Samassa paikassa pari reissua?

Kosovon kulkija

Itse reissun kosovoon heittäneenä olen miettinyt sitä kun jotkut käyvät kaksi tai kolmekin reissua kosovossa, niin onko siinä järkeä?
Eikö kannattaisi sekin toinen tai kolmas reissu heittää jonnekin muualle, koska ei siellä kosovossa ole nähtävää ja koettavaa edes vuodeksi ja muutamassa kuukaudessa se paikka on nähty. Usein vaan kuullut kun joku elvistelee olleensa kosovossa 24kk, niin mielestäni se jo kertoo ihan ihmisen tyhmyydestä kun yhdessä paikassa sen ajan on ollut. Enemmän olisi saanut kun olisi käynyt siinäkin ajassa 24kk heittänyt 6 kuukauden reissun vaikka nelkjään eri paikkaan.
Ei siis tee autuaaksi vaikka palvelis kolmekin vuotta justiinsa kosovossa, tsadissa, afgoissa, makedoniassa tai libseissä. Idiootiksi se tekee jos jotain ja ei todellakaan ole leuhkimisenaihe jos niin yksinkertainen on etä viihtyy kolme vuotta vaikka kosovossa, siellä vitun perseessä.
Muutenkin ihmettelen miten joku jaksaa olla kyseisessä paikassa vuoden ellei osta autoa? Itse sen virheen tein että auton hankin ja jouduin vuoden kitumaan siellä. Viimeinen 2kk oli elämäni pisin parikuukautinen.

3

801

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • proffa vain

      senteissä, matkassa, määrässä, kerroissa. Mutta tuossakin hommassa ajatellaan asiaa tyypillisesti tosi typerästi, koska jos olet samassa paikassa jolla ei ole annettavaa pitkään (esim. työpaikka), niin jossakin vaiheessahan se "anti" loppuu ja olisi sama vaihtaa maisemaa.

    • Reissari <<<<

      Itse ollut kolme vuotta tehtävillä ja kolme autoa tuonut. Ei olisi tullut kuuloonkaan olla ensinnäkään tehtävällä vuotta ellei auto sitä edellyttäisi saatika olla samassa paikassa kaikkia reissuja.
      Mutta on kuulemma menneet tehtävät huonompaan suuntaan. Ainakin Kosovo on monen kokeneenkin kulkijan mielestä todella pohjanoteeraus kaikilta osin.

    • up up up

      up...ei todellakaan mitään itua..pöljä pitää olla jos kaksi kertaa kosovoon menee, kun paikka on kahten kuukauteen nähty ihan varmasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      171
      1492
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      687
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      526
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      125
      518
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      490
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      49
      479
    Aihe