Pitäisiköhän tuo

joskus lyödä leikiksi. Silloin, kun on masentunut ei sitten mikään naurata, eikä huvita, mutta kun tietää, että nauru vapauttaa masennusta vastustavia aineosia, niin pitäisikö yrittää nauraa, vaikka ei naurattakkaan.

Oisko kellään hyvää vitsiä. Mielummin sellainen kiltti vitsi, jolle voi nauraa kaikki.
2270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vitsejä
Nämä eivät sinänsä ole vitsejä vaan vanhempien kertomaa:
Äiti ja kaksi lasta olivat ruokakaupan kassajonossa. Vanhempi lapsista (n. 4-5 v.) kulki kärryn vieressä ja nuorempi (n. 2 v.) istui kärryssä tuttia imien. Vanhempi lapsista kärtti äidiltä karkkia. Äiti totesi: ”Ei osteta tänään mitään nameja.” Edelleen lapsi jatkoi kinuamista. Heidän takanaan jonossa ollut vanhempi rouva sanoi ystävällisesti: ”Pitää uskoa, jos äiti sanoo että ei.” Tähän vanhempi lapsi totesi: ”Haista sinä vittu!” ja nuorempi otti tutin suusta ja sanoi: ”Niin juttiinsa!” [lähettänyt Jyrki]


--------------------------------------------------------------------------------

Olin kolmevuotiaan tyttäreni kanssa eräänä syksynä metsässä samoilemassa. Tyttäreni kysyi, miksi emme kerää koskaan sieniä. Vastasin, että äiti ei tunne kuin kärpässienen, joten ei voida kerätä niitä syötäväksi. Tytär tokaisi siihen, että eihän se haittaa kun meillä ei muut syö sieniä kuin isä. Muutaman päivän päästä menimme neuvolaan ja neuvolatäti näytti kirjasta sienen kuvaa ja kysyi tyttäreltäni mikä se on. Siihen tyttö vastasi että kärpässieni ja äiti kerää niitä isille ruuaksi.


--------------------------------------------------------------------------------

Illallisvieraat viipyivät hyvin pitkään eli aamusarasteen aikaan pääsimme levolle. Aamu(päivällä) heräsimme hiljaiseen lapsen ääneen... poikamme, joka ei vielä osannut puhua, ja tyttäremme istuivat olohuoneen sohvalla yöpuvuissaan, viltti polvillaan ja katselivat meitä avoimesta makuuhuoneen ovesta. Tyttäreni sanoi pikkuveljelleen: Jos joku kysyy, kerrotaan että ne kuoli viinaan!
- tämä pani ajattelemaan lasten maailmaa.


--------------------------------------------------------------------------------

Olin 2-vuotiaan Tuulin kanssa kylän kaupassa ostoksilla. Tuuli halusi taas kantaa omaa koria, johon hän yleensä keräsi pikkuveljeään varten vauvansosepurkin ja jotain muuta pientä mihin sai luvan. Tällä kertaa Tuuli touhusi omiaan sillä aikaa kun asioin lihatiskillä. Kun ennätin pikkuneidin perään hän oli juuri sovittamassa olutpulloja koriinsa selittäen vieressä hohottavalle kauppiaalle ja muille naureskeleville asiakkaille, että "isi juo kajjaa!"
- Kyllä nolotti!


--------------------------------------------------------------------------------

Minna 8 v. laittoi hiuksiani ja kehui kampauksen tehtyään: "Olet aivan ihanan näköinen, ihan kuin prinsessa. Ei tarvi kuin kruunu vain päähän ja ajatella, ei tarvi laittaa ollenkaan meikkejä kun sinulla on niin keltaiset hampaat".


--------------------------------------------------------------------------------

4-vuotias istui äitinsä ostoskärryssä marketin kassajonossa ja ystävystyi takana jonottavan tädin kanssa. Juttelivat niitä näitä kunnes pikkutyttö muisti äkkiä merkillisen tapauksen ja kailotti kirkkaalla äänellä: "Kun minä heräsin niin isi ja äiti voimisteli yöllä!"

- Kaikki kääntyivät katsomaan tulipunaista yövoimistelijaa. Onneksi en ollut vaimoni mukana sillä kassajono ei kuulemma koskaan ole liikkunut niin piinallisen hitaasti.


--------------------------------------------------------------------------------

Olimme ruokakaupan kassajonossa. Yllättäen tyttäreni nosti hameeni helmat ylös. Kun kysyin, miksi hän näin, vastasi hän: "Minä vain tarkistin, onko sulla nyt alushousut jalassa!"


--------------------------------------------------------------------------------

Olimme autoajelulla. Poliisi pysäytti ja pyysi puhaltamaan. Puhallettuani poliisi totesi, että kaikki on OK. Siihen tyttäreni takapenkiltä:
"Niin kyllä nyt, mutta tulepas illalla kotiin puhalluttamaan!"



--------------------------------------------------------------------------------

Äänestä

http://www.hintatakuu.net/

Parhaita tuolla ovat Sanomalehti-ilmoitukset, Liikenneturvallisuus ja Purevat mainoslauseet. Kaikenlaisia oikeasti lehteen tai vakuutusyhtiöille kirjoitettuja selityksiä. Niissä on vain jotain pinetä mennyt pieleen :) Nauran aina aivan katketakseni vaikka melkein muistan jo ulkoa jokaisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masennusasiakin kirjoitti:

joskus lyödä leikiksi. Silloin, kun on masentunut ei sitten mikään naurata, eikä huvita, mutta kun tietää, että nauru vapauttaa masennusta vastustavia aineosia, niin pitäisikö yrittää nauraa, vaikka ei naurattakkaan.

Oisko kellään hyvää vitsiä. Mielummin sellainen kiltti vitsi, jolle voi nauraa kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu