksen myötä joutunut tutustumaan itseeni ja oppimaan itsestäni paljon sellaista, mitä tuskin muutoin olisin edes ajatellut. Tärkeintä oli oppia pitämään itsestään. Nykyään osaan olla onnellinen jopa silloin kun on mieli maassa.
Monta kertaa meinasin luovuttaakin kun oli oikein vaikeaa, mutta nyt olen todella tyytyväinen että jaksoin rämpiä tänne asti. Masennuksen ansiosta tiedän enemmän, ymmärrän enemmän ja kunnioitan elämää enemmän. Toivon että tämä selviytymistarina rohkaisee niitä jotka eivät vielä ole päässeet masennuksesta yli. Älkää antako periksi ;)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onneksi olkoon ja suurkiitokset kun kirjoitit tänne ! Tuntui hyvältä lukea viestisi.Ainakin minun murheeseeni se tuo uskoa tulevaisuuteen ja myös uutta ajatusta; halu eheytymiseen voi tuoda tullessaan onnellisemman elämän ja kokonaisemman ihmisen.
Olen sydämeni pohjasta iloinen puolestasi,
kaikkea hyvää !
Kyllähän sitä aina toivoo, että masennuslääkkeet voi joskus jättää. Minullakin on essitalopraamia ollut enää aamuisin 5 mg parin kuukauden ajan, kun se aiemmin oli 10 mg. Tuo pieni annos ei enää aiheuta sellaista voimakasta tunteiden latistumista, vaan tilanne on lähempänä normaalia. Minullakin on nukahtamiseen mirtatsapin, josta en edes halua vielä eroon.
Kuvaat hienosti miten lääkkeistä irtautuminen on hankalaa, mutta palkitsevaa, sitten kun se tuntuu onnistuvan.
Kertomuksesi luo toivottavasti uskoa niille tuhansille, jotka rimpuilevat masennuslääkkeidensä kanssa ja haluavat irtautua jatkuvasta lääkekierteestä.
Oma kokemukseni, jonka myös tuttu psykiatri vahvisti,on, että kestää noin 2 vuotta, ennenkuin olet samassa tilanteessa kuin henkilö, joka ei ole syönyt masennuslääkkeitä.
Mitä pitemmälle jaksat pinnistellä takapakkeja vastaan sitä seesteisemmäksi olosi muuttuu.
Olen onnellinen puolestasi. Kerrankin jotain hyvää.
Että mitä lääkettä syöt nukkumiseen?