Kaipaukset on tässä nyt, leiki jonkun muun kanssa. Kaikkea hyvää.
Musta tulee
keväällä isä.
291275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
viellä puuttui
Laaja on skaala s24.
ja ennenkaikkea vastuullinen. Muista leikkiä lastesi kanssa ja anna heille aikaa. S24 ei sitä kaipaa.
asia. Sinäkin kasvat aikuiseksi.
viestisi osoitit...
Onneksi olkoon joka tapauksessa!
Tuottaaksesi pahaa mieltä.
Arvasinkin, että sinulla oli joku suhde taka-alalla, kun käyttäydyit niin kummallisesti. Arvasin tämän ja voinkin arvata melkein, kuka hän on. Joka tapauksessa hyvää loppuelämää! En yhtään ole loukkaantunut. Päinvastoin. Saat jotain järkeä elämääsi.
Enpä olisi uskonut, jos hän olet (vaikka tuollaista olen joskus pelännyt). Leikki loppuu joskus kuin seinään. Kaikkea hyvää ja onnea.
sinäkin leikkinyt jonkun kanssa:)
on varma, että toinenkin leikki. Ettei toisella ollut tunteet pelissä. Se, että itse leikit, ei todista toisen leikkivän. Mieti sitä ensi kerralla, kun leikit toisten tunteilla.
Onnea tulevalle isälle. Kuka sitten oletkin.
mutta silti salaa häneltä kirjoitellut tänne ja kaipaillut jotain toista naista? Ja nyt kun tulee lapsi, sitoudut lopullisesti tähän nykyiseen naiseesi ja unohdat kaipaukset iäksi vai? Olen todella surullinen sen raskaana olevan naisesi puolesta :(
lapsen äiti ei ole ensimmäinen pari, joilla liitto kariutuu lapsista huolimatta. Hänhän ei voi tuota naista tosissaan rakastaa, kun on leikkinyt muilla samaan aikaan. Ei tule toimimaan kuin pari vuotta...väitän mä. Mutta lapsi on silti onni molemmille, vaikka ero on varma.
kanssa ja sydänsuruistaan paennut toiseen suhteeseen ja siitä syntyy lapsi. Lapsethan ovat ihania, mutta rakkausjuttu on mutkikkaampi. Toisethan uskovat taloudellisiin liittoihin. Se varmaan toimii jonkun aikaa.
lyhyitä liittoja, lapset ei ehdi kouluun. Jos ei ole rakkautta ja pitää samaan aikaan sählätä 24:llä niin suhde on pelkkä vitsi. Nainenkin huomaa jossain vaiheessa ettei saa rakkautta mieheltään. Lähtee vieraisiin, kun lapset vähän kasvaa... erohan siitä tulee.
että jos Suomi 24:lla vietetään aikaa ja ikävöidään jotain toista, niin suhde ja tuleva liitto on ihan vitsi. Se on kaikista pahinta, kun huomaa, ettei saa rakkautta mieheltään. Se on kuitenkin todella olennainen asia, että on rakkautta, välittämistä ja lämpöä. Mies tekee siinä virheen, että pakenee sydänsuruja pikasuhteeseen ja hakee helpotusta seksin kautta tunne-elämäänsä.
pitänyt toista vain hätävaralla, ettäs osaisit hävetä!
minä, koska tunsin oloni hätävaraksi. Se on tosi inhottavaa. En tiedä, mitä hänelle sanoisin, jos hän kertoisi ihan IRL tämän uutisen. En varmasti pystyisi kohtaamaan häntä. Sen verran pahoillani olisin kaltoin kohdelluksi tulemisesta, että menisi oman aikansa, kun olisin riittävän vahva kohtaamaan asian. Mutta tämä on opettavainen tarina ihmisille, että näin voi käydä.
sinisilmäinen.Sinun olisi täytynyt ymmärtää ja tajuta että olet vedätyksen kohteena.
Nettimaailma on niin valheellinen,ei siihen kannata tuhlata liiaksi omia tunteita.
tuo edellinen sanoi, että tunteet tai suhde on ollut netissä? Isyysuutisenkin pelkää kuulevansa irl. Vedit tuon nettimaailman hihasta.... Ja sivullisena ihmettelen.
Virtuaaliset onnittelut!
voi tulla virtuaalisesti-raskaaksi..mites minä sen lapsen isän saan tunnustamaan tekosensa..
tai onko tuo mikään ihme..tässä tunteiden viidakossa..vaikka.
toinen onkin nainen ja silti pamahdat paksuksi. Sivusta vaan heittelen..
tuleva isukki. Me tullaan kaikki naiset kummeiksi. Kaikilla olet täällä tainnut leikiskellä vähän ristiin ja rastiin. Tietääkö tuleva äiti mitä haaremia on tullut pidettyä siinä sivussa? :D
tuliko poju vain typy...
kuukausi sen jälkeen, kun viimeksi näimme ja lähdit luotani ja kun olet vielä soitellut ja viestitellyt elokuussa, olet ollut koko ajan toisen kanssa. Kuka leikkii? Voit hyvin kirjoittaa tämän viestin, koska olet egosentrinen ja kohta kirjoitat aiheesta lisää muissa foorumeissa. Tulen aina mitätöimään tunteeni sinuun. Niitä ei ollut koskaan olemassakaan. Teen samalla tavalla kuin sinä. Sanoit uskovasi taloudelliseen liittoon enemmän, niin se tässä tapauksessa onnistuu. Kaikkea hyvää.
teoistasi ja kertomuksistasi.
mutta valehtelu on kurjaa. En ole ap.kirjoittaja, mutta kuvittelisin, että hän on pitänyt kahta naista samaan aikaan, koska on kirjoitellut Ikävä-palstalla ja sitten ollut toisen naisen kanssa. Sitten hänellä on pokkaa laittaa tänne viesti sille toiselle ex-rakastetulle, jota on kaipaillut, että hei, minusta tuleekin isä, että hahaa, se onkin kosto sinulle. Miten halpamaista, että joku voikin tehdä noin. Suoraselkäistä olisi ollut tehdä selkeä ero tähän toiseen ja sitten tehdä lapsi jonkun toisen kanssa, mutta tässä tapauksessa lasta käytetään vallan välineenä. Joihinkin ihmisiin ei kannata koskaan luottaa ja jos elämä on tuollaista ihmisten tunteilla leikkimistä, niin huh, huh. Se tulee olemaan sitä aina. Mitä lapsen äitikin miettii, että nyt mies rakastaa häntä ja nyt hän saa lapsella sidottua miehen itseensä. Miestä ei voi koskaan sitoa.
on tässä jo nyt? Eihän sua ole sen tulevan äidin kanssa naiminen ennenkään estänyt muita kaipaamasta ja muiden kanssa leikkimästä. Lapsesi syntyy vasta keväällä? Aika uskomaton mies olet....enkä sano tuota hyvässä.
Vihjaapa vähän, että viestisi menee perille.