Veikkaus Oy´n voitot elvytykseen.

Laritsa M

Elvytys olisi paljon sopivampi kohde rahoille kuin mädäntyneen doping-huippu-urheilun sponsorointi.

4

196

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maalaismies*

      Katainen jo jossakin yhteydessä vilautti käsitettä "Talvisodan henki". Hän ei itse vielä ollut sitä kokemassa eikä näkemässä, mutta me tiedämme sen ihmeitä tekevän voiman.

      On tietenkin ristiriitaista, että tässä menestyvien markkinamiesten ja -naisten maailmoja syleilevässä meiningissä ykskaks manataankin jo ammoin vanhentuneena ja tarpeettomana haudattu "Talvisodan henki".

      Hienoa, onhan vanha konsti parempi kuin pussillinen uusia! Pienen maan ainoa voima on yhteen hiileen puhaltaminen. Sillä on saatu ihmeitä aikaan ennenkin.

      Katainen kannusti samalla elämään niin kuin ennenkin. Siihen kuuluu myös urheilu ja erinäiset muut näytöt maailmalle.

      • Talvisodan henki oli aito, oli muillakin kuin kenraali Adolf Ehrnroothtilla.

        Muutama aika sitten esitettiin ehdotus, että palkkoja alennetaan laman torjumiseksi. Odotin täsmennystä. Kenen palkkoja alennetaan???

        On suuripalkkaisia johtajia ym. joiden palkkaa voitaisiin alentaa paljonkin ilman, että se vaikuttaisi heidän elintasoonsa, rahaa kun tulee ylenmäärin. Pienituloisella 1000€:n pudotus tappaisi talouden.

        Palkkoja alennettaisiin vain pienituloisilta. Johtajat, poliitikot ja korkeat virkamiehet jätettäisiin rauhaan. Otettaisiin nyt edes optiot pois!

        Näin minä näen uuden "talvisodan hengen".

      • Ruuneperi kirjoitti:

        Talvisodan henki oli aito, oli muillakin kuin kenraali Adolf Ehrnroothtilla.

        Onhan se kautta aikojen niin ollut, että on ihan ehdottoman väärin, että tuo naapuri saa enämpi palkkaa kuin minä. Kannatan lämpimästi hänen palkkansa alentamista.
        Minun palkkani riittää juuri ja juuri tähän elintasooni. Siihen ei voi koskea.

        HERROJEN palkat voisi suorastaan puolittaa. Myykööt kalliit autonsa ja siirtykööt johonkin japanilaisen kauppakassiin, niin tässä muutkin työtätekevät ovat tehneet.

        Optioistahan me jo olemme kaikki mielipiteemme sanoneet, joten ei niistä sen enempää tässä yhteydessä.

        Talvisodan hengessä ei kukaan ajanut autolla. Hiihdettiin kouluun ja potkukelkalla kuljettiin kauppamatkat. Takaisin niihin hyviin aikoihin!!
        Siis - ensin lunta ja pakkasta, Katainen!
        Ei tule muuten mitään.

      • Ruuneperi kirjoitti:

        Talvisodan henki oli aito, oli muillakin kuin kenraali Adolf Ehrnroothtilla.

        Muutama aika sitten esitettiin ehdotus, että palkkoja alennetaan laman torjumiseksi. Odotin täsmennystä. Kenen palkkoja alennetaan???

        On suuripalkkaisia johtajia ym. joiden palkkaa voitaisiin alentaa paljonkin ilman, että se vaikuttaisi heidän elintasoonsa, rahaa kun tulee ylenmäärin. Pienituloisella 1000€:n pudotus tappaisi talouden.

        Palkkoja alennettaisiin vain pienituloisilta. Johtajat, poliitikot ja korkeat virkamiehet jätettäisiin rauhaan. Otettaisiin nyt edes optiot pois!

        Näin minä näen uuden "talvisodan hengen".

        Ollin suurimman osan työelämästäni hommissa, joissa työtulos ratkaisi, paljonko liksaa tuli.
        Silloin huono aika näkyi automaattisesti tilipussissa. Raakaa, mutta myös tuottoisaa.

        Silti en minäkään voi hyväksyä optioita, jotka tulevat ansiottomasta arvonnoususta, joten olen Ruuneperin kanssa samaa mieltä.

        Ketjun alku käsitteli Veikkauksen voittovaroja.
        Nehän tulevat jo elvytykseen, eli suomalaisen urheilun ja kulttuurin käyttöön ja työllistävät omalta osaltaan ihmisiä.

        Niiden rahojen jakoperusteet on kai sitten oma kädenvääntönsä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      208
      2072
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1237
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      185
      1130
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. 71
      803
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      33
      685
    Aihe