nyt on varmaan mielipiteitä moneksi.
koirakirjoissa esim. vuoteen 2004 asti sanotaan korotetun ruokakupin vähentävän ilman pääsyä vatsaan.
muistan kuitenkin jonkin tutkimuksen jossa todettiin että korotettu ruokakuppi on yhteydessä vatsalaukun kiertymään. harmi etten muista lähdettä tai vuotta milloin on tutkittu.
korotettu ruokakuppi +
2
3688
Vastaukset
- hbbhb
koira kuoli vatsalaukun kiertymään. Lääkäri totesi, että kannattaisi isolla koiralla olla korotettu kuppi, meillä ei ollut, kun oltiin kuultu samaa, että että korotettu muka altistaa kiertymälle. Nyt toinen iso koira menossa ja kuppi on alusta asti ollut korotettuna.
- googlettamalla
kun googletin otsikon, löysin keskustelupalstalta lainattuna tuon tutkimuksen. meillä oli korotettu kuppi, jonka heivasin pois tuon lukemisen jälkeen. tänään ennen sen lukemista kokeilin taas korotettuna, koira ei ollut niin pallona syönnin jälkeen. iltaruuan saakin makuullaan kun barffataan ja syövät illalla lihaisia luita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442797Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061624Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 591360
- 941253
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121138- 471129