Olen yksi ongelman kanssa yli 10v elänyt mies. Iän myötä se on onneksi rauhoittunut hieman. Varsinaisia reseptilääkkeitä en ole käyttänyt, kun pahin alue on selässä eikä niin näkösällä. Kasvoihin olen käyttänyt basironia, mutta halausin varsin avata keskustelua kokemuksista miten muut elämäntavat vaikuttavat. Ei siis puhuta varsinaisista lääkkeistä tässä. Alla joitakin omia kokemuksia.. siis enemmän mutua kuin faktaa, mutta kertoilkaa lisää.
- Ruoka-aineet
Monet lääkärit kirjoitteleen, ettei ole todettua vaikutusta ja on ihan sama mitä syöt. Kokemuksesta olisin kyllä erimieltä. Minulla ainakin rasvat vaikuttavat. Juustot ja suklaat ehkä pahimpina. Nytkin iho oli pitkään parempi, mutta sorruin pizzalle ja pum! Kipeitä isoja finnejä on kasvoilla useita.
- Kasvonhoito
Rasvaiset aineet tukkii huokoset, joten on järkeenkäypää välttää niitä. Puhtaus on tärkeää, mutta liian kuivaksikaan ihoa ei saa päästää. Opi ja erehdy menetelmällä löytyy sopivat pesuaineet ja kosteusvoiteet. Ihotyyppejä kun on niin monenlaisia. Miehillä parranajo voi rasittaa myös ihoa. Itse annankin toisinaan parran kasvaa pidemmäksi.
- Aineenvaihdunta
Veden juonnistakin ollaan monta mieltä. Itse olen kokenut sen auttavan. Lisäksi ulkoliikuntaa niin aineenvaihdunta kasvaa.. järkeillen senkin pitäisi auttaa. Ulkoliikuntaa ihan auringon ja raikkaan ilman vuoksi. Auringonvalolla tuntuu olevan positiivinen vaikutus (kesällä iho on parempi).
- Muu terveys
Stressi pahentaa ehdottomasti tilannetta ja unenpuute myös. Jotkin lääkkeet voi pahentaa, mutta antibiootit usein parantavat.
- Alkoholi
Huonontava vaikutus liittynee juuri aineenvaihdunnan hidastumiseen.. rasva ei pala. Unenlaatu myös heikkenee ja elimistö rasittuu muutenkin. Mahdollinen morkkis stressaa myös. Noh en minä kuitenkaan silti raitis ole ja pienet määrät tuskin vaikuttavat, mutta kunnon kuuri kyllä pahentaa tilannetta. Harvoin onneksi sortuu siihen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä, että olet huomannut oman ihosi kuntoon vaikuttavia asioita. Jokainen itsestään välittävä varmasti kuulostelee kroppaansa kokeillessaan ihon kuntoon vaikuttavia asioita. Kaikki ovat kuitenkin yksilöllisiä eikä näistä voi tehdä yleispäteviä oletuksia. Monet asiat ovat allekirjoitettavissa omalla kohallani; onhan osa näistäkin kokemuksista kuin suoraan ihonhoito-oppaista.
Alkoholin vaikutuksiin olisi lisättävä sen olevan diureetti. Kuivattaa siis elimistöä ja poistaa nestettä. Tämä on yhteydessä sitten aikaisempaan kohtaan, jos kokee jollain asteella veden juonnin helpottavan ihon kärsimyksiä. Olen kuullut myös sellaista juttua, että alkoholin käyttö muuttaa hormonitoimintaa lisäämällä testosteronin eritystä. Mieshormonithan aiheuttavat naisillekin aknea, joten jos huomaa yhteyttä näiden välillä, kukin toimikoon kuin parhaaksi näkee.
allekirjoittaa kaikki nuo kohdat ja lisäksi joskus, vaikka kuinka hoitaisit ihoa, ulkoilet, puhdistat, rasvaat ja teet kaiken mitä pitääkin, niin kyllä niitä finnejä silti tulee, perinnöllistä kun on... Perinnöllisyydestäkin ollaan montaa mieltä, mutta kyllä meillä ainakin suvussa kulkee, niin perseestä kuin se onkin...
jos et oo koskaan kokeillu reseptilääkkeitä, kannattais koska niillä voit päästä aknesta ja finneistä eroon kerralla. (siis myös selästä kanssa)
oon syöny yhden isotretinoin (eli samaa ku roaccutane, mut mulla oli Ratiopharmin) kuurin ja sen jälkeen akne/finnit olivat historiaa! kannattaa ihan varata aika ihotautilääkärille (suosittelen yksityisiä, pääsee nopeemmin) jos haluut todella eroon aknesta.
Herättihän tämä vähän keskustelua kuitenkin; Kiitoksia :)
Niin onhan tästä tietoteoksia ja nettikin infoa pullollaan, mutta ajattelin mitä olette itse kokeneet. Aknen lajeja on monia ja me olemme yksilöitä, mutta ainahan jotain yhteistä löytyy... ja jos joltakin on keinot loppuneet niin voi lainata toisen konsteja. Onpa tuo tämäkin saitti tarinoita jo konsteja väärällään.
Perinnöllisyys on hyvä pointti. Pienehkön hakemisen jälkeen se tosiaankin on yksi tekijä. Itselläni ei tosin suvusta tätä löydy. Isolla siskolla on ihan lievää, mutta veljellä ei ollenkaan. Vanhemmilla taikka kumpienkaan heistä sisarusparvessa ei ole yhtään aknetapausta. Serkuillanikaan ei mitään murrosiän aikaista kummempaa.
Minä voin puolestaan allekirjoittaa tuon, että toisinaan niitä tulee vaikka tekis mitä. Tosi on. Ainut millä voi lohduttautua on se, että jos ei tee mitään niitä tulee varmasti.
Tuo ikä olis vielä yksi asia. Pitäis tietysti perehtyä paremmin aiheeseen, kun tästä on kuitenkin jaoteltu eri alaluokkia. Yleensä ajatellen kuitenkin asia nousee esille, kun ikää tulee lisää. Alle parikymppisenä sen takia ei moni mene lääkärille tai muutenkaan asiaa sen paremmin tutkaile. Sen jotenkin ajattelee kuuluvan siihen ikään. Myöhemmin sitä odottelee, että aika tekee tehtävänsä.. suurimmalla osalla, kun tämä ongelma kuitenkin katoaa.
Tuohon liittyen pitänee minunkin sitten kokeilla sitä lääkekuuria.. vanhuksen.. kiitoksia vaan vinkistä. Alan uskoa, ettei noista apteekin voiteista ole juuri hyötyä (ainakaan minun tapauksessa). Täytynee varata aika tohtorille.
No mutta hymyä huuleen. Päivä on jatkumaan päin ja saamme enemmän sitä kaipaamaamme valoa :) Siis ylös ulos ja lenkille!