Eli tämä on jo kolmas viestini samasta aiheesta tai aiheen vierestä, mutta kun tilanne on akuutti, niin kysyn taas neuvoa.
Eli nyt syksyllä kohtasin minua 7 vuotta vanhemman naisen ja ajauduimme jonkinlaiseen epämääräiseen suhteeseen(ensimmäinen suhteeni koskaan). Aavistelin ettei jutusta tulisi mitään enkä alun alkaenkaan oikein 100% siinä ollut mukana. En kuitenkaan tohtinut sanoa naiselle kun hän tuntui niin rakastuneelta ja itsekin olin tietysti aina kaivannut naista. Nainen kuitenkin tuli raskaaksi, ei sattumalta vaan puolitietoisesti. Olimme puhuneet siitä kuinka joku voisi siittää hänelle lapsen, ja kuinka hän oli jo aiemmin kysynyt joltain ystävältään tätä asiaa... Hän huolehtisi lapsesta itse, tarvitsisi vain isän. Sillä hetkellä se jostain syystä tuntui järjevältä ratkaisulta (en tosin ajatellut ihan loppuun asti). Enkä tietenkään uskonut että hän tulisi raskaaksi. Niin nyt sitten kuitenkin kävi.
Aiemmin sainkin jo hyviä neuvoja asiaan liittyen... mutta nyt viime aikoina on alkanut tuntua että ko. naisen kanssa voi olla aika hankala tulla toimeen. Yhtäkkiä meidän eroavaisuutemme on alkanut tulla esiin, ja nyt kun lempeyttä ei enää ole samalla tavalla mukana, vaan olen ehkä enemmän vain muodollinen isä, tuntuu se pahalta. Otan aika herkästi itseeni hänen kommenteistaan ja kritiikistä, ja hän syyttää minua vastuun pakoilusta. Muutenkin tilanne on jotenkin hirveän raskas. En vain tajua mihin se mukava nainen katosi? Tuntuu etten enää pystykään (jos koskaan pystyinkään) sisomaan tämän lapsenhankinnan takana. Lapsi ei periaatteessa niin paljon pelota, mutta tilanne muuten...
Voinko mitenkään tulla toimeen hänen kanssaan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Raskaus pyörittää nyt naisen tunne-elämää ja hormonitkin on sen verran sekaisin, että tunteet ryöpsähtelevät. Älä ota sitä henkilökohtaisena, vaan tilanteesta johtuvana tuittuiluna.
Kun lapsi on syntynyt, elämä menee hiljalleen uomiinsa. Nuo vastuukysymykset täytyy selvittää sosiaalitoimen kanssa ja sinun kannaltasi olisi hienoa päästä mukaan neuvolakäynnille, mutta naisen tunteet ovat ristiriitaiset.
Älä painosta häntä tässä tilanteessa kun hän on nyt hieman poissa tasapainosta. Ole tavoitettavissa harkitusti ja vain silloin, kun myös sinä itse jaksat ja haluat puhua hänen kanssaan ja tietysti myös kuunnella. Ehkä parempi, että et ota yhteyttä useammin kuin nainen sinuun.
Näen että jonkinlainen yhteys ja kumppanuus välillenne syntyy lapsen synnyttyä, mutta aivan helposti hän ei sinun luottamustasi saavuta.
Toivon sinulle malttia selvitellä asiat sosiaaliviranomaisen kanssa. Ehdotan, että pyydät myös tekemään isyystutkimuksen, koska nainen on niin epävakaa. On mahdollista, että lapsi on jonkun toisen, tämä siis selvitettävä että ei mitään epäselvyyksiä sinulle tässä jää. Silloin pystyt olemaan isä lapselle, vaikka ette yhdessä asukaan. Lapsella on oikeus isään ja isällä lapseen, oli äidin aatokset sitten mitä tahansa.
Uuden elämän alku on aina hieno asia. Tällä kertaa vain hieman monimutkainen ihmissuhteiden kannalta, mutta ei muuten ollenkaan huono asia.