Runonurkka kaipailee
puuksi toivoo kasvavansa.
Oksiin säkeitä haikailee
runoista on iloissansa.
Hiljaisempi ollut runoilu
potkua ajatuksiin hyviin.
Alkais siitä punoilu
siispä toiveisiin syviin.
Kertoilkaamme kaikesta, säästä
hetkistä päivän tai menneistä.
Vallalle runosuoni päästä
kertoen vaikka unista, enteistä.
Sade, pimeä ja koleus
ei runoilua estä.
Runo elon ihana suolaus
voi päivät aurinkoiseksi pestä.
Runoja nurkka kaipailee
aina, näitä haikailee.
puuksi toivoo kasvavansa.
Oksiin säkeitä haikailee
runoista on iloissansa.
Hiljaisempi ollut runoilu
potkua ajatuksiin hyviin.
Alkais siitä punoilu
siispä toiveisiin syviin.
Kertoilkaamme kaikesta, säästä
hetkistä päivän tai menneistä.
Vallalle runosuoni päästä
kertoen vaikka unista, enteistä.
Sade, pimeä ja koleus
ei runoilua estä.
Runo elon ihana suolaus
voi päivät aurinkoiseksi pestä.
Runoja nurkka kaipailee
aina, näitä haikailee.
Vastaukset 24
Vanhimmat
täysin levänneenä
runosuonta venyttelen
oikein pitkään kiskottelen
niinkuin kissaystäväni
aina aamuin venyttelee
joka kerta heräillessään
koipiansa ojentelee
runosuoni kireä on kovin
taidan vielä venytellä tovin
juonpa vaikka aamukahvin
suuren leivän myöskin ahmin
josko sitten venynyt ois suoni
tämä taitaa olla kyllä jokin laiskan juoni
Kyllä väsyttää
pimmee päivä.
Venyttää aurinko
piilossa säteittään.
Onkkelis vähän
piristi mieltä
venytellessään
kissan kanssa
kun voimistellee.
Venyttellä taian
minäkin,
jospa pilvet väistys
taivaankannelta.
Hän poistui
vaan tuhansin säikein vielä viipyy vierelläin.
Tämän sumunkin läpi on kuljettava.
Ja sittenkin näen päivän hiljaa koittavan.
Varoen kuin hellistä siteistä irrottautuen,
seison katsellen uutta påivää.
Sydämmessäni kuin lämmin viitta,kiitän elämääni
joka antoi sinut.
Näillä eväillä lähden luottavaisena huomiseen.
Siitä on vain kolme kuukautta kun kuolit.
Ja nyt jo tarvitsen talonmiestä!
muistan minäkin suruni päivät
vaikka ne jo taakse jäivät
joka vuosi tammikuussa aina
muistan voi ystävyys olla vain laina
vaan hymyillen häntä mä muistan
pois ikävän mielestä suistan.
Pimeinä öinä varsinkin
mielen niin murheiseks saattaa
kun ystävät monet on kaikonneet
kuka minnekin on poistuneet
on vaikea uusia löytää enää
eikä valoa missään nää
vaikka tietää sen aamulla palaavan
vaikka tietää taas päivän tulevan
yö pitkältä kuitenkin tuntuu.
Takanani
metsälammen tummassa pinnassa
on kuvajaisesi.
Yllättäen,
kuin kaikuna kuulen sanat
kaipaan....
Käännyn
ja kuvasi on poissa.
Pakenet
jätät kysymyksen ajatukseeni,
mitä pakenet.
Aamulla
kumarrun jälleen lammellani
odotan...
Miksi?
Miksi kuvasi pakenee
rikkoen minut.
Tuoksuvattu,
runoasi lukiessani
herkistyin ihan
niin kauniisti kuvasit
monille tutut tunteet
ja kysymyksiä joita
meistä jokainen on tehnyt
sillä kaipaus on kaikille tuttu
jokainen joskus on ajanut kaikua takaa
tai paennut itse itseäänkin
kun oma kuvakin usein pirstaleina.
Päivä tää mua muistuttaa
äidin muutosta rajan taa.
Muistan hänet vuoteellaan
saa kyyneleet vuotamaan.
Hän kauniilta näytti
hänet rauha täytti.
Tämäpäivä muistoihin johtaa
siellä äitini jälleen kohtaan.
Muistan silmät hymyilevät
joskus myös kysyvät.
Hän on poissa näkyvistä
vaan ei koskaan sydämestä.
Tänään kiitoksen lähetän
menneestä enemmän nyt ymmärrän.
On hyvä kun täällä vapaasti saa
ajatuksiaan välillä tuulettaa
vaikka olisi mielikin haikea
tai muuten olo vaikea
aina joku teistä ymmärtää
että kaikki on ohimevää
vaikka suruista aina jälkiä jää
ei siinäkään mitään hävettävää.
Taas valtas
pimeys maan,
lämpö ja vesi
valkean vei.
Lumi katosi
aurinkokin
kadonnut
pilvien taa.
Kevät tulossa
valoa kutsuen.
Väsymys poistuu
saa kulkemaan.
Miksi olet vain uni?
Lämmin iho ihollani
käsi kädessäni
vierelläni.
Tunsin kuinka liikahdit
kylkeäsi käänsit,
erkanit.
Miksi käännyt, kysyn
lähelläsi pysyn,
käännyn.
Hapuilen sua kädelläni,
äsken lähelläni,
ihollani
tunsin kehon kuuman
lemmen huuman
humalluttaman.
Tyhjä tila vierelläni
oma pääni
tyynylläni
huomaan jälleen unissani
tavanneeni rakkauteni,
unelmani.
Miksi olet,
vain unessani
miksi päivissäni,
haaveissani?
eipä nykyaikaan
mene paljon aikaa
tavaran netistä jos tilaa
posti huomenna sen kantaa
hätäisin jo maksanutkin
on kautta verkkopankin
nyt onko liian helppo
vain luokse postiluukun
vie laiskan ostelijan kulku.
Mitä tänään tapahtukaan
hän ei lähtenytkään mukaan
tätä ymmärrä ei kukaan
enpä ymmärrä itsekään.
Luulisi ihmisen oppivan
10:ssä vuodessa tajuavan
jotakin mieleensä painavan
mutta pässi ,mikä pässi
... siis minä!
Pakkasaamuun herään,
tämä ihmselle terää.
Päälle lämmintä nyt laitan,
pakkaselta näin niskan taitan.
Ulos reippaana nyt astun,
eipä sada, enpä kastu.
Jalan alla narskahtaa,
nenänpäätä nipistää
Tuuli ei nyt puhaltele,
kylmyyttä ei lisäele.
Sopivalta tuntuu sää,
mieltä ihan virkistää.
Askel, askeleelta taituu taival,
eipä huolet mieltä paina.
Kuuta taivaalta myös katson,
puolikkaana - syödä tahdon;)
Ihanaa on talvisää,
mieleen mukavana päivä jää.
Kohta lunta lupa sataa,
kauniiksi saa luonnon, sitä rataa.
Taivas itkee sateiden lailla
harmaat päivät valoa vailla
ovat ohitse pian, ne valo voittaa
kevät taas kun meille koittaa.
Nyt on aikaa ystäville
kaikille hetkille herkille.
Valo sytytä kynttillään
anna sen herkillä säteillään
paljastaa hymy sun huulillasi
elämän riemu kasvoillasi.
Mene tapaamaan ystävää
nauti juomaa lämmittävää.
Nyt juuri on oikea aika
kokea sinisen hetken taika
katsella kuuta, tähtiä ihailla.
Hämärässä hetken,
---- vaikka rakasta halailla.
Onkkelisko onneton
sehän turha luulo on
vähän aikaa murjottaa
kohta taasen naurahtaa
täähän onpi elämää
tääkin hetki taakse jää
päivä kohta valkenee
ei harmi pesää minuun tee
eihän tiedä mikä tänään odottaa
Hih,- jospa onni oottaa noutajaa!
Joskus on hyvä olla onneton.
joskus ihan itkeäkin.
Joskus päivä on auringoton,
joskus valoa varjossakin.
Joskus kiertää onni kaukaa,
joskus viipyy vierellä.
Joskus elämä ihan laukkaa,
joskus etenee viiveellä.
Joskus toivot lähelle toisen,
joskus pakenet itsekin.
Joskus halusit rakkaan ihmisen,
joskus sinun hän olikin.
Joulu äsken oli vielä,
nyt puolessa jo tammikuu.
Aika rientää kevät tiellä
aurinkokin riehaantuu.
Pakkasherra kurkkii maahan
ihmisiä kurmuttaa.
Punaiseksi nenät saahan
se vähän jurnuttaa.
Taittuu pian talvenselkä,
kevät kuiskaa pilven takaa.
Ei tuo pakkasherraa pelkää
aurinkoa vain maahan jakaa.
Rientää aika kevään
mielet virkistäen.
Antaa tuuli uuden evään
pilvet pois puhaltaen.
Iloa keväästä uudesta
iloa hetkistä näistä.
Lintuin iloisuudesta
ikävästäkin hetkittäistä.
Kiitos olemassa olosta
mieleen tämä rynnisti.
Auttaa ihmispolosta
ajatuksen aurinko käynnisti.
Hemmottelua itsensä nääs
on mukava välillä harrastaa
vähän hierontaa
vähän porekylpyjä
mikäs ois sen mukavampaa
ihan uudestisyntynyt ihminen ois
kuin puolet taakasta pudonnut pois
pienet vaivatkin unohtua vois.
Sininen hämärä,
se meidät ympäröi.
Maa valkoisen hunnun,
puut huurremekon juhlavan,
on talvi - valkoinen.
Taideteos silmäin eessä,
kaunis, herkkä, ihana.
Kuin satukuva kuultava,
unikuva, haihtuva.
Kunpa sieluuni kuva tuo
iäksi jäis,
koskaan, ei koskaan
sieltä lähtisi pois.
Sen ottaisin esiin
kaunista kaivatessain.
Näin sinisen hämärän,
talven maiseman,
taas näkisin hohteessaan.
Miettivät niitä ja näitä
aattelussa pyöriviä päitä.
Monet kai talvilomalla
sillä hyvällä somalla.
Runoratsu laiskasti laukkaa
pakkanen runoa haukkaa.
Mukavia ovat runot nää
ne kuvia mieleen lennättää.
Kuljin sinisessä hämärässä
monessa ajatuksessa lämpimässä.
Ovat runot monimuotoiset
sydänajatusten tuntoiset.
Siksi lisää toivoilen
niitä kovin kaipailen.
Runoksi sanat pukea
näitä suuremoista lukea.
Uusiakin runoilijoita
lisää tullut sanailioita.
Mukava on yhdessä olla
runon kivan nuotiolla.
Lunta sataa hiljalleen,
talvi tuli jäädäkseen.
Valkoinen on maailma tää,
puut paljaana vain värjöttää.
Pilvi peittää kokonaan
tuon kauniin sinitaivaan.
Harmaana on taivas vaan,
ei keskipäiväkään saa
sitä kirkastumaan.
Ei harmaus saa lannistaa
eikä mieltä ahdistaa.
Nyt on sentään maa valkoinen,
eikä mustan multainen.
Kylläpä voikin säätila muuttua
pitäiskös siitä ihan suuttua
eilen komeasti aurinko paistoi
sen hehkua kasvoillaan maistoi
kevään unelmat mieleen jo herätti
sitten se petollisesti jätti.
Satiinpa valkoista lunta tilalle
ei mene talvi ihan pilalle
sininen hämäräkin ilahduttaa
vaikka kuu piiloutui pilven taa
sinne talvisäähän nyt lenkille
ei jumiuduta tähän penkille!
Kovasti lunta kaivattiin
satoi,ja ihan maahan asti.
Latu metsään raivattiin
nauratti kauheasti,
pyllyllään pappa laski
mäkeä korkeanlaista.
Siinä käännettiin kaski
sattuu sitä kaikenlaista.
Pyryttää taas lunta
talvi kauneimillaan on.
Voi, kaunis on kotikunta
latu löytää mahdoton.
Uudestaan työtä jatkaa
latu kuntoon laitetaan.
Hiihdetään kilpailu matkaa
liiat oksat taitetaan.
Puhdistunut on papan housut
hän sukset jalkaan saa.
Nopeasti kuluu nousut
siinä hän nyt tuulettaa.
Pikkuiset pulkkamäessä
ylös alas huristaa.
Vauhtia isät työntämässä
laitaa pulkan tyttö puristaa.