yhden suuren arvoituksen. Mistä ihmeestä johtuu vuosi toisensa jälkeen jatkuva ikävä? Onko se joku kosminen juttu? Kun tuntuu, että toisen kasvot ja etenkin silmät on ikuisiksi ajoiksi syöpyneet mun mieleen. Miten ihmisluonto voi olla niin kertakaikkisen jämähtänyt yhteen ihmiseen?? En oikein tiedä uskonko sielunkumppanuuteen, onko se vaan pelkkää toiveajattelua, että oikeasti tässäkin maanpäällisessä elämässä olisi TODELLISTA rakkautta? Ja mihin sekin sitten loppujen lopuksi perustuu?
Yhtä turhauttavaa on kun yrittää ajatella missä/mihin avaruus loppuu! Tai kuinka kauan se voi jatkua...
Tämmöstä.
Yhtä turhauttavaa on kun yrittää ajatella missä/mihin avaruus loppuu! Tai kuinka kauan se voi jatkua...
Tämmöstä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onko se sinun kohteesi kiinnostunut sinusta vai etkö tiedä asiasta. Tietämättömyys tietysti pitää yllä kiinnostustasi.
Tapaatko häntä kun muistat hänet noin hyvin?
*Eikö teillä kummallakaan ole sitten muita suhteita vuosiin jos unelmoit hänestä?
Oletko muuten käynyt ulkona tänään? Jos olet terve, suosittelen pikkulenkkiä ulkona. Juokse vaikka tunti niin voit paremmin.
Touché!
Jep, tietämättömyys luultavasti pitää yllä kiinnostusta, sitä olen itsekin pohtinut mahdolliseksi. En edes tiedä muistaako hän minua.
En tapaa häntä enää oikeastaan koskaan. Olen suhteessa toisen kanssa (oikeasti rakastuin nykyiseeni mutta eipäilen tehneeni virheen).
Hmm, pikkulenkki voisi tehdä terää, mutta sataa kaatamalla ja on liukasta. Aina löytyy syy jäädä sisälle vatvomaan asioita. Jos minulta kysytään, olen kyllä ihan terve, tarkoitit sitten mentaalisesti tai fyysisesti.
Kiitos vaan haastavasta vastauksestasi!
sitä, että sairaana ei saa ulkoilla.
Eli pikkulenkki tai liikunta yleensä vie ajatukset pois tuon tyyppisistä asioista. Arvasin, että sinulla on suhde, joten tuo on vähän ikävää sitä nykyistäsi kohtaan.
Ajattele jos hän lukisi tätä juttua ja huomaisi että sinä kaipaat toista miestä. Se on surullista.
Tahdonvoimaa tarvitaan, ei se ole kivaa sun nyksääsi kohtaan että sä ajattelet jotain toista henkilöä. Ehkä se saavuttamattomuus tekee hänestä kiinnostavan sinun silmissäsi. Samasta syystä me ihailemme julkkiksia kun emme tiedä heistä muuta kuin ulkokuoren. Ettet olisi ihastunut sen toisen miehen ulkonäköön. Tunnetko häntä edes ihmisenä?
Onpa masentavaa lukea näitä tekstejä, kun ovat ihan oikeassa :( Ja kaiken lisäksi asioita, jotka sisimmässäni tiedän itsekin!
No, olkoon tämä muistutus mulle, että asialle on tehtävä loppu. Siis totta kai olen säälinyt poikaystävääni ja tuntenut huonoa omaatuntoa (lue: paskaa fiilistä) kun ikävöin toista. Pelkkää haavekuvaa. Omalle mielellään ei vaan helposti voi mitään.
Lupaan itselleni, että tämä on viimeinen kerta ikäväryöppyä.
Piti sanomani, että omalle MIELELLEEN ei vaan helposti voi mitään.
Jos niihin kasvoihin ja silmiin ei saa konkreettista kosketusta.
Sielunkumppanuus on sellaista että ,tuntee olevan ajatuksiltaan toisen kanssa samalla aalto pituudella ,tuntea olevansa yhtä*
joskus on vaan lopetettava se ikävöinti ja katsoa realiteetit uudelleen.
kuitenkin kauniitakin muistoja pitää elämässä olla.
"joskus on vaan lopetettava se ikävöinti ja katsoa realiteetit uudelleen. "
Kerran lopetinkin (kun löysin poikaystäväni) mutta kaikki ikävä tuli aika nopeasti takaisin.
Olen vakuutellut itselleni, että jonain päivänä teen asiat selväksi itseni kanssa, tavalla tai toisella. Pian.
"todellista" rakkautta.
Sama levy on vain jäänyt pyörimään päähän.
Sehän on hyvä asia jos on tuon ihmisen kanssa yhdessä mutta jos ei ole niin kannattaa ehkä miettiä asioita uudelleen ja mikä on TODELLISTA ja mikä ei.
Etsit muista sitä mitä ikävöit, ja varmaan toivotkin, että hän olisi toinen.
olisit jos poikaystävääsi rakastaisit, ja toista kaipaat. Tuntuu, että rakastat kaipaamasi henkilöä, mutta haet häntä toisesta ihmisestä, kun et voi oikeaa saada.
Naisen mielipide.