Jos olisit halunnut

ja olisit halunnut synnyttää kunnon suhteen, olisit sanonut sen suoraan ja ollut rehellinen, mutta pidit minua hätävarana - Siksi et sanonut mitään! Kaikki selittelyt, missä olet ja mitä teet - Joku oli niiden takana. Ei se ollut epävarmuutta. Joku sai mielesi muuttumaan ja anoin moneen kertaan vastauksia, mutta et antanut niitä. Käytöksesi muuttui kylmäksi ja välinpitämättömäksi minua kohtaan. Odotit niin pitkään, että olen koukussa. Mietin, mitä olen tehnyt väärin. Kysyin, mitä olen tehnyt. Et sanonut siihen mitään. Sen verran ovela olit, että jatkoit käytöstäsi niin pitkään, että sain romahduksen ja piikittelin yhdestä jutusta, jonka jälkeen sait syyn lähteä elämästäni lopullisesti. Tavallaan vieritit syyn niskoilleni, jotta sain pahan mielen ja sinä sait syyn lähteä, kun olen muka niin epävakaa persoona.

Divide et impera - hajota ja hallitse, tiesivät vanhat roomalaiset. Tämä on juuri sitä ihmissuhteessa. Selvittäkää ihmiset toistenne todelliset tarkoitusperät. Älkää olko sinisilmäisiä. Katsokaa silmiin ja katsokaa, valehtelevatko silmät. Silmistä näkee totuuden.
10990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

OLET epävakaa persoona, kyllähän sen nyt näistä jutuistasi täällä näkee sokeakin!

Äänestä
  • Sanoit noin vain loukataksesi minua, mutta et siinä onnistu, valitettavasti.

    Äänestä

  • raapustelet. kirjoitti:

    Sanoit noin vain loukataksesi minua, mutta et siinä onnistu, valitettavasti.

    kovinkin epävakaa.
    Mutta toisaalta sinä et tainnutkaan olla se, jonka juttuihin täällä on ehtinyt jo ärsyyntyä.

    Äänestä

  • minä kyllä olen kirjoitti:

    kovinkin epävakaa.
    Mutta toisaalta sinä et tainnutkaan olla se, jonka juttuihin täällä on ehtinyt jo ärsyyntyä.

    ärsyyntyä, joten en yhtään ihmettelisi, että joku esim. sinä vetäisi herneet nenäänsä. Ainakin viime aikoina olen ollut down ja se johtuu kaikista henkisistä paineista, joita olen saanut kokea. Nämä ovat vain asioita, jotka pitää kahlata läpi.

    Äänestä

  • hyvinkin kirjoitti:

    sinun?
    Hyvähän se on käydä asiat vihdoin läpi ja unohtaa ja antaa olla.
    Jatkaa puhtaalta pöydältä eteenpäin.

    Äänestä

  • aloitus myös kirjoitti:

    sinun?
    Hyvähän se on käydä asiat vihdoin läpi ja unohtaa ja antaa olla.
    Jatkaa puhtaalta pöydältä eteenpäin.

    analysoin juttuja, kun olin shokissa jonkin aikaa ja se oli ihan hirveää. En pystynyt ajattelemaan mitään järkevää. Nyt on down-vaihe, että alan pukemaan sanoiksi, että miksi.

    On hyvä käsitellä asiat etteivät jää kummittelemaan mieleen. Olen kuitenkin sitoutuvaa tyyppiä ja otan suhteen vakavasti (vähän turhankin vakavasti). Käyn kriisin pohjamutia myöten ja nousen kuin feenikslintu.

    Äänestä

  • Nyt vasta kirjoitti:

    Nämä palstat ovat mukavia analysointipaikkoja.
    Tsemppiä uuden vahvemman itsesi löytämiseen.

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    Nämä palstat ovat mukavia analysointipaikkoja.
    Tsemppiä uuden vahvemman itsesi löytämiseen.

    kanssa!

    Äänestä

katsomaan mua silmiin, että mä lopultakin näen sen totuuden? Ei ole paljon näkynyt, vaikka onkin kuulunut, niin niin, mutta mähän olenkin se kolmas tai jotain nainen, jos sä et saa niitä kahta muuta. :( Saatko sä nyt romahduksen?

Äänestä
  • sanoa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olla kanssani kirjoitti:

ja olisit halunnut synnyttää kunnon suhteen, olisit sanonut sen suoraan ja ollut rehellinen, mutta pidit minua hätävarana - Siksi et sanonut mitään! Kaikki selittelyt, missä olet ja mitä teet - Joku oli niiden takana. Ei se ollut epävarmuutta. Joku sai mielesi muuttumaan ja anoin moneen kertaan vastauksia, mutta et antanut niitä. Käytöksesi muuttui kylmäksi ja välinpitämättömäksi minua kohtaan. Odotit niin pitkään, että olen koukussa. Mietin, mitä olen tehnyt väärin. Kysyin, mitä olen tehnyt. Et sanonut siihen mitään. Sen verran ovela olit, että jatkoit käytöstäsi niin pitkään, että sain romahduksen ja piikittelin yhdestä jutusta, jonka jälkeen sait syyn lähteä elämästäni lopullisesti. Tavallaan vieritit syyn niskoilleni, jotta sain pahan mielen ja sinä sait syyn lähteä, kun olen muka niin epävakaa persoona.

Divide et impera - hajota ja hallitse, tiesivät vanhat roomalaiset. Tämä on juuri sitä ihmissuhteessa. Selvittäkää ihmiset toistenne todelliset tarkoitusperät. Älkää olko sinisilmäisiä. Katsokaa silmiin ja katsokaa, valehtelevatko silmät. Silmistä näkee totuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu