Kuukautisten sijasta vain kirkasta limaa?

Tuntuu typerältä kysellä täältä, mutta asia on vielä uunituore enkä mielelläni menisi gynelle, mikäli selitys löytyy muualta.
Eli.. Kuukautisteni piti alkaa viikko sitten, mutta eipä ole niitä kuulunut. Limaa on viikon aikana erittynyt normaalia enemmän, ja tänään tuli iso limamöykky, sitkeätä ja kirkasta. Mistä tämä voisi johtua?? Onko mahdollista, että munasolu ei irtoa, mutta sitä normaalisti kuljettavaa paksumpaa limaa kuitenkin erittyy?
Tämä tuntuu aika pelottavalta, koska kuukautiseni ovat olleet säännölliset siitä lähtien, kun alkoivat, eli yli kymmenen vuotta. Raskaana en kaiken järjen mukaan voi olla, koska viimeksi kun harrastin seksiä, söin vielä pillereitä ja sen jälkeen on ehtinyt jo tulla yhdet normaalit kuukautiset. Sukupuolitaudin mahdollisuus on häviävän pieni eikä kutinaa tms ole ollut, eli ei todennäköisesti ole tulehduskaan. Edellisen pilleritauon alkaessa tällaista ei tapahtunut.
Kaunis kiitos kaikille jo etukäteen!
13390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo limaklöntti kuvauksesi perusteella vaikuttaa siltä sortilta limaa, mitä erittyy juuri ovulaation korvilla ja jälkeen.

Kuukautiskiertosi vain on tällä kertaa pitkittynyt, ja eiköhän joskus 2 viikon päästä verta tule!

(Stressi tms. voi pidentää kiertoa vaikka kuinka pitkäksi. 10 v säännöllisyyttä tai edes 40 v ei ole tarpeeksi pitkä aika jotta kierto olisi aina 100 % varmuudella joka kerta samanlainen.)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hätääntynyt kirjoitti:

Tuntuu typerältä kysellä täältä, mutta asia on vielä uunituore enkä mielelläni menisi gynelle, mikäli selitys löytyy muualta.
Eli.. Kuukautisteni piti alkaa viikko sitten, mutta eipä ole niitä kuulunut. Limaa on viikon aikana erittynyt normaalia enemmän, ja tänään tuli iso limamöykky, sitkeätä ja kirkasta. Mistä tämä voisi johtua?? Onko mahdollista, että munasolu ei irtoa, mutta sitä normaalisti kuljettavaa paksumpaa limaa kuitenkin erittyy?
Tämä tuntuu aika pelottavalta, koska kuukautiseni ovat olleet säännölliset siitä lähtien, kun alkoivat, eli yli kymmenen vuotta. Raskaana en kaiken järjen mukaan voi olla, koska viimeksi kun harrastin seksiä, söin vielä pillereitä ja sen jälkeen on ehtinyt jo tulla yhdet normaalit kuukautiset. Sukupuolitaudin mahdollisuus on häviävän pieni eikä kutinaa tms ole ollut, eli ei todennäköisesti ole tulehduskaan. Edellisen pilleritauon alkaessa tällaista ei tapahtunut.
Kaunis kiitos kaikille jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu