Audin laatu

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Palautetta Audi-kirjeestä/1135227702303?merkki=Audi

Hän oli pitkää unelmoinut uudesta Audista ja haave toteutui, kun hän sai vaimonsa taivuteltua luopumaan kesämökistä.

Unelmista muodostui kuitenkin painajainen.

Hän ehti ajaa uudella Audillaan 26 000 kilometriä, kunnes kymmenien vikojen ja korjaamokäyntien jälkeen hän vaihtoi sen kaksi vuotta uudempaan samanlaiseen autoon. Epäonni kuitenkin jatkui ja uusikin auto oli jatkuvasti korjattavana. Uskolliselle Audi-miehelle pettymys oli karvas ja luottamus automerkkiin katosi lopullisesti.
662448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Myi mökin että sai Audin ostettua buhahahahaaa

Äänestä
  • etkö tajunnut, että mökki jäi ostamatta. Sinuna en hirveästi buahhahhattelisi. Amispahvi.

    Äänestä

  • selvennystä kirjoitti:

    etkö tajunnut, että mökki jäi ostamatta. Sinuna en hirveästi buahhahhattelisi. Amispahvi.

    ymmärretään.

    Viitaten artikkeliin mistä nyt keskustellaan:

    Tarkoittaako "mökistä luopuminen" sitä, että sen ostohaaveista luovutaan, vai sitä, että SIITÄ, siis itse mökistä luovutaan?
    Kun onhan sitä paha luopua mökistä, jos sellaista ei edes ole ostanut...

    Äänestä

Kuinka kauan jaksat onanoida noille vanhoille jutuille?

Äänestä

kuulostaa viisaalta mieheltä

Äänestä

oikeasti myy mökkiänsä ja osta niillä rahoilla autoa?
Varsinainen liikemies...

Äänestä
  • Ei jumalauta, johan oli sijoituksen huippu taas toikin...myydä mökki jonka arvo vaan nousee ja ostaa auto jonka arvo laskee vuosittain todella rajusti.

    Me kyllä ostettiin quattro ihan siks että sillä pääsee mökille talvellakin vaikkei aura olisi käynyt, mutta että myy mökin pois...ei tyhmä, juu ei!!!

    Äänestä

Hankittu uutena, 1,8turboq. Ensimmäisen kerran hinauksessa merkkihuoltoon alle 1000 km ajon jälkeen. Syy: elektroniikka.

Multitronic-vikaa koko ajan. Söi öljyä.

Aitä edellinen auto, 1,8t Passat. Jo siinä oli samoja ongelmia. Lisäksi etupäätä sai koko ajan laittaa. Lukkojen kanssa koko ajan ongelmaa. En helvetti vielä silloin oppinut, luulin Audin olevan parempi.

Kolmatta kertaa ei tullut. Tämän jälkeen autoina on ollut pelkästään mb ja bmw-merkkiset autot useita vuosia. Ainoana ongelmana yhdessä bmw:ssä ollut ohjelmistopäivitys, joka hoidettiin lisäkäynnillä kuntoon.

Vaihdan autoa usein ja ajan uusilla. En kuitenkaan enää koskaan VW- tai Audi-merkkisellä.

Äänestä
  • A4 1.8T quattro-mallia ei ole myyty Multitronic-vaihteistolla.

    Jäit kiinni, naurettava satusetä!

    Äänestä

  • valehtele... kirjoitti:

    A4 1.8T quattro-mallia ei ole myyty Multitronic-vaihteistolla.

    Jäit kiinni, naurettava satusetä!

    mikä vaan, niin kylläpä minulla tasan tarkkaan oli automaattilootalla 1,8 turboq-a4-audi.

    Joku tronic sen nimi oli, jos ei multitronic.

    Että semmosta.

    Ps. Passat oli myös automaatti.

    Äänestä

  • vaihteiston nimi kirjoitti:

    mikä vaan, niin kylläpä minulla tasan tarkkaan oli automaattilootalla 1,8 turboq-a4-audi.

    Joku tronic sen nimi oli, jos ei multitronic.

    Että semmosta.

    Ps. Passat oli myös automaatti.

    myyty AUTOMAATTIVAIHTEISTOLLA 1.8T quattroa.

    Etkö osaa luovuttaa? VALEHTELU VERISSÄ...

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    auto oli vuosimallia 2004 ja toin muuttoautona suomeen kv-tehtävistä.

    Mutta ehkä sekin oli unta.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    myyty AUTOMAATTIVAIHTEISTOLLA 1.8T quattroa.

    Etkö osaa luovuttaa? VALEHTELU VERISSÄ...

    automaattivaihteista A4 quattroa 2.0T, 3.0 ja 3.2-bensakoneilla.

    Jenkeissä on myyty myos tuota 1.8Tq-mallia automaattina, ei siis missään maassa Euroopassa.
    Alkuperäisen kirjoittajan autohan oli euromallia, kun ensimmäinen "vika" tuli 1000km:n kohdalla.

    Että näin. Satujahan täällä kertoillaan, ei mitään uutta...

    Äänestä

  • on myyty kirjoitti:

    autoni, jossa ei voinut olla automaattilaatikkoa, satuttiin himaamaan huoltoon Floridassa.

    Oho. Oho.

    Äänestä

  • kuinka ollakaan kirjoitti:

    Pitää ymmärtää!!!

    Äänestä

  • ja minkä värinen =)

    Äänestä

  • kuinka ollakaan kirjoitti:

    autoni, jossa ei voinut olla automaattilaatikkoa, satuttiin himaamaan huoltoon Floridassa.

    Oho. Oho.

    selität, niin sitten olet selittänyt kaiken...

    ;D

    Äänestä

  • loputkin Audin viat, autohan on ollut vähävikainen uusi auto jos vain kerran on hinattu ja Tuo "luodinkestävän" Tiptronic-vaihteiston öljynkulutus on kyllä tosi harvinaista.

    Äänestä

  • sulla on olleet tuon Audin jälkeen?

    -Kiinnostunut-

    Äänestä

  • kun vielä kirjoitti:

    selität, niin sitten olet selittänyt kaiken...

    ;D

    Tuolla sanottiin "1000 km jälkeen".

    Ai niin. Keskivertoaudisti ei tiedä paljonko on kilometreinä ajanut, jos autossa on mailimittari...

    Ja ehkä kun Suomessa asioista keskustellaan, niin on parempi puhua kilsoista. Ihan yleisestikin, mutta erityisesti juuri sivistymättömien ja vähän matkustaneiden audistien vuoksi.

    Äänestä

  • puhunut km-mittarista? kirjoitti:

    olisi pitänyt kysyä, että tapahtuiko hinaus Suomessa, niin ukko olisi jäänyt kiinni...Hienosti on kiertänyt kaikki ansat...

    ;D

    ps.
    Saitko sinä raukka taas paljon lisäenergiaa audivihaasi...

    Äänestä

  • puhunut km-mittarista? kirjoitti:

    Tuolla sanottiin "1000 km jälkeen".

    Ai niin. Keskivertoaudisti ei tiedä paljonko on kilometreinä ajanut, jos autossa on mailimittari...

    Ja ehkä kun Suomessa asioista keskustellaan, niin on parempi puhua kilsoista. Ihan yleisestikin, mutta erityisesti juuri sivistymättömien ja vähän matkustaneiden audistien vuoksi.

    Lopeta jo! Olet jo jäänyt kiinni valehtelusta. Naurettavaa!!

    Äänestä

  • hohoh kirjoitti:

    Lopeta jo! Olet jo jäänyt kiinni valehtelusta. Naurettavaa!!

    BMW:ssä voi tyylikkäästi valita mittayksiköt navin näytössä ajotietsikkaan. Joko mailit tai kilsat.

    Tosin BMW onkin premium.

    Äänestä

  • mailit? kirjoitti:

    BMW:ssä voi tyylikkäästi valita mittayksiköt navin näytössä ajotietsikkaan. Joko mailit tai kilsat.

    Tosin BMW onkin premium.

    Kyllä pystyy Audissakin valitsemaan.

    Äänestä

  • puhunut km-mittarista? kirjoitti:

    Tuolla sanottiin "1000 km jälkeen".

    Ai niin. Keskivertoaudisti ei tiedä paljonko on kilometreinä ajanut, jos autossa on mailimittari...

    Ja ehkä kun Suomessa asioista keskustellaan, niin on parempi puhua kilsoista. Ihan yleisestikin, mutta erityisesti juuri sivistymättömien ja vähän matkustaneiden audistien vuoksi.

    Minulla on ollut käytössä vm.2005 tai 2006 BMW M3, joka on USA:n vientimalli.

    Ajotietokoneen kautta valitaan joko mailit ja kilometrit.

    Nopeusmittarissa on sekä mailit, että kilsat. Jenkeissä tuli puhuttua maileista vain paikallisten kanssa, muutoin on tullut käytettyä aina kilsoja. Ja kilogrammoja.

    Outoa olisi, jos joku rupeaisi suomalaisella keskustelupalstalla puhumaan maileista.

    Ps. Ystävä toi YK-tehtävistä juurikin samanlaisen Audin, mihin on keskusteluissa viitattu. Autossa saattoi tosin olla joku muukin kone, mutta melkovarmasti 1,8 ja tehoa jonkin verran alle 200 hv. Bensiinikäyttöinen neliveto automaattilaatikon kanssa joka tapauksessa. Möi sen sitten heti pois, kun se vaan oli mahdollista (vikalista loputon).

    Äänestä

  • BMW:n mittaristo kirjoitti:

    ei ole ollut myynnissä kuvailemaasi autoa.
    Eli kaikki ovat jenkki - tai arabimalleja.

    Kumma kun se AUDI edelleen se komennusmiesten ja -naisten ostetuin merkki vuodesta toiseen, ei BMW.

    Äänestä

näitä vanhoja linkityksiä vielä vuonna 2015?
Nyt nämä ovat olleet ilonamme jo parivuotta...

Olisikohan linkittäjienkin aika keksiä jo jotain uutta, vai eikö löydy?

Äänestä
  • laadukkaan Audin ennen vuotta 2015?
    Nyt nämä vikapesät ovat olleet ilonamme jo kymmeniä vuosia...

    Äänestä

  • nähdä kirjoitti:

    laadukkaan Audin ennen vuotta 2015?
    Nyt nämä vikapesät ovat olleet ilonamme jo kymmeniä vuosia...

    juttu kun itselläni on nyt kolmas Audi menossa, eikä yhdessäkään ole ollut mitään vikaa. Nämä viat tuntuvat olevan provopellejen päässä. Ei ole kovin uskottavaa että sellainen henkilö tulee kitisemään Audin vioista, joka ei ole koskaan Audia omistanut tai ajanut.

    Äänestä

  • kumma.. kirjoitti:

    Neljäs Audi itsellä menossa ja ensimmäinen vika oli kun takarekisterikilven valo piti juuri vaihtaa. Mittarilukema on 115000. Samantapaisilla kilometreilla ja vastaavia "vikoja" sitä muillakin oikeilla Audisteilla on ollut mitä olen jutellut ja täältä lukenut. Ihmetyttää vaan nuo lehtijutut, onko siinä jotain politiikkaa vai eikö ne vain osaa.

    Äänestä

  • toinen Audisti kirjoitti:

    on menoosa kahdeksas audi ja vikaa ei ole ollut edes polttimoissa.

    Aika hyvin konsernin kolmanneksi parhaimmalta autolta!

    Äänestä

  • palstalaisilla kirjoitti:

    on menoosa kahdeksas audi ja vikaa ei ole ollut edes polttimoissa.

    Aika hyvin konsernin kolmanneksi parhaimmalta autolta!

    Kirjoittelevilla ei ole edes autoa saati Audia...

    Äänestä

  • A6... kirjoitti:

    kuten renu ja foordikin. ho ho ho!

    ei siinä tilasto hirveesti lohduta kun ensin menee multitronic ja seuraavaksi 2,5 tdi kone.

    kaksi pelättyä audituotosta. googlaa vaikka.

    jos ei mene takuuseen, niin kustannusarvio 4000-5000 euroa. Merkkiliikkeessä enemmän.

    audilaatua.

    Äänestä

  • eliittiauto siis kirjoitti:

    Sulla ei olisi munia, niin olisit nainen.

    Narisevista jutuistasi päätellen taidat ollakin...

    PS.
    Viatonta automerkkiä tai -mallia ei ole, luulisi tuollaisen naikkosen senkin tajuavan.

    Äänestä

  • eliittiauto siis kirjoitti:

    kuten renu ja foordikin. ho ho ho!

    ei siinä tilasto hirveesti lohduta kun ensin menee multitronic ja seuraavaksi 2,5 tdi kone.

    kaksi pelättyä audituotosta. googlaa vaikka.

    jos ei mene takuuseen, niin kustannusarvio 4000-5000 euroa. Merkkiliikkeessä enemmän.

    audilaatua.

    Sulla EI ole 2.5TDI-moottorista autoa, sulla EI ole autoa Multitronic-vaihteistolla ja sulla EI ole edes Audia.

    Siis miksi vaivauduit?

    Käytkö myös S24:n Koti ja rakentaminen Threadissa haukkumassa viallisia paskapönttöjä ja huonolaatuista tapettia...En usko.

    ;D

    Äänestä

  • vaivaa? kirjoitti:

    älähtää mihkä kalikka

    Mitä se tähän kuuluu? Voisi sanoa, että onneksi sillä ei ole sellaista.
    Miksei sillä Ausi voi olla?
    Minkälainen sulla on?

    Äänestä

  • vaivaa? kirjoitti:

    Sulla EI ole 2.5TDI-moottorista autoa, sulla EI ole autoa Multitronic-vaihteistolla ja sulla EI ole edes Audia.

    Siis miksi vaivauduit?

    Käytkö myös S24:n Koti ja rakentaminen Threadissa haukkumassa viallisia paskapönttöjä ja huonolaatuista tapettia...En usko.

    ;D

    ei ole Audia...ainakaan A6:sta 2,5TDI koneella ja multitronicvaihteistolla.

    Ehkä hänellä on sellainen ja haluaa varoittaa, ettei kellekään muulle tulisi ongelmia.

    Ehkä ei ole ja toivoo, että tämän palstan kautta joku ei sitten sotkeennu moiseen.

    Autoalan lehdissähän multitronic-ongelmat ovat olleet paljon esillä (on esim. laskenut audin laatuluokitusta saksalaisissa lehdissä, joissa vaihteistoa on kutsuttu epäonnistuneeksi).

    Koneongelmista on ollut paljon asiaa merkkifoorumeilla.

    Ehkä jos Audia on ostamassa, niin juuri kyseiset asiat kannattaa huomioida. Ehkä varsinkin käytettyä etsiessä joku muu moottori ja vaihteisto on riskittömämpi vaihtoehto?

    Liiallinen merkkiuskollisuus on vaarallista silloin, kun se saavuttaa jopa fanaattisille uskovaisille yleensä liitettyjä piirteitä.

    Audiuskovaisissa ei silloin ole juurikaan eroa aivopestyihin ääri-islamisteihin tai äärikristittyihin.

    Saahan sitä uskotella itselleen, että Audi on paras auto tai että siinä ei ole vikoja. Ei siinä mitään. Mutta lääkäriin kannattaa kyllä siinä kohtaa ottaa yhteyttä, jos homma menee liian pitkälle ja joka puolella rupeaa näkymään audivastaisia salaliittolaisia, ajoivatpa nämä sitten skodalla, toytotalla tai bmw:llä:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vainoharhaisuus

    Äänestä

  • kirjoittajalla kirjoitti:

    Skoda vs. Audi on todellinen kilpailupari. Sama auto, mutta toisella parempi imago. Voittaako tunne, vai järki?

    Samoista osista koottuja VAG-vehkeitä kaikki tyynni, Audi vaan kauniimmassa paketissa.

    BMW sen sijaan on Audin esikuva, jonka tasolle Audi koko ajan pyrkii, mutta ei pääse. Ja samalla rahalla kun ei koskaan saa samantehoista/vetotapaista/kokoista/varusteltua/ Bmw:tä kuin Audin, hyvä esimerkki tältä palstalta: (copy paste)

    1. S40T5AWD - alkaen 44 050 euroa

    2. Vastaava Merdedes (teho, 4-veto). C 280 4Matic - alkaen 57 600 euroa

    3. 325i xDrive BMW - 50100 euroa, 330:nä maksaa jo 7000 euroa lisää.

    4. Audi 2,0 TFSI quattron - 44 900 euroa, joten Volvo ja Audi on aika samoissa hinnoissa!!! "
    "

    Skodan ohella Audi kilpailee TODELLAKIN lähinnä Volvon kanssa. Kaikkien näiden perusmallit kun on etuvetorimpuloita kaiken kukkuraksi.

    Äänestä

  • BMW ei! kirjoitti:

    Onneksi A4 Audiin ei sentään saa 1.6 litrasta moottoria kuten Bemariin. Kyllä se Audi on vaan voittanut bemarin ties kuinka usein niin kotimaisissa kin ulkomaalaisissa testeissä. Siitä huomaa hyvin kumpaa testaajat pitävät parempana autona. Skoda ei ole missään määrin Audin kilpailija, vaikka kuinka te provopellet sitä yritätte itsellenne uskotella. Skoda kuuluu alempaan luokkaan.

    Äänestä

  • hah hah kirjoitti:

    http://www.tekniikanmaailma.fi/autot/vertailut/tm-vertailu-premium-luokan-dieselmallit

    -miten tämä testi meni, tuossa ei ole tuloksia...voittiko audi?

    Äänestä

  • hah hah kirjoitti:

    Onneksi A4 Audiin ei sentään saa 1.6 litrasta moottoria kuten Bemariin. Kyllä se Audi on vaan voittanut bemarin ties kuinka usein niin kotimaisissa kin ulkomaalaisissa testeissä. Siitä huomaa hyvin kumpaa testaajat pitävät parempana autona. Skoda ei ole missään määrin Audin kilpailija, vaikka kuinka te provopellet sitä yritätte itsellenne uskotella. Skoda kuuluu alempaan luokkaan.

    Kyllä se Skoda on vaan voittanut Audin ties kuinka usein niin kotimaisissa kin ulkomaalaisissa testeissä. Siitä huomaa hyvin kumpaa testaajat pitävät parempana autona.

    Kas näin:

    Auto motor und sport 16/2008, Saksa

    1. Skoda Superb 1.8 TSI, 489 p.
    2. Volkswagen Passat 1.8 TSI, 463 p.
    3. Honda Accord 2.0, 433 p.

    Auto Bild -lehti on koonnut tulokset kaikista tekemistään keskikokoisten perheautojen vertailuista. Listalla on loppupisteiden mukaisessa järjestyksessä 37 autoa useista eri vertailutesteistä.

    -paljon hehkutettu uusi A4 tyylikkäästi viimeinen...

    Auto Bild 10/2008, Saksa

    1. Škoda Octavia 1.8 TSI Ambiente, 500 p.
    2. Volkswagen Passat 2.0 TDI Trendline, 492 p.
    2. Ford Mondeo 2.0 TDCi Trendline, 491 p.
    4. Volkswagen Passat 2.0 TDI Trendline, 489 p.
    4. Volkswagen Passat 1.8 TSI Trendline, 489 p.
    5. Audi 2.0 TDI Ambition, 487 p.

    Tuulilasi 6/2008

    1. Škoda Octavia Combi 1.9 TDI Ambiente 306 p.
    2. Ford Focus 1.8 TDCi Trend Wagon 304 p.
    3. VW Golf Variant 1.9 TDI Trendline 300 p.
    4. Opel Astra 1.9 CDTI Wagon Enjoy 296 p.
    5. Kia Cee'd 2.0 CRDi EX SW 294 p.

    Auto Zeitung 17/2007, Saksa

    1. Škoda Octavia 1.9 TDI
    2. Audi A3 1.9 TDI
    3. VW Golf 1.9 TDI
    4. Hyundai i30 1.6 CRDi
    5. Toyota Auris 2.0 D-4D
    6. Ford Focus 1.6 TDCi
    7. Mazda3 1.6 CD
    8. Kia cee'd 1.6 CRDi
    9. Opel Astra 1.7 CDTi
    10. Fiat Bravo 1.9 M-Jet 8V
    11. Renault Megane 1.5 dCi
    12. Chevrolet Lacetti 2.0 D

    AutoBild, Suomi 21/2006

    1. Škoda Octavia Combi 2.0 TDI RS 178 p.
    2. Volkswagen Golf GT 2.0 TDI 176 p.
    ja
    2. Seat Leon FR 170 TDi 176 p.

    Tuulilasi (5/2006)

    1. Škoda Octavia 2.0 FSI Elegance 314 p.
    2. Škoda Superb 1.8 T Active 314 p.
    3. Volkswagen Jetta 2.0 FSI Comfortline 313 p.
    4. Volkswagen Passat 2.0 FSI Comfortline 311 p.

    Auto Zeitung (25/2005)

    1. Škoda Octavia Combi 2.0 FSI
    2. Audi A4 Avant 1.8 T
    3. Mercedes Benz C 180 T

    Auto Zeitung (23/2005), Saksa

    1. Škoda Octavia 2.0 FSI
    2. BMW 318i
    3. VW Jetta 2.0 FSI
    4. Mazda 6 Sport 2.0

    What Car (1/2006), Iso-Britannia

    1. Škoda Octavia RS
    2. Volkswagen Golf GTI
    3. Ford Focus ST

    Auto Bild (41/2005), Saksa

    1. Škoda Octavia 2.0 TDI 490 p.
    2. VW Jetta 2.0 TDI 475 p.
    3. Volvo S40 2.0 TDI 458 p.
    4. Audi A4 2.0 TDI 448 p.

    Auto Bild (3/2005), Saksa

    1. Škoda Octavia Combi 2,0 TDI 459p.
    2. Audi A4 2,0 TDI Avant 445p.
    3. Volvo V50 2,0 D 431p.

    Auto motor und sport 16/2008, Saksa

    1. Skoda Superb 1.8 TSI, 489 p.
    2. Volkswagen Passat 1.8 TSI, 463 p.
    3. Honda Accord 2.0, 433 p.

    Auto Bild 22/2008, Saksa

    1. Skoda Superb 2.0 TDI
    2. Audi A4 2.0 TDI
    3. Citroen C5 HDI 135
    4. Volvo S40 2.4 D
    5. Alfa 159 1.9 JTD
    6.Jaguar X-Type 2.2. D

    Auto Zeitung 15/2008, Saksa

    1. Skoda Superb 1.8, 3140 p.
    2. Mercedes-Banz C 180 Kompressor, 3052 p.
    3. Ford Mondeo 2.3, 2921 p.

    Auto Bild 27/2008, Saksa

    VW Passat 1,8 TSI Trendline, Audi A4 1,8TFSI Attraction ja Škoda Superb 1,8 TSI Ambition vertailutestissä.

    1. Škoda 504 p.
    2. VW 493 p.
    3. Audi 478 p.

    Auto motor und sport 24/2008, Saksa

    Intrenationale Master Test: Yhdistyneet järkiautot.

    1. Skoda Fabia 1,4 16V
    2. Ford Fiesta 1.4
    3. Renault Clio 1,2 16V TCE
    4. VW Polo 1.4 16V
    5. Seat Ibiza 1.4 16V
    6. Peugeot 207 95VTi
    7. Honda Jazz 1.2 i-VTEC
    8. Fiat Grnde Punto 1.4 16V
    9. Mazda 2 1.3 MZR
    10. Opel Corsa 1.4
    11. Toyota Yaris 1.3 VVT-i

    Auto Bild 41/2008, Saksa

    1. Skoda Fabia 1.4 16V, 443p.
    2. Seat Ibiza 1.4 16V, 428p.
    3. Toyota Yaris 1.3 VVT-i, 426p.
    4. Mazda 2 1.3 MRZ, 425p.
    5.VW Polo 1.4 , 424p.
    6. Ford Fiesta 1.4, 418p.
    7. Opel Corsa 1.4 TP, 414p.
    8. Suzuki Swift 1300, 405p.

    Auto Bild 28/2008

    1. Skoda Fabia 1.4 16V, 428 p.
    2. VW Polo 1.4, 422 p.
    3. Dacia Sandero 1.6 MPI, 410 p.
    4. Hyundai Getz 1.4, 376 p.
    5. Chevrolet Aveo 1.2, 360 p.

    Autobild 20/2007, Suomi

    1. Škoda Fabia 1.6 16V
    2. Toyota Yaris 1.3 VVT-i
    3. Mercedes-Benz A150
    4. Renault Clio 1.2 16V TCE

    Teknikens Värld 13/2007, Ruotsi

    1. Škoda Fabia 1.4
    2. Opel Corsa 1.2
    3. VW Polo 1.4

    Auto Zeitung 8/2007

    1. Škoda Fabia 1.4 TDI DPF
    2. Toyota Yaris 1.4 D-4D
    3. Opel Corsa 1.3 CDTI DPF
    4. Renault Clio 1.5 dCi FAP
    5.VW Polo 1.4 TDI DPF

    Auto Bild Suomi 5/2007

    1. Škoda Fabia 1.4 16V Sport, 427 p.
    2. VW Polo 1.4 Trendline 419 p.
    3. Opel Corsa 1.4 Twinp. Enjoy 417 p.

    What Car, New Reg 2008, Iso-Britannia

    Nelivetoiset vertailussa

    1. Skoda Octavia Combi 2.0 FSI 4X4 Scout
    2. Subaru Forester 2.0 X
    3. Nissan Qashqai 2.0 Acenta 4WD CVT

    Skoda on myös bemaria parempi? http://www.auto-motor-und-sport.de/vergleichstest/audi-a4-bmw-3er-mercedes-c-klasse-sparen-in-der-premium-klasse-799366.html Audi voittaa mersun ja BMW:n ja Skoda voittaa Audin.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Skoda on myös bemaria parempi? http://www.auto-motor-und-sport.de/vergleichstest/audi-a4-bmw-3er-mercedes-c-klasse-sparen-in-der-premium-klasse-799366.html Audi voittaa mersun ja BMW:n ja Skoda voittaa Audin.

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70408 (Puola syttyi tuleen A4 1.8T:ssä)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70967 (1.8tQ kone ei edes pyörähdä?)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70076 (vaihdelaatikko menossa? c4 2.5tdi)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=64120 (Kannentiiviste ( mitä muuta samalla?))

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70931 (Coupen laatikko hajosi)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70934 (2.5 tdi laatikko naputtaa kakkosella)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=69930 (Tiptronicin normaalia toimintaa(ko)? )

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=69027 (jakohihna sanoi poks A4 Avant 1.8 T 132kW Quattro B5)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=68647 (tiptronic humppaa... )

    Kun vertaa VAG-huolia merkkipalstoilla (Audi, VW, Seat, Skoda) huolien määrään BMW ja Mersupalstoilla, niin voi pyhä jumala, jos ei silmät avaudu sen suhteen missä autoissa on vikoja.

    Ei edes fanaattisimmat bimmeri-hörhöt saa tuunaamalla ja virittelemällä vehkeitä paskaksi sillä intensiteetillä kuin mitä tuntuu VAG-vehkeissä olevan ominaisuuksia.

    Katso itse, jos et muutoin usko!

    Äänestä

  • heistä... kirjoitti:

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/ADACin tilastot ja vikaindeksit/1135235841545

    Äänestä

  • Tässä näin! kirjoitti:

    audi vihasta sokea. Vastailet omiin viesteihisi ja linkittelet joka päivä samoja linkkejä.

    myös bemu keskustelupalstoilta myös noita vika juttuja. Enkä tarkoita nytten tätä s24 sivua. Se on vain julma tosi asia että omissa Audeissani ei ole ollut mitään vikoja. Itse tuskin olet koskaan edes Audilla ajanut saatikka omistanut ja siksi yrität turvautua noihin linkkeihin. Säälittävää provoilua!

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    audi vihasta sokea. Vastailet omiin viesteihisi ja linkittelet joka päivä samoja linkkejä.

    tuossa erittäin hyvin.

    Äänestä

  • heistä... kirjoitti:

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70408 (Puola syttyi tuleen A4 1.8T:ssä)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70967 (1.8tQ kone ei edes pyörähdä?)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70076 (vaihdelaatikko menossa? c4 2.5tdi)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=64120 (Kannentiiviste ( mitä muuta samalla?))

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70931 (Coupen laatikko hajosi)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70934 (2.5 tdi laatikko naputtaa kakkosella)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=69930 (Tiptronicin normaalia toimintaa(ko)? )

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=69027 (jakohihna sanoi poks A4 Avant 1.8 T 132kW Quattro B5)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=68647 (tiptronic humppaa... )

    Kun vertaa VAG-huolia merkkipalstoilla (Audi, VW, Seat, Skoda) huolien määrään BMW ja Mersupalstoilla, niin voi pyhä jumala, jos ei silmät avaudu sen suhteen missä autoissa on vikoja.

    Ei edes fanaattisimmat bimmeri-hörhöt saa tuunaamalla ja virittelemällä vehkeitä paskaksi sillä intensiteetillä kuin mitä tuntuu VAG-vehkeissä olevan ominaisuuksia.

    Katso itse, jos et muutoin usko!

    Miten joku automerkki voi vaikuttaa ihmiseen noin paljon? Ei ymmärrä...Kysehän on neljän pyörän päällä olevasta peltilaatikosta.

    Tuhlasit elämästäsi kymmeniä minuutteja autovihaan, sairas tyyppi.

    Äänestä

  • kirjoittajalla kirjoitti:

    ei ole Audia...ainakaan A6:sta 2,5TDI koneella ja multitronicvaihteistolla.

    Ehkä hänellä on sellainen ja haluaa varoittaa, ettei kellekään muulle tulisi ongelmia.

    Ehkä ei ole ja toivoo, että tämän palstan kautta joku ei sitten sotkeennu moiseen.

    Autoalan lehdissähän multitronic-ongelmat ovat olleet paljon esillä (on esim. laskenut audin laatuluokitusta saksalaisissa lehdissä, joissa vaihteistoa on kutsuttu epäonnistuneeksi).

    Koneongelmista on ollut paljon asiaa merkkifoorumeilla.

    Ehkä jos Audia on ostamassa, niin juuri kyseiset asiat kannattaa huomioida. Ehkä varsinkin käytettyä etsiessä joku muu moottori ja vaihteisto on riskittömämpi vaihtoehto?

    Liiallinen merkkiuskollisuus on vaarallista silloin, kun se saavuttaa jopa fanaattisille uskovaisille yleensä liitettyjä piirteitä.

    Audiuskovaisissa ei silloin ole juurikaan eroa aivopestyihin ääri-islamisteihin tai äärikristittyihin.

    Saahan sitä uskotella itselleen, että Audi on paras auto tai että siinä ei ole vikoja. Ei siinä mitään. Mutta lääkäriin kannattaa kyllä siinä kohtaa ottaa yhteyttä, jos homma menee liian pitkälle ja joka puolella rupeaa näkymään audivastaisia salaliittolaisia, ajoivatpa nämä sitten skodalla, toytotalla tai bmw:llä:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vainoharhaisuus

    Sopii jokaiseen AUDI=SKODA pelleen...

    Äänestä

  • pärjäsi kirjoitti:

    tuossa erittäin hyvin.

    Piti mennä tuolle "linkkikahjolle".

    Äänestä

  • Tässä näin! kirjoitti:

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/ADACin tilastot ja vikaindeksit/1135235841545

    Eri asia ajella kuivia betonibahnoja pitkin kuin Suomen talvessa ja huonommilla teillä.

    Tuskin noissa sakumalleissa on edes kunnollisia lämmityslaitteita/webastoja/lokeja, joiden toimivuus rupeaa olemaan Suomessa aika tärkeetä.

    Samoin kuin yleensäkin pakkasominaisuudet.

    Kun Saabin hommaa, niin ei käy kuten tuolla ylempänä jollakin uuden Audinsa kanssa: talvi = audi ei liiku.

    Äänestä

  • Saksan tilastoja kirjoitti:

    Haisee sun älykkyys, NOT!

    Kerro automerkkisi ja -mallisi, niin lupaan etsiä vikalistaa netistä ihan sun mieliksesi, älä tee sitten itsaria...No et kuitenkaan uskalla, räksyttäjä.

    Äänestä

  • heistä... kirjoitti:

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70408 (Puola syttyi tuleen A4 1.8T:ssä)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70967 (1.8tQ kone ei edes pyörähdä?)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70076 (vaihdelaatikko menossa? c4 2.5tdi)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=64120 (Kannentiiviste ( mitä muuta samalla?))

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70931 (Coupen laatikko hajosi)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=70934 (2.5 tdi laatikko naputtaa kakkosella)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=69930 (Tiptronicin normaalia toimintaa(ko)? )

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=69027 (jakohihna sanoi poks A4 Avant 1.8 T 132kW Quattro B5)

    http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=68647 (tiptronic humppaa... )

    Kun vertaa VAG-huolia merkkipalstoilla (Audi, VW, Seat, Skoda) huolien määrään BMW ja Mersupalstoilla, niin voi pyhä jumala, jos ei silmät avaudu sen suhteen missä autoissa on vikoja.

    Ei edes fanaattisimmat bimmeri-hörhöt saa tuunaamalla ja virittelemällä vehkeitä paskaksi sillä intensiteetillä kuin mitä tuntuu VAG-vehkeissä olevan ominaisuuksia.

    Katso itse, jos et muutoin usko!

    Lue myös näitä ja levitä sanomaasi S24:llä...

    http://www.nettiauto.com/listClub.php

    Siitä vaan penkomaan ja levittelemään vikalistoja.

    Vai onko sulla vain Audiviha????

    ;D

    Äänestä

  • Saksan tilastoja kirjoitti:

    Eri asia ajella kuivia betonibahnoja pitkin kuin Suomen talvessa ja huonommilla teillä.

    Tuskin noissa sakumalleissa on edes kunnollisia lämmityslaitteita/webastoja/lokeja, joiden toimivuus rupeaa olemaan Suomessa aika tärkeetä.

    Samoin kuin yleensäkin pakkasominaisuudet.

    Kun Saabin hommaa, niin ei käy kuten tuolla ylempänä jollakin uuden Audinsa kanssa: talvi = audi ei liiku.

    Suomen Lapissa talvella ja pitää ajokouluja. Sakumalleissa on hyvät lämmityslaitteetkin.
    Talvella Audi on parhaimmillaan, joka automerkille sattuu joskus jotain. Kolme Saabia olen omistanut, hyviä talviautoja olivat aikanaan mutta ongelmaakin oli.

    Äänestä

  • testaa kirjoitti:

    sponsoroinnit/ison mainonnan audin hinnassa.

    Saman perusperheauton saa skodana huomattavasti edullisemmin.

    Tietenkään imago ei ole niin hyvä, koska mielikuvamainontaan ei skoda satsaa samalla tavalla. Järkeville ihmisille sillä ei tosin ole väliä. Heikolla itsetunnolla varustetuilla mulkunjatkeenhakijoilla tilanne on toinen. Ps, bemarilla jatketta saa huomattavasti enemmän!

    Äänestä

  • "ajokoulut" ja muut kirjoitti:

    on se Audimalliston perusperheauto, jonka saa Skodana reilusti edullisemmin?

    Äänestä

  • "ajokoulut" ja muut kirjoitti:

    sponsoroinnit/ison mainonnan audin hinnassa.

    Saman perusperheauton saa skodana huomattavasti edullisemmin.

    Tietenkään imago ei ole niin hyvä, koska mielikuvamainontaan ei skoda satsaa samalla tavalla. Järkeville ihmisille sillä ei tosin ole väliä. Heikolla itsetunnolla varustetuilla mulkunjatkeenhakijoilla tilanne on toinen. Ps, bemarilla jatketta saa huomattavasti enemmän!

    Mikä vastaa Skodalla näitä malleja: A3 cabrio, uusi A4/ Avant, A5, A6/avant, Q5, Q7, A8, R8 ja entäs S/RS mallit? Kerro pois.

    Äänestä

  • nyt... kirjoitti:

    onneton runkkari tietokoneen äärellä täynnä audikaunaa.

    APUA!

    Äänestä

  • nyt... kirjoitti:

    Mikä vastaa Skodalla näitä malleja: A3 cabrio, uusi A4/ Avant, A5, A6/avant, Q5, Q7, A8, R8 ja entäs S/RS mallit? Kerro pois.

    audiälyköltä. eipä tuohon voi mitään lisätä. herra ajelee itse varmaankin r8:lla vai onko kakkosautona? ha ha ha ha....

    no ok. sentäs a4 avant on perheauto. konsernin peruskoneilla skodalta löytyy farkku samaan tarpeeseen, mutta edullisemmin ja isompana.

    a6 avant on jo iso auto. superb tarjoaa samat tilat ja kuljetustilaa, vaikka ei ole farkku. farkkumallina superb olisikin nyt todella kova sana.

    ja noista testeistä. skoda on voittanut audin JOKAISESSA testissä, missä ovat yhtä aikaa olleet. onko kaikki testaajat lahjottuja?

    kauneus- ja imagoäänestyksissä audi on kyllä kunkku, eli kyvin on mainonta ja joulukuusenkoristeet nokassa tehonneet (joihinkin).

    Äänestä

  • lista perheautoja kirjoitti:

    On voittanut kaikki testit ja vertailut.

    Volkswagen AG tekee parhaimmat autot, muut valmistajat pelkkää paskaa...

    Äänestä

  • lista perheautoja kirjoitti:

    audiälyköltä. eipä tuohon voi mitään lisätä. herra ajelee itse varmaankin r8:lla vai onko kakkosautona? ha ha ha ha....

    no ok. sentäs a4 avant on perheauto. konsernin peruskoneilla skodalta löytyy farkku samaan tarpeeseen, mutta edullisemmin ja isompana.

    a6 avant on jo iso auto. superb tarjoaa samat tilat ja kuljetustilaa, vaikka ei ole farkku. farkkumallina superb olisikin nyt todella kova sana.

    ja noista testeistä. skoda on voittanut audin JOKAISESSA testissä, missä ovat yhtä aikaa olleet. onko kaikki testaajat lahjottuja?

    kauneus- ja imagoäänestyksissä audi on kyllä kunkku, eli kyvin on mainonta ja joulukuusenkoristeet nokassa tehonneet (joihinkin).

    Älykääpiö, että ostaa se asiakas sitten Audin, volkkarin, Seatin tai Skodan, niin Volkswagen AG korjaa voitot ja viimekädessä Porsche.

    Eli WIN-WIN tilanne firmalla, siinä ei S24:n räksyttävien teinien audiviha paljon paina.

    Joku logiikka olisi, jos nämä älykääpiöt yrittäisivät ohjata myyntiä konsernin ulkopuolelle...No järki ei taida riittää sinne asti.

    Volkswagen AG kiittää ilmaisesta mainonnasta, lisää viestejä kiitos...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huonontunut paljon: kirjoitti:

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Palautetta Audi-kirjeestä/1135227702303?merkki=Audi

Hän oli pitkää unelmoinut uudesta Audista ja haave toteutui, kun hän sai vaimonsa taivuteltua luopumaan kesämökistä.

Unelmista muodostui kuitenkin painajainen.

Hän ehti ajaa uudella Audillaan 26 000 kilometriä, kunnes kymmenien vikojen ja korjaamokäyntien jälkeen hän vaihtoi sen kaksi vuotta uudempaan samanlaiseen autoon. Epäonni kuitenkin jatkui ja uusikin auto oli jatkuvasti korjattavana. Uskolliselle Audi-miehelle pettymys oli karvas ja luottamus automerkkiin katosi lopullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu