kuuntelein tänään eräällä huoltoasemalla kun kaksi kaveria jutteli intistä he puhuivat että heille oli valitettu intissä arvista!!?? en oikeen tajuu mitä pahaa arvissa on allekirjottaneella niitä on muutamia aika suuria..
aaa
kertokaa
10505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kaverit oli apukouluttajia ja he olivat kenties simputtaneet tai muuten kiusanneet Arvia.. ja siitä sitten oli valitettu.
tarkoitihn arpikudosta jota voi olla ihosssa saatanan molopää
Hyvä heitto :)
Tietääkseni arvet sinänsä eivät haittaa kuin poikkeustapauksissa, esimerkiksi jos ne aiheuttavat vaikka ongelmia kaasunaamarin tiivistymisen kanssa.
Nykyisessä junnujen puhekielessä on muodostunut synonyymiksi sana "valittaa" jos jokin asia otetaan esille. Aikanaan itseltäni kysyttiin arvista kohdassa "erityistuntomerkit" ja se todellakin kysyttiin ainakin silloin kaikilta. Kyse ei kuitenkaan ole valittamisesta siinä mielessä kuin se noin laajemmalti ymmärretään.
.
vai että naamrin kanssa minulla on vasmmassa poskessa suuret arvet koska kolarissa löin pääni lasin läpi.
Oisit käyttänyt turvavyötä.
mutta kun pää meni sivuikkunasta läpi! vituttaa tommoset näsäviisaat ihmiset!
Tais olla talviaika, kun ei ollu sivulasi auki?
No ootkos saanu enää pillua?
sillon ku kolari oli käsi paketis ja naamas tikkein ni tuli tutuilta muijilta säälipilluu =)
ja nyt ihan tavalliseen malliin...