Tässä tarinaa--Eli kolme vuotta olemme eläneet uusperheenä-Tänävuonna mittariin tulee minulle 29v,miehelle 35v.Lapsia molemmilla edellisistä liitoista.
Olen reilun vuoden nyt puhunut miehelleni,että minusta olisi ihana saada yhteinen vauva tähän perheeseen.Se olisi jotain yhteistä-Odotettua ja ihanaa-Täydentäisi koko tämän katraan.Mutta mies sanoo,ettei hän halua,ehkä joskus-tai ei koskaan.
Minua asia on ruennut ahdistamaan välillä niin paljon,että masennuksen puolelle vetää.
Olen katkera siitä,että mies on tehnyt exänsä kanssa lapset,vaikkei tämän kanssa elämä ollut mitään ihanaa"teki kun ei silloin nuorena muutakaan ollut"ja exäkin hieman ekaa pakotti/kiristi tekemään..Heillä on ollut omakotitalo,mies rakensi heille kesämökinkin-vaikka että häntä asia ei olisi voinut vähenpää kiinnostaa loppuajasta.He ovat matkustelleet jne..Olen ehkä lapsellinen,mutta olen tosi katkera niistä,ja siitä,että kun meillä on taivaallisen hyvä suhde,hän ei ehkä nähtävästi tähän halua enää lapsia-omat ovat hänellä jo isoja,osaavat tehdä itse asioita jne-Ei jaksaisi enää pientä.Minuun sattuu se,ettei meillä tule olemaan sitä yhteistä,mitä exällä ja hänellä on-lapset-joka on sidos toiseen loppuelämäksi.En tiedä aina puhuakko asiasta,olla hiljaa tai mitä-mutta välillä ahdistaa niin paljon,etten muuta tee kun itken.
Olen itse toivonut aina 2-3 lasta-nyt uuden suhteen myötä vauvakuume tuli takaisin.Minusta se on suhteen "perusta",kuten naimisiin menokin-Ehkä se tässä asiassa sattuukin eniten,että exänsä kanssa ei sinänsä ensin lapsia halunnut,mutta teki ne,ja toista halusikin..Mutta minun kanssa ei-ei-ei.
Meillä on muuten aivan loistava suhde,rakastetaan toisiamme.Mies on ihanin mitä maa voi päällään kantaa.Ottaa minut huomioon,lapseni,omansa.Auttaa kotitöissä,halaa,pussaa,puhuu jne.
Miten minä voin ymmärtää mieheni kantaa,miten saa hänet ymmärtämään minun.Miten pääsisin yli asiasta(tuskin koskaan)jos lasta ei koskaan tähän suhteeseen synny.
En todellakaan halua,että lasta hän väkisin kanssani tekee,sen pitää haluta se asia itse,rakkaudesta minuun-lapseen-yhteiseen elämään..Silloin tiedän,että se on toivottu myös miehen puolelta ja rakas-
Olen reilun vuoden nyt puhunut miehelleni,että minusta olisi ihana saada yhteinen vauva tähän perheeseen.Se olisi jotain yhteistä-Odotettua ja ihanaa-Täydentäisi koko tämän katraan.Mutta mies sanoo,ettei hän halua,ehkä joskus-tai ei koskaan.
Minua asia on ruennut ahdistamaan välillä niin paljon,että masennuksen puolelle vetää.
Olen katkera siitä,että mies on tehnyt exänsä kanssa lapset,vaikkei tämän kanssa elämä ollut mitään ihanaa"teki kun ei silloin nuorena muutakaan ollut"ja exäkin hieman ekaa pakotti/kiristi tekemään..Heillä on ollut omakotitalo,mies rakensi heille kesämökinkin-vaikka että häntä asia ei olisi voinut vähenpää kiinnostaa loppuajasta.He ovat matkustelleet jne..Olen ehkä lapsellinen,mutta olen tosi katkera niistä,ja siitä,että kun meillä on taivaallisen hyvä suhde,hän ei ehkä nähtävästi tähän halua enää lapsia-omat ovat hänellä jo isoja,osaavat tehdä itse asioita jne-Ei jaksaisi enää pientä.Minuun sattuu se,ettei meillä tule olemaan sitä yhteistä,mitä exällä ja hänellä on-lapset-joka on sidos toiseen loppuelämäksi.En tiedä aina puhuakko asiasta,olla hiljaa tai mitä-mutta välillä ahdistaa niin paljon,etten muuta tee kun itken.
Olen itse toivonut aina 2-3 lasta-nyt uuden suhteen myötä vauvakuume tuli takaisin.Minusta se on suhteen "perusta",kuten naimisiin menokin-Ehkä se tässä asiassa sattuukin eniten,että exänsä kanssa ei sinänsä ensin lapsia halunnut,mutta teki ne,ja toista halusikin..Mutta minun kanssa ei-ei-ei.
Meillä on muuten aivan loistava suhde,rakastetaan toisiamme.Mies on ihanin mitä maa voi päällään kantaa.Ottaa minut huomioon,lapseni,omansa.Auttaa kotitöissä,halaa,pussaa,puhuu jne.
Miten minä voin ymmärtää mieheni kantaa,miten saa hänet ymmärtämään minun.Miten pääsisin yli asiasta(tuskin koskaan)jos lasta ei koskaan tähän suhteeseen synny.
En todellakaan halua,että lasta hän väkisin kanssani tekee,sen pitää haluta se asia itse,rakkaudesta minuun-lapseen-yhteiseen elämään..Silloin tiedän,että se on toivottu myös miehen puolelta ja rakas-
Vastaukset 33
Vanhimmat
lasta vastoin miehen tahtoa, ei sinulle jää muuta mahdollisuutta kuin tyytyä nykytilanteeseen.
Vakuuttelet, että miehesi on ihanista ihanin. Sen - ja sinulla jo olevien lasten - on riitettävä.
Elämä vaatii joustoa, kaikki ei mene oman mielen mukaan eivätkä kaikki unelmat toteudu.
Mutta vaatii isoa totettulua asia..Luulin,odotin,että kyllä hän haluaa kanssani lapsen-Onhan se jotain erikoista ja yhteistä-rakasta.Ehkä siksi olenkin niin pettynyt,koska oletti,että toinenkin sitten siihen asiaan "kiteytyy"--Luulin,että vuosi riittää mielenmuutokseen-siitä,että vauva olisikin ihan kiva.Olen aika yksin tämän asian kanssa,ja enhän muuta voi kun hyväksyä sen,mitä tuleva tuo.Joskus se on vain pirun rankkaa-Rakastan miestäni-Elämäni on parasta aikoihin-mutta onhan se kurjaa haudata omat haaveet.Eihän sille mitään voi-
Mutta ovatko ne omia haaveitasi? Siis aitoja siinä mielessä, että aloituksestasi tuli mieleen, että kyse on ainakin osittain tarpeesta päästä tasoihin miehen eksän kanssa? Saada yhteinen lapsi, koska miehellä on tämän kanssa lapsia. Minun mielestän sinun pitäisi selvittää ensin itsellesi, mitkä syysi oikeastaan ovat. Jos haluat oikeasti lapsen, niin silloin kannattaa edes yrittää puhua asiasta miehelle. Mutta jos syy onkin edes osittain siinä, että saisit jotain, mitä eksälläkin on, niin onko se reilua lastakaan kohtaan? Vaikka kuinka hän olisi tulevaisuudessa rakastettu, niin halusitko hänet sittenkin puskuriksi eksää vastaan?
Olen pohtinu asiaa niin monelta kantilta,ettei mieskään oikein tajua miten pääni kestää kaikkea miettimistä.
Olen aina haaveillut kolmesta-neljästä lapsesta-Erosin entisestä liitostani miehen dominoivan ja narsistisen luonteen vuoksi-Silloin nuorimpani oli 2v,eikä ajatukssisa silloin käynyt,että teen kolmannen hänen kanssaan enää-Jäädytin sen.
Sitten tapasin tämän nykyisen mieheni,voin sanoa,että tietenkin alku oli lasten kannalta-hänen itseasiassa-hankalaa-protestoivat ensimmäisen vuoden todella lujaa-koskaan kun heille ei oltu kerrottu kunnolla,miksi isi ja äiti erosi.Nykyäänkin vielä melkein 4v jälkeen he protestoi milloin milläkin tavalla,toki on hyviäkin hetkiä.
No kuitenkin,löysin tämän nykyisen miehen,joka on täysin erimaata kuin entiseni,rakastaa minua tälläisenä kuin olen,hänelle riittää ja kelpaa kaikki mitä teen.Lasten kanssa touhuaa,hoitaa kodin,parisuhdetta jne.Oikeasti voin sanoa että unelmamies-Siksi tämä vauvaajatus palasi mieleen sitten ihan yhtääkkiä,nyt reilun vuoden toivonut-puhunut miehelleni mitä mieltä asiasta olisi.Itse toivon lasta ihan sen takia,kun tykkään lapsista,hoidan työkseni lapsia-Haluaisin meidän suhteelle jonkun --miksi sitä voisi kutsua--rakkaudenhedelmän-Asian,mitä molemmat rakastaa.Sellainen yhteinen asia,mikä on tärkeä.Lapsi antaa parisuhteelle sen viimeisen "siunauksen".Naimisiinkin ollaan menossa joskus-ajankohtaa ei ole päätetty,sen ehtii sitten-mutta lapsia ei oikein enää välttämättä saa niin helposti,kuin nuorempana,aikaa ei ole siinäsuhteessa loputtomiin.Sekin on asia,mikä pistänyt viimeisen biologisen kellon pyörimään minulla..
perusteella tuntuu siltä, että sinä ja miehesi odotatte suhteeltanne hieman eri asioita. Eihän se ole mikään ihme, teillä molemmilla on jo pitkä menneisyytenne ja vastuu muistakin kuin itsestänne. Tilanne ei ole sama kuin ensi kertaa naimisiin menevillä.
Sinun kannattaisi iloita siitä, että olet löytänyt unelmamiehen, siitä, että sinulla on kaksi mukavaa lasta jne. Älä katkeroita omaa elämääsi ja miehesi elämää vaatimalla sellaista, mitä hän ei halua.
Mieti myös, mitä vaihtoehtoja sinulla on. Toista kun ei voi muuttaa eikä aivopestä.
Olen miettinyt asioita niin monelta erikantilta.En todellakaan halua pilata suhdettamme omalla toiveellani,jos se asia kypsyy joskus,se kypsyy-pitäisi vain nauttia tästä hyvästä,mitä nyt on.Ja toivoa,että mieskin vielä jokupäivä lapsen haluaa-jos ei,minun on asia vain hyväksyttävä.
Totta,että olemme molemmilla pitkä,monimutkainen menneisyys jne,ja sitäkautta opittu taas elämästä uutta-
Kiitos..Pitäisi vain oppia elämään asian kanssa,mutta kyllä se tulee olemaan vaikeaa,enkä usko,että koskaan siitä pääsen yli,vaikka kuin yrittäisin.Se on vain sellainen ikuinen haave ollut,josta ei haluaisi luopua.Mutta en halua,että tähän suhteeseen tehdään mitään väkisin,pakolla-mitä mies edellisessä ehkä teki.Haluan,että tästä voi nauttia.Ja sitäkautta syntyä ne asiat,mitä syntyy.
Haluamme molemmat naimisiin sitten kun sen aika on,oman talon,ja yleensä yhteistä muuten,samanlainen maku ja mielipiteet pitkälti kaikessa mutta tämä lapsiasia on eripurainen.Toivomista ei tahdo lopettaa,mutta joskus senkin aika sitten tulee,kun tietää,että se ei ole enää mahdollista-Nyt se vielä iän ja terveyden puolesta on.
monen naisen kanssa. Heille riittää se yhden naisen kanssa saamat lapset ja jos se päättyy eroon, niin ne elarit. Minusta ei ole hienoa, että miehellä on lapsia useamman naisen kanssa, ja maksaa monelle elareita. Jos olisi viisi ex naista ja kaikkien kanssa olisi lapsia, niin maksa siinä sitten elareita!! Huh huh, yksi riittää.
Tottahan se tuokin on-Hänellä lähinnä ajatuksena se,miksi ei lasta halua,on että on jo ikää ja omat ovat jo isoja(6v,8v)että jää sitä omaa aikaa paremmin.Itse taas olen sellainen,tykkään hoivata ja huolehtia,pidän lapsista,kuten mieskin.Tykkään että on hälinää,välillä vähemmän,välillä enemmän.Hoidan työkseni lapsia,ja ei se minun vauvakuumettani ole poistanut mihinkään:)
Miehen lapset ovat välillä olleet heidän eron jälkeen todella hankalia-siis oikeasti mieskin sanoo noin-Ja luulen että sekin on yksi syy siihen,ettei hän halua samaa tilannetta(jatkuvaa iltakitinää,ei ole mitään tekemistä-mikää ei riitä vaikka kuin yrittää jne),mutta onhan tilanne aivan erilainen,koska olen itse täysin erimaata kuin hänen exänsä-huolehdin kunnolla asioista,pärjää yksin-pärjään lastenkanssa-hoidan kodin,ruuat jne narisematta tms-
Tottahan se on,että jos ero tulisi,elarithan ne olisi maksettava,mutta se asia on viimeisenä mielessä-jos voisi sanoa ei ollenkaan-minulla ja miehelläni.Mutta ymmärrän pointtisi oikein hyvin-Mutta onneksi tiedän,ettei mies ajattele noin,asioista on puhuttu jos miltäkin kantilta:)
kirjoituksesi olen täällä lukenut, niin ymmärrän oikein hyvin miksi mies ei halua lasta kanssasi. Olet tavallista lapsellisempi naiseksi, joten mitä sitä enempää lapsia taloon....
Onko väärin haluta lasta?Ja miettiä miksi mies ei innostu ja miettiä mitä keksisi itse tähän,että osaa "luopua" vauvahaaveestaan?Minä en näe mitään lapsellista asiassa.Jos sinulla on se käsite minun kirjoituksestani,että olen lapsellinen,pidä se niin.Olen itseasiassa aika pätevä naiseksi,vaikka tälläinen tilanne suhteessani onkin.Kaikkea ei saa mitä toivoo,mutta kuka voi pakottaa toivomasta?Ilman haaveita on aika tylsää elää..Pätee jokaiseen,mitä kukin elämältään toivoo ja haaveilee.Ja jos miettisit asiaa itsesi kannalta,mikä itsellesi olisi kivaa,tärkeää,mitä olet halunnut elämältäsi tms--ja et saakkaan,kyllä se varmaan vähän kirpasee.
Se väitetty lapsellisuus ei tarkoittanut lapsi-haaveitasi vaan miehen ex-vaimon mollaamista ja itsesi paremmuudella kehumista. Varmaan se miehesi ensimäinen avioliitto oli ihan yhtä onnellinen kuin teidän parisuhteennekin,aluksi.Tehän ette vielä ole edes naimisissa,joten et voi vertailla muutaman vuoden seurustelua ja monen vuoden avioliittoa keskenään.Vertaile sitten vasta,kun olette olleet yhdessä yhtä kauan,kuin miehesi ex-vaimon kanssa,ja silloinkin jätä vertailu sille miehelle,ethän sinä ollut ekassa liitossa mukana,joten et tiedä siitä muuta,kuin mitä mies on sinulle kertonut.
Eihän ne eronneet miehet uusilleen tahdo hehkuttaa,kuinka ihanaa oli ex-vaimon kanssa alussa...
No mitä tiedän millainen tämä nainen on,olen ollut jopa hänen luonaan miehen tyttärien syntymäpäivillä,kaikki sukulaiset sanovat että ihme kun lasten kanssa pärjää jnej.Siis oikeasti.Tiedän olevani parempi,ja tottakai heillä on ollut alussa kivaa,-mutta mies sanoo,ja mitä hänen exäänsä tunnen,niin todella vaikea nainen.Mikään ei ole mieliksi,mikään ei ole kivaa,mikään ei ole hyvin jne.
"Tiedän olevani parempi,ja tottakai heillä on ollut alussa kivaa,-mutta mies sanoo,ja mitä hänen exäänsä tunnen,niin todella vaikea nainen."
En yhtään ihmettele ettei mies halua lisää lapsia. Ja mitä tulee ikään, sinulla on n. 10 v aikaa "hankkia" niitä lapsia.
Ole suunnitelmissa enää 40v lisääntyä--silloin on jo sitä omaa aikaa miehen kanssa-jos lapsia on tullakseen,kyllä haluan että ne olisi "tehty" 31-32 ikään menessä,jo siksi että omaan nuorimpaan ei ikäeroa ole mahdottomia.
Ja mitä siitä,jos tunnen olevani parempi?On paljon asioita,missä olen ihan järkiajattelia,käytännön ihminen,kun tämä exä vouhottaa soittaa milloin mistäkin nenän tukkoisuudesta miehelleni tai lääkäriin..Voi kun kuule tietäisit-Mutta enpä ole tilivelvollinen sinulle,joten en viitsi enää kommentoida,jos pidät minua lapsellisena,ole hyvä vain.
usko mua. lapsi ei täydennä/paranna milläänlailla teidän suhdettanne. te voitte olla onnellisia ilman yhteistäkin lasta. nauttikaa jo olevista lapsista ja nauttikaa keskenänne siitä mitä teillä jo on. on liian monta surullista tapausta jossa kuvitellaan että se yhteinen lapsi tekee vasta perheen. näin ei kuiteskaan ole.
No ei se ns.enempää onnea tuo,meillä on muuten kaikki mitä suhteelta voi toivoa.Tässä perheessä lapsi saisi todella onnellisen parisuhteen,ihanat sisar/velipuolet ja hyvät vanhemmat.
Niin pitää tottakai nauttia tästä jo mitä on,pilata en mitään halua.:)
eroatte joku päivä.. jätä ihmeessä miettimästä mitä hän exän kanssa on tehnyt. sitä saakin kokoajan olla katkera kaikesta!
sinä olet sinä te teette teidän asioita teillä on omat "juttunne" heillä oli omat "jutut" exän kanssa.
minun mieheni on ollut jo 2kertaa naimisissa eli jos edes vaivautuisin miettimään että voi ne toiset ihmiset niin voisi olla kyllä tuho suhteelle. olenkin ajatellut se oli silloin nyt on nyt ja voin aina panostaa siihen mitä "meillä nyt on" mieheni onkin kehunut että muiden kanssa ei ollut näin onnellinen "vaikka exiään omal tavalla rakastikin"
No ihan tässä paripäivää sitten lapset kyseli,että erotaanko koskaan.Molemmat sanottiin,että ei erota,että meillä on hyvä olla näin ja rakastetaan toisiamme.Toki,koskaanhan ei voi tietää-mutta halutaan molemmat olla yhdessä loppuelämä.
Totta,minun pitäisikin unohtaa nämä exien kanssa tekemiset-Johtuu ehkä siitä,että itse elin narsistin kanssa ja en ollut mitään-joten sitä haluaa näyttää että on jotain,vaikka nykyinen mieheni ei tarvitse "todisteita".
Loppulausahduksesi on kuin mieheni suusta-Minun kanssa on ollut paras suhde,ihan vain siksi,kun olen tälläinen kun olen-ettei ole ollut näin onnellinen kenenkään kanssa:)
ja tutuille sanoi kuten sinunkin miehesi ja silti erottiin, että noin se elämä menee...ja ajtukset muuttuu. Toivottavasti sinuun ei satu sitten kun tiput korkealta ja kovaa.
No kun tietää tämän parisuhteen,tietää entiset-Niin voin sanoa,että tässä pysytään.Pitää tapahtua kyllä jotain todella ihmeellistä,jos eroaisimme joskus.Miksi tippuisin kovaa ja korkealta--en nyt kuitenkaan elä missään pilvenhattaroissa vaan ihan oikeasssa parisuhteessa,jossa asiat on vain niin hyvin-tuota vauvaasiaa lukuunottamatta,joka alkaa kuulostaa todella pieneltä murheelta-Kummallista,kun jokainen täällä toitottaa melkein ero tulossa tms-Kyse kun alunperin oli ihan muusta.Me olemme todella onnellisia näin-toivottavasti loppuelämämme-Tämän parempaa parisuhdetta ja miestä minä en ainakaan elämääni saa-Ja tiedän olevani aika korvaamaton itsekin-Harvassa on tälläiset naiset,jotka hoitaa kodin,lapset,parisuhteen,osaa keskustella autoista-taloista-kaikesta,huolehtii itsestään,ei nalkuta,seksielämä on mitä loistavin jne.Miksi hän minut haluaisikaan menettää.Oma exäni ainakin jälkikäteen huomasi,millainen parisuhteen puolisko olin-mutta ei harmita minua yhtään.Itse sain paremman "tilalle".Ja olen tyytyväinen.
Saattaa kuullostaa pahalta, mutta miehenä samassa tilanteessa minä kävisin laittamassa "klipsut putkiin".
Ihan vaan varmuuden vuoksi.
Se parisuhteenne onni & autuus mitä todennäköisimmin on "vahingon/unohduksen" jälkeen mennyttä elämää.
Nähty on.
Ei vahinkovauvoja tule-Arvostan parisuhdetta ja olen aikuinen ihminen,ja osaan huolehtia ehkäisystä.Miksi tehdä vahinkovauva ja pilata sillä erittäin hyvä parisuhde vain siksi,kun itse toivon lasta?Ei mitään järkeä-Joten mieluummin kestän oman pettymykseni.
asiasta kokonaan ja yritä unohtaa koko asia. Ehkä se päivä sitten vielä tulee, että saatte yhteisen lapsen- tai sitten ei. Mutta ÄLÄ pilaa hyvää suhdetta moisilla asioilla. t.itse niin tehnyt eikä paluuta enää ole
Niin yritän nyt tehdä...Turhan itseänikin rikon tällätavalla-Pakko nyt yrittää vain olla ja ns.unohtaa--jospa se siitä vielä muuttuu miehen mieli,kun en puhu asiasta enää-se ei tunnu niin "ahistavalta"ja pakolta koko homma,kun saa itse miettiä.Ottakoon puheeksi asian,jos joskus lasta haluaa:)
"Ottakoon puheeksi asian,jos joskus lasta haluaa:)"
Tuo on oikea periaate! Tsemppiä teille! :)
Siksikö, että sais pidetyä miehen itsellään, vai siksikö, että kuvittelevat ex vaimon suuttuvan, vai siksikö, että erotessa saa rahaa elareiden muodossa?
Jos kerran molemmilla on jo lapsia, niin miksi ihmeessä pitää tehdä lisää isättömiä ja uus uus uus uus perhe kasvatteja? Eikö kerrasta jo opita, että kun eroo, niin lapset jäävät isättömiksi tai alkaa kauhee elarishow, tapaamisriita, ja uusnaisten haukkumisbuumi ym ym!!! Tuossa sekamelskassa se kärsijä on aina se lapsi!
Ehkä se on sitä rakkautta ja yhteistä elämää,mihin se lapsi halutaan,jos halutaan.
Meillä kummallakaan ei ole ollut ongelmia entisten kanssa sopia lapsientapaamisia tai muihin lapsiin liittyviä asioita,välit ovat hyvät-Omat lapseni eivät todellakaan ole isättömiä,he tapaavat todella usein sekä myös miehen lapset viikonloppuisin/lomilla,aina kun mahdollista,koska välimatkaa heihin on vähän enemmän.Ei se lapsi isättömäksi/äidittömäksi jää,vaikka ero tulee ja lapsi ei siitä kärsi,jos asiat osaa hoitaa.
Taitaa itselläsi olla joku vastaava ongelma asiasta,minulla ei tuosta sinun mainitsemasta ongelmasta kokemusta.
ei sen puoleen ei isälläkään enää lapsia ole, kun sotki omat asiasnsa kerralla senllasenn kuntoon, ettei lapsetkaan välitä!
Tuollainen,kun ei välitä:(
Mutta itsehän siinä siinätapauksessa kaiken menettää.Lapset ovat elämänsuola ja niiden kasvua,kehitystä ja kaikkea on aivan mahtava seurata.Jos joku ei sitä ymmärrä,niin voi sanoa,että menettää paljon elämästään.Mutta hyvä,että on edes toinen vanhempi sellainen,joka välittää ja huolehtii.Ei ne lapset tee sellaisella vanhemmalla mitään,joka omankin elämän pistänyt palasiksi-saatikka sotkisi vielä heidän.
Mutta yleisesti ajatellen asiat ovat sovittavissa,jos molemmat haluaa lapsen parasta.Ja lisään tähän vielä,ettei joku taas vedä hernettä-Joskus,ja yleensä se on lapset parhaaksikin erota,kun katsella vanhempia,jotka riitelee kaikesta tms ja ei mitään tunteita ole toisia kohtaan.Ei se lapsi silloin saa oikeasta parisuhteesta mitään käsitystä.
olen 2 lapsen isäpuoli juuri saimme yhteisen muksun,eli olin siis laseton isäpuoli,siinä oli sitten kiva keskustella että saisinkohan minä koskaan omia lapsia vai joudunko tyytymään lapsettomaan(ei siis biologisia omia lapsia)isäpuolen rooliin.Minua kanssa katkeroitti se että muija oli kyllä nuorena tehnyt muksuja sellaisen miehen kanssa ja minun täytyisi tyytyä vaan oleen lapseton ja hymyillä,2-3 lasta minäkin olen toivonut,taitaa jäädä haaveeksi vaan..meitä lapsettomia isä-ja äitipuolia ei kukaan tue täällä,mut onneksi nyt myös minulla on oma tyttö josta olen ikionnellinen!Uusperheissä on monenlaista vääntöä,ihmiset joilla on perheessä omat yhteiset muksut voisivat miettiä olisivatko valmiita elättämään puolisonsa aiempia muksuja jos niitä siis olisi.Teilläkin oli molemmilla aiemmat lapset joten teillä oli tasapuolinen tilanne.Kun avioero tulee alkaa todellinen rumba kun uusperheitä perustetaan ja yhteiskunnan päättäjät ovat todella jälkijunassa,me tarvitsemme TUKEA,niinkuin tavalliset ydinperheetkin saavat!!!
Totta..ihmisten pitäisi ajatella myös toistakin osapuolta,varsinkin tuossa tilanteessa kuten sinulla ja onneksi kaikki on parhain päin.Meillä on nyt kuitenkin jo ennestään lapsia,ja hassua se siinä sinänsä onkin,ettei sitten sitä yhtä yhteistä voisi tulla..
Mutta on niitä ihmisiä,joilla tosiaan ennestää lapsia ja lupaavat tehdä sitten yhteisiä-mutta pyörtää puheensa myöhemmin,mikä on todella kurjaa-toinen odottanut omaa vuosia ja toinen sitten ei haluakaan-vaikka ensin oli toista mieltä-se on sitten aika typerä temppu aikuisilta..
En lukenut kaikkia viestejä läpi, mutta silmiini sattui tuo alkuperäinen miehen kirjoittama viesti. Onnea vaan yhteisen lapsen ja sinulle siis isyyden vuoksi!
Muutama vuosi sitten luin aktiivisesti uusperheellisten sivuja, otin osaa ja sain vertaistukea. Tosin tilanteeni oli aika erikoinen ja sitä se on edelleenkin. Olen avoliitossa / kihloissa miehen kanssa, jolla on 10-vuotiaat kaksoset ja me asumme nelisin. Yhteistä lasta olemme halunneet, mutta ei kuulu. Takana on yli 5 vuotta yhteiseloa.
Takana on kolme keinohedelmöitystä, tuloksetta ja normaalisti raskaaksitulo on hyvin epätodennäköistä: miehen osalta vain 2% todennäköisyys, minulta ei syytä lapsettomuuten löytynyt. Nuo kaksosetkin ovat hoitojen tulosta.
Vaikeimmaksi asian on tehnyt lähiäitipuoleus; tunteet eivät ole samat kuin jos olisimme samaa lihaa ja verta. Lisäksi lasten kautta heidän sukunsa on läsnä, mutta minun ei. Kaiken lisäksi moralisoimatta tilannetta, lasten äiti on parisuhteessa naisen kanssa, mikä entisestään on pannut minut miettimään elämän ihmeellisyyttä ja nimenomaan naiseutta.
On vaatinut lujasti työtä, uskoa ja optimismia sopeutua tilanteeseen. Täytän tänä vuonna 40 ja lapsihaaveet ovat karisseet, hoitoja en luultavasti enää tahdo. Edellisistä hoidoista on jo kolme vuotta.
Ja kaikesta huolimatta voin sanoa, että elämä on elämisen arvoista, minulla on omia harrastuksia / intohimoja ja vakituinen työ, johon olen kymmenen vuoden aikana sopeutunut siihenkin. Pieneltä paikkakunnalta on vaikea löytää marginaaliselle ammatille sopivampaa työtä eikä opisto- ja akateemisen koulutuksen jälkeen tulisi mieleenkään opiskella uutta alaa. Ehei, minä suunnittelen kasvimaata ja kasvatan puutarhaa, kokkailen vaikka penskat ovat nirsoja ja toivon, että ehkä joskus hekin ymmärtävät, että olen ollut heille tärkeä. Näinkin siis voi elämä mennä.
Vaikka aikoinaan tuntui kurjalta, yhteiselo miehen kanssa onnistuu ja olen sopeutunut.