läpi ennenkin,mutta kysyin kuitenkin.
Onko tämä ikäsissä paljonkin ihmisiä,jotka ei enää edes haavele uudesta parisuhteesta,eron tai muun jälkeen,jolloin on alkanut uusi vaihe elämässä ja asuu yksin.
Vai,onko vaikeaa tottua elämään yksin?
Onko tämä ikäsissä paljonkin ihmisiä,jotka ei enää edes haavele uudesta parisuhteesta,eron tai muun jälkeen,jolloin on alkanut uusi vaihe elämässä ja asuu yksin.
Vai,onko vaikeaa tottua elämään yksin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mutta sitä ennen asuin yksin vaikka olin kaksin.
Siihen verrattuna tämä on kuten sanotaan.
Kun muut unohtaa sinut, niin silloin vapaus koittaa.
Tällä viikolla 60 vuotias.
Ollaanhan me "vanhoja", mutta ei sentään kuolleita! Kyllä saa haaveilla ja odottaa vielä löytävänsä jonkun rinnalleen....jos niin tahtoo. Kuka se sanoo milloin pitää heittää "rukkaset naulaan"? Itse tässä täytyy elämäänsä ohjailla.....eihän sitä muutkaan tee, ja hyvä niin. Älä sinä lannistu "vanhuuteen" Ei meiltäkään ole nautiskelu kielletty! Nauti vaan elämästäsi niin pysyt myös nuorempana.
Hyvää jatkoa sinulle........meitä on monta muutakin täällä.
Kolmen päivän kuluttua 60v.
Kyllä se on sillei, että kupponen kossua ja punkkaan yksin perjantaina. Herätään maanantaina.
yksin.Yksin elämiseen tottuu, jopa oppii pitämään siitä, yksin eläminen on LUXUSTA. Yksin voi haaveilla uudestakin parisuhteesta, mutta kun muistaa mitä se vaatii, niin kyllä huomaakin kuinka mukava onkaan elää yksin. Parisuhteessa on omat hyvät puolensa. Silloin olisi hyvä olla parisuhteessa kun ei niitä huonoja puolia olisi ollenkaan, olis vain NE IHANAT HYVÄT puolet, mutta mutta mutta, vanhempana on vielä vaikeampi sopeutua uuteen suhteesee kuin nuorena. Vanhempana aina vertaa asioita entiseen elämään, joten tulee olemaan vaikeaaaa.
luxusta tietysti,mutta joskus tulee mieleen,et olis hyvä olla joku juttelukaveri.
Mutta,sitten taas muistaa,eihän se jutellu entinenkään,yksinhän siinä oli kuitenkin ja vapautensa menettäneenä.
Tv:n katselua ja sain vaikka mitä vääntää,mutta juttelua ei syntynyt.
Ainoastaa riidellessä,kyllä tuli ääntä,enempi kun tarpeeksi kummaltakin.
jo 25vuotta sitten. Seurustellut olen mutta en asunut kenenkään kanssa eron jälkeen. Kun lapset muutti kotoa niin ensin oli yksinäistä. Nykyään on niin tottunut tähän yksin asumiseen että voisi olla jopa vaikeaa tottua toiseen ihmiseen.
Kyllä välillä kaipaa ihmistä lähelle ja sitten taas ei. Ehkä sellainen kumppani olis kiva kenen
kanssa ei asuisi. Haaveillahan saa.
Juuri noin minäkin koin pitkän avioliittoni. Olin yksin yhdessä ja vapauden menettäneenä. Vasta nyt olen tajunnut miten yksin olin. Tämän päivän trendi on kuitenkin että ollaan parisuhteessa mutta asutaan erillään. Mutta tämä ei ole mun ongelma kun ei sitä uutta miestä mistään ole löytynyt. En minä tiedä mistä muut naiset näitä miehiä saa jotka suostuvat olemaan uskollisia naiselle joka ei halua asua niiden kanssa.
En kaipaa ketään luuseria lähelleni tukeutumaan itseeni. En ole epäsosiaalinen, saan seuraa, kun olen sitä vailla.
En tosiaankaan haaveile uudesta parisuhteesta tai minkäänlaisesta suhteesta. Mitä enemmän katselen ja seurailen tämänikäisiä ihmisiä, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että olen mahdottoman onnellinen juuri näin. Yksin, mutta en yksinäisenä.
Ilmeisesti meillä ollaan vielä niin jähmettyneitä,että parisuhde koetaan turvalliseksi, vaikka kokemus on osoittanut,että siinä vasta hengenvaarassa onkin. Itsenäisyyttä näkyy olevan myös vaikeaa yleisesti hyväksyä. Sitähän yksin eläminen on. Asenteet muuttuvat todella hitaasti, jos koskaan. Parisuhteen ja yhdessä asumisen sijaan jokainen täysi-ikäinen pitäisi lailla velvoittaa asumaan muutama vuosi yksin ja itsenäisenä, jotta jokainen oppisi itsestään edes kerran elämässään.
Yksin ei ole vaikeaa tottua asumaan, se voi parhaimmillaan olla suuri seikkailu ja avoin ovi vaikka minkälaisiin uusiin kokemuksiin. Yhtä hyvin suhde yhdessä asuen voi olla kaikkea tätä. Asia on täysin itsestäsi kiinni, siitä miten elämään ja asioihin asennoidut yleensä. Jos pelkäät etkä uskalla ottaa ohjia omiin käsiisi, tämäkin on vaikeaa. Silloin kaikki on.
samaan tyyliin kuin etäavioliittoni aikana. Sattuma toi tielleni sydänystävän. On huikea tunne, kun tapaamme. Viimeksi sunnuntaina, seuraavan kerran perjantaina. Väliajat puuhailemme omiamme. Emme suosi pitkiä puheluja, mutta tavatessamme voimme jutella illasta aamuun. Soisi muillekin näitä sattumia, joita en ole aktiivisesti etsiskellyt leskeksi jäätyäni.
minunkin tielleni sattuma,olis mukavaa sisältöä elämässä.