minä ja lapset ollaan todella tärkeitä toisillemme, mun ei tarvi kuin olla niiden seurassa niin meillä on kivaa. mä rakastan niitä
ja ne mua. nykyään me nähdään liian harvoin.
monta kertaa on käynyt niin etten siivoa niiden
leluja pois kuin vasta pari-kolme päivää sen
jälkeen kun ovat lähteneet. niiden jättämä
lelujen sekamelska lohduttaa mua sen verran että
mielummin katson sotkua kuin siivoan sen pois.
kun heidän äitinsä tuli hakemaan niitä ja sanoin
lapsille että alkakaa pukea, alkoi pienin itkemään. poika itki niin kauan kuin näin/kuulin
hänet, ehkä sen jälkeenkin. mä hajosin aika
pahasti mutta onnistuin olemaan itkemättä hänen
nähtensä. vilkutin ovelta niin kauan kun näimme
toisemme, sit ovi kii ja itku.
sen jälkeen hain 24 kaljaa ja nyt juon itseäni
turraksi. pelkästään tätä viestiä kirjoittaessani
olen niistänyt useammin kuin viitsin laskea.
ei tämä ole ensimmäinen kerta kun ero lapsistani
repii mua kappaleiksi, pelkään vain sitä että
joku kerta kun viha mikä liittyy siihen että lapsi itkee pääsee pinnalle.
mä en ole mikään enkeli, ennemmin päinvastoin.
mulla ei helposti keitä yli mutta kun mulle
rakkaitten silmissä näkyy ikävää, mitä tunnen myös itse. tulee sellainen huimausta muistuttava tunne jota voi tuntea kun katsoo korkealta alas ja haluaa hypätä. ikävästä huolimatta en silti aio hypätä sillä ne ihanat ipanat haluaa nähdä
mut uudestaan.
ja ne mua. nykyään me nähdään liian harvoin.
monta kertaa on käynyt niin etten siivoa niiden
leluja pois kuin vasta pari-kolme päivää sen
jälkeen kun ovat lähteneet. niiden jättämä
lelujen sekamelska lohduttaa mua sen verran että
mielummin katson sotkua kuin siivoan sen pois.
kun heidän äitinsä tuli hakemaan niitä ja sanoin
lapsille että alkakaa pukea, alkoi pienin itkemään. poika itki niin kauan kuin näin/kuulin
hänet, ehkä sen jälkeenkin. mä hajosin aika
pahasti mutta onnistuin olemaan itkemättä hänen
nähtensä. vilkutin ovelta niin kauan kun näimme
toisemme, sit ovi kii ja itku.
sen jälkeen hain 24 kaljaa ja nyt juon itseäni
turraksi. pelkästään tätä viestiä kirjoittaessani
olen niistänyt useammin kuin viitsin laskea.
ei tämä ole ensimmäinen kerta kun ero lapsistani
repii mua kappaleiksi, pelkään vain sitä että
joku kerta kun viha mikä liittyy siihen että lapsi itkee pääsee pinnalle.
mä en ole mikään enkeli, ennemmin päinvastoin.
mulla ei helposti keitä yli mutta kun mulle
rakkaitten silmissä näkyy ikävää, mitä tunnen myös itse. tulee sellainen huimausta muistuttava tunne jota voi tuntea kun katsoo korkealta alas ja haluaa hypätä. ikävästä huolimatta en silti aio hypätä sillä ne ihanat ipanat haluaa nähdä
mut uudestaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tosi paha mieli sun puolesta,enkä osaa edes lohduttaa kunnolla.Kyllä mä silti voimia sulle toivotan.
Ihanaa, että välität lapsistasi, se on hienoa!
Arvostan sinua suuresti.
Ajattele sitä kun näet taas pian lapsesi uudestaan, aika menee kuin siivillä? Kuinka monta päivää siihen on aikaa?
Ja hei, lopeta se kaljan juominen. Aloita mieluummin vaikka urheilu. Tykkäisitkö käydä salilla tai juosta tai mene jonnekin porukkaan pelaaman pallopeleja. Hanki itsellesi harrastuksia niin jaksat sitten elää ja odottaa kunnes näet taas lapsesi uudestaan.
Voimia ja jaksamista!
Tai voithan sä alkaa harrastamaan jotain muita juttuja. Tärkeintä on, ettet istu yksin kotona murehtimassa. Harrastaessa aika kuluu nopeammin.
Eikös eronneille miehille ole tukiryhmiä, minne voisit mennä juttelemaan?
Sinulla on todellinen syy elää, muista se. Lapsesi.
harmillista. Mutta jokainen ikävä on sitä tuntevalle oikeaa. Vaikka ikävöisi lapsuuden undulaattia. Ei ole olemassa väärää ikävää. Jokaiselle ihmiselle oma ikävä on täysin totta.
Mun on pakko sanoo pari sanaa itekkii ton kaiken kokeneena.
Aika helpottaa tilannetta, mutta koskaan se ikävä ei katoo, jos lapset/lapsi asuu muualla. Toivottavasti saat nähä lapsiasi mahdollisimman paljon. Toisaalta ite ajattelin, että mulle ois helpompaa mitä vähemmän näkis... koska erotilanteet oli kuiteskii ne vaikeimmat.
Siitää on nyt kolme vuotta, kun jouduin eroon lapsestani. Pikkuhiljaa tilanne helpottuu... vieläkin kuiteskin hetkittäin tuntuu, että näin ei jaksa.
Sen itse olen huomannut, että tunteita ei alkoholilla kannata turruttaa, koska se vaan loppupelissä pahentaa tilannetta. Yrittäisit saada vaikka jonkun kaverin seuraksesi, silloin kun lapset lähtevät pois.
Erittäin paljon voimia sinulle. Lapset tarvii ja rakastaa sinua...
ps. *kuivaa kyyneleen poskeltaan*
tiedän hyvin että juominen on huono ratkaisu.
se ei edes ole ratkaisu, se on vain akuutin
ahdistuksen peittämis keino ja siinäkin huono.
joku ehdotti harrastuksia, se on aika huono
ehdotus. tässä tilanteessa ei tunne kuin ikävää,
ahditusta ja vihaa. ne tekevät käytännössä kaiken muun tuntumaan yhdentekevältä. toki
ymmärrän että ajatusten saaminen muualle helpottaisi mutta en pysty olemaan ajattelematta
lapsiani.
olen miettinyt jopa sellaista että otan itselleni
suurimman henkivakuutuksen mitä saa ja jätän sen
lapsilleni. sillon en vain voisi olla itse
tukena heille kun he sitä tarvitsisivat mutta
taidan kuitenkin yrittää vielä.
kun lapset tuosta vähän kasvavat he voivat valita
kumman luona haluavat olla ja minä teen kaikkeni
että he haluavat olla mun luona. se on vain
vkl isälle vaikeaa mutta onneksi meidän välillä
oleva tunne on molemmin puolista, se on syy miksi
jaksan vielä sinnitellä.
kaikkeen. Olet hyvä kirjoittamaan ja itselleni se, että aloin kirjoittamaan tuskaani ja kaikkea ulos itsestäni, runoina, romaanina, vaikka minä, eikä vain tänne, auttoi paljon.
tätä neuvoa voin jopa harkita. mä oon usein niin
kovaa jätkää etten kuuntele ketään enkä mitään.
en siksi että uskoisin olevani oikeassa vaan
siksi etten kuitenkan elä kuin omien valintojeni kautta.
kirjoittaminen?? hmm?? vähän outo ajatus, mutta
jotenkin parhaalta tuntuva. mun oikein kirjoitus
vain on tosi huonoa. entinen äikän openi varmaan
kuolis nauruun pelkästä ajatuksesta.
vain se kaiken ulos saaminen - oikeinkirjoitus tulee vasta kakkosena. Monen suuren kirjailijankin takana on se kustannustoimittaja, joka niiden kielioppia ja pilkkuvirheitä on hionut.
Sun viestistä vain heti välittyi kaikki niin hyvin läpi, kaikki tunteet, koko tilanne ja se on eräänlainen lahja. He, jotka osaavat kirjoittaa ns. sääntöjen mukaan, eivät kuitenkaan aina saa tekstiä elämään ja hengittämään.
kirjoittaa itsestään ja elämästään, ja etenkin paperille. Siinä vaiheessa kun ei ole enää maailmankirjoissa mukana ja rakkaat löytää ne kirjoitukset, tuntuu se siltä kuin tämä yhä olisi läsnä. Kaikki muistot ja eletty elämä, tunteet, kaikki se katoaa, jos sitä ei laita talteen.
Surullista. valitettavsti en osaa lohduttaa. Joo älä siivoa lasten jälkiä pois, jos se yhtään lohduttaa. Lapsesi on kiintynyt sinuun, mikä on kai vaan hyvä asia.
Mulle tuli itselle paha olo, vaikka lapsia itsellä ei olekaan. Oli niin tuskalla ja tunteella avauduttu.
Muistan omasta lapsuudestani, kun isäni haki meidät äitin luota kotiin, niin uskon, että äitilläni on ollut samanlaista ikävää.
mun lasten koti on heidän äitinsä luona. se että
mä olin lapsille se läheisempi ei ikinä riittäisi
jos alkaisin riiteleen huoltajudesta.
heidän äiti ei ole retku eikä juoppo, vain tunteeton. kuulin kuinka lapset jutteli, tykkäätsä enemmän äidistä vai xx uudesta. no tietenkin xx uudesta oli lapsen vastaus.
en kysynyt kumpi on kivempi xx vai isi? joka
kerta kun ovat mun luona saan kuulla sanat jotka
sai mut eka kerralla kyyneliin. tyttö tuli roikkumaan kaulaan ja hoki ihana isi, ihana isi.
samaa hokevat nykyään joka kerta kaikki lapset ja
mä kerron niille että he ovat ihania ja sanon myös rakastavani heitä.
tämä on niin perseestä siksi että jos lapset saisi valita niin minut ne haluaisi. äläkä luule
että olen sellainen isä joka antaa lasten tehdä
mitä vain. mä laitan rajat ja komennan mutta mä
myös otan aina syliin ja lohdutan.
että joudut olemaan erossa lapsistasi,koska he ovat tärkeitä sinulle.Pidähän itsestäsi huolta,koska sinä olet tärkeä lapsillesi.Jos on mahdollista niin älä rupea riitelemään lapsista,tapaamiset voivat vähentyä ja lapset kärsivät tilanteesta kaikkein eniten.Voimia sinulle ja tee teidän yhteisistä hetkistä niin hellyyttä ja lämpöä täynnä oleviksi että lapsesi tietävät aina voivansa luottaa ja turvautua sinuun.