Olen monta kertaa ollut sydän kurkussa rastastellessani ja ajellessani hevosellani metsissä. Monen monta kertaa olen sattunut hirvimiesten kanssa samalle tantereelle ja jopa karhujahdin aikaan satuin olemaan puolen kilometrin säteellä, kun koira ajoi sitä. aina on tullut kiire kotiin. on tullut tavaksi että aina on punaista päällä ja kypärässä punainen hattu vielä päällä, on heijastimet ja hevosella punainen viltti takamuksella.
olen kuullut monta kertaa hirven huutelevan jossain. Kerran kurki sattui olemaan suon laidalla yksinään ja riehui ihmeellisesti, hevoseni ihan jäi tuijottamaan sitä. kurki kaapi jaloillaan maata ja heitteli sitä ilmaan takapuolellen, kävi ihan naurattamaan sen touhu. Kerran talvipäivänä olin samalla reitillä kuten ennenkin, oli tuoretta lunta ja vain me ratsain tehtiin jäljet metsätielle. takaisin tullessamme tien yli oli mennyt jäljet, näytti aivan suden jäljiltä, siellä se vain oli mennyt menojaan yksinään talven hangilla. ei minua pelottanut, koska vain yhdet jäljet näkyi. olin hyvilläni nähdessäni viattoman kaverin olemassaolon.
on ihana päästä luontoon rakkaimmallani hevosella rankan ja tylsän opiskelujakson jälkeen. metsässä tuntuu kuuluvan johonkin aivan suureen toisenlaiseen maailmaan mitä luennoilla ajattelee. siellä vain miettii kuinka päästä kurssi läpi.
kerran hevoseni jopa pillastui erään tien risteyksessä, se hyppi pystyyn ja korskahteli ja pärisi, se ei rimpuillut heti kotiin vaan vain jäi pomppimaan paikoilleen ja oli kauhuissaan. talutin sitä sitten vähän matkaa eteen päin ja siellä sitten tiellä oli pienet karhun jäljet aivan meidän lähellä. siinä oli paljon niitä jälkiä, olisiko karhun poika tullut uteliaana meitä katsomaan risteykseen, koska juoksutin siinä hevostani. myöhemmin oli isomman jäljet. josko hevoseni säikytti sen pois mekastelullaan, onneksi emo ei tullut meidän lähelle.
ajattelen olevani rikkaampi kokemuksillani, vaikka joskus on pelottanut, ihana kuulua luontoon edes pieni hetki.
laulan myös yksinäni ettei tule mitään yllättäviä kohtaamisia, luulen että monta kertaa minut on nähty, mutta minä en ole nähnyt, hevoseni aistii ja huomaan sen kun jokin on lähellä. se höristää korviaan ja nostaa päätään katsoen johonkin metsikköön syvemmälle.
tekisi mieli kertoa vaikka miten paljon, mutta jätän ne vielä ajatuksiini.
olen kuullut monta kertaa hirven huutelevan jossain. Kerran kurki sattui olemaan suon laidalla yksinään ja riehui ihmeellisesti, hevoseni ihan jäi tuijottamaan sitä. kurki kaapi jaloillaan maata ja heitteli sitä ilmaan takapuolellen, kävi ihan naurattamaan sen touhu. Kerran talvipäivänä olin samalla reitillä kuten ennenkin, oli tuoretta lunta ja vain me ratsain tehtiin jäljet metsätielle. takaisin tullessamme tien yli oli mennyt jäljet, näytti aivan suden jäljiltä, siellä se vain oli mennyt menojaan yksinään talven hangilla. ei minua pelottanut, koska vain yhdet jäljet näkyi. olin hyvilläni nähdessäni viattoman kaverin olemassaolon.
on ihana päästä luontoon rakkaimmallani hevosella rankan ja tylsän opiskelujakson jälkeen. metsässä tuntuu kuuluvan johonkin aivan suureen toisenlaiseen maailmaan mitä luennoilla ajattelee. siellä vain miettii kuinka päästä kurssi läpi.
kerran hevoseni jopa pillastui erään tien risteyksessä, se hyppi pystyyn ja korskahteli ja pärisi, se ei rimpuillut heti kotiin vaan vain jäi pomppimaan paikoilleen ja oli kauhuissaan. talutin sitä sitten vähän matkaa eteen päin ja siellä sitten tiellä oli pienet karhun jäljet aivan meidän lähellä. siinä oli paljon niitä jälkiä, olisiko karhun poika tullut uteliaana meitä katsomaan risteykseen, koska juoksutin siinä hevostani. myöhemmin oli isomman jäljet. josko hevoseni säikytti sen pois mekastelullaan, onneksi emo ei tullut meidän lähelle.
ajattelen olevani rikkaampi kokemuksillani, vaikka joskus on pelottanut, ihana kuulua luontoon edes pieni hetki.
laulan myös yksinäni ettei tule mitään yllättäviä kohtaamisia, luulen että monta kertaa minut on nähty, mutta minä en ole nähnyt, hevoseni aistii ja huomaan sen kun jokin on lähellä. se höristää korviaan ja nostaa päätään katsoen johonkin metsikköön syvemmälle.
tekisi mieli kertoa vaikka miten paljon, mutta jätän ne vielä ajatuksiini.
Vastaukset 4
Vanhimmat
todella paljon sellaista josta ihmisellä ei ole tuontaivaallista tietoa! luonnossa hevonen oiva kaveri se ilmoittaa havaintonsa eri tavcoin riippuen siitä minkä havaitsee! JOSKUS JÄNNÄ KATSOA KUINKA SE KOITTA ILMOITTAA RATSASTAJALLE ETTÄ TIELLÄ ON SAMMAKKO.... se pysähtyy aikaisin ja katoo konnaa ja kiertää varovasti sen ja jatkaa matkaa!!! siis se huomaa vaikka ratsastaja ei olisi hämärässä sitä nähnyt!
Olipa kiva lukea tällaisia kertomuksia. Minullakin on joitain kokemuksia kaikenlaisista jutuista, mitä metsässä nyt tapahtuu, kun olen siellä liikkunut varsinkin yläasteikäisenä. Oon nähny monta kertaa peuroja, kerran pääsin jopa n.10 metrin päähän yhdestä sarvipäästä... Kerran kävelin pellolla ja metsästä tuli valkohäntäpeura, hyppäsi rehupaalien yli, kääntyi ja hyppäsi uudestaan. Metsän reunassa oli sen "kaverit" katsomassa sen menoa. Varmaan se oli laumasta ainoa, joka ei ollut kuullut/nähnyt mua ja ne muut oli. Aika hauska juttu... Tosi kevyeltä näytti ne hypyt!:)
Karhua en ole vielä nähnyt, mutta haluaisin kyllä nähdä. Tosin turvallisesti...
niin se hieno tunne olla luonnossa osana sitä elämää. kannatan kaikkia kokemaan sen etenkin hevosenkanssa. sielukin herää unesta kun kuuntelee sen kanssa yhdessä mitä se luonto esittää piiloistaan. jos ei ole ikinä ollut hepan kanssa niin sen voi tehdä toisen ihmisen kanssa ajelemalla metsäteitä. kysyä joltain onko mahdollista ottaa heppakyytiä kärryillä tai mikä parasta rekikyydillä. minä ainakin olen tutuilleni hanakasti tarjonnut reki/kärryajeluja ja jopa ratsastusreissun vaikka ei ikinä ole ollut selässä. kaikki ovat nauttineet siitä kun joku on siinä taluttamassa ja saa olla metsässä, se tunnelma tulee siinä niinkuin lisämausteena ratsastuskokemuksen mukana. ei siitä ole iloa että pörrää ensikerran kentällä nähden vain hiekkaa ja aidan.
kannatan kokemusta vaikka ei olisikaan ikinä välittänyt hevosista, mutta mieli muuttuu sen jälkeen.
karhun haluaisin nähdä vaikka niin että menis sellaiseen paikkaan missä niitä asustaa lähettyvillä, autolla ja odotella siinä pitkään, jos vaikka tärppäisi. odotellaan siis ensikesää. tiedän myös yhden karhun talviunipaikan, jospa sen lähelle menis autolla odottelemaan keväällä...hui..
kiva että kertomukseni herätti edes vähän keskustelua =)
Todella hienoa, kun on luonto olemassa! Vastasit mun kirjoitukseen tuola ylempänä, otsikkoon "Mitä on tapahtunut?" ja se oli myös hieno kirjoitus sinulta! Taidat olla oikea luonnon ystävä!!! Mä pienenä kans usein kuljin metsissä (eläimiä ei silloin paljoa ollut), mutta oli se hienoa kuulla silloin edes talitiaisen laulua, kauempana lauleskeli kurki-parvi.
Mä oon aina halunnu mennä hevosella ratsastamaan metsään, mutta kellään tutulla ei ole hevosta. Kun luin tekstisi, niin pieni hymy nousi huulilleni, kun kuvailit luontoa ja hevosen käyttäytymistä.
Lehmät on vähä eriasia, mutta kun niitä oli niin nekin pysähtyivät kesäisin aina katsomaan metsään päin ja jos metsässä oli joku "vaara" (oma koira), joka osasi hiippailla kuin susi niin kaikki lehmät jähmettyivät ja halusivat mennä takaisin navettaan. Mutta kun susi paljastuikin koiraksi, alkoivat lehmät taas kävellä normaalisti eteenpäin.