Hyvät palstaa seuraavat. Tänään on Nuutinpäivä ja jouluaika päättyy. Alkaa härkäviikot ja reikäleivät ja myös minä palaan tavalliseen hyvään arkeen.
Joululomalla vanha ja viisas koirani lähti tästä elämästä ja on nyt siemen, joka on kylvetty ikuisuuteen, sillä rakkaus ja uskollisuus eivät koskaan katoa tästä maailmasta.
Vastaan taas kysyjille. En kaikille, en sen mukaan mitä kysyjät itse toivovat saavansa lukea, vaan sen mukaan, mitä minä näen.
Kaikkia tyylini palstalla ei miellytä ja heidän toivon osoittavan kysymyksensä toisille näkijöille. Minulle on myös turha esittää valituksia epäkohteliaisuudesta, sillä tarkoitukseni ei ole miellyttää ketään vaan auttaa. Usein avun saaminen tuntuu aluksi kysyjästä ikävältä, kun sitä on niin kovin kiintynyt omiin toiveisiinsa ja odotuksiinsa ja yrittää kaikin keinoin saada maailmaa pyörimään oman tahtonsa mukaan.
Hyvää vuodenjatkoa ja tätä tavallista arkea iloineen ja murheineen, sillä molempia me tarvitsemme kasvaaksemme ihmisinä oikeaan kokoomme. Kenellä sitten on onkaan syytä kasvaa isommaksi, kenellä kasvaa pienemmäksi.
Joululomalla vanha ja viisas koirani lähti tästä elämästä ja on nyt siemen, joka on kylvetty ikuisuuteen, sillä rakkaus ja uskollisuus eivät koskaan katoa tästä maailmasta.
Vastaan taas kysyjille. En kaikille, en sen mukaan mitä kysyjät itse toivovat saavansa lukea, vaan sen mukaan, mitä minä näen.
Kaikkia tyylini palstalla ei miellytä ja heidän toivon osoittavan kysymyksensä toisille näkijöille. Minulle on myös turha esittää valituksia epäkohteliaisuudesta, sillä tarkoitukseni ei ole miellyttää ketään vaan auttaa. Usein avun saaminen tuntuu aluksi kysyjästä ikävältä, kun sitä on niin kovin kiintynyt omiin toiveisiinsa ja odotuksiinsa ja yrittää kaikin keinoin saada maailmaa pyörimään oman tahtonsa mukaan.
Hyvää vuodenjatkoa ja tätä tavallista arkea iloineen ja murheineen, sillä molempia me tarvitsemme kasvaaksemme ihmisinä oikeaan kokoomme. Kenellä sitten on onkaan syytä kasvaa isommaksi, kenellä kasvaa pienemmäksi.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hei!
Voisitko katsoa minulle mitä näet tulevaisuudessani?
Eniten nyt kiinnostaa rakkaus.
Suuret kiitokset sinulle!
T. Scorpioni nainen
Härkäviikot ne alkavat täälläkin.
Olen yksin asuva tumma rapu nainen 50 v. Toivoisinkin jos sinä pystyisit näkemään minulle jotakin. Elämäni on jotenkin tällä hetkellä pysähdyksissä. Olen lukenut paljon ja mietiskellyt ja kaikkeni yrittänyt löytää positiivisuutta sekä "uutta elämänuskoa". Hartain toivoni onkin, että mitä näkisit minulle tulevaan.
Iloa ja lämpöä myös sinunkin elämääsi.
Seurustelet vielä useamman kanssa, ennen kuin löytyy se, jonka kanssa asetut.
Perheessäsi on paljon myös rakkautta, mutta yhteydet ovat hiipuneet ja arastelevat sinua.
Elämässäsi on ollut tärkeä ystävä, johon yhteydenpito on loppunut. Siitä on jäänyt jotain keskeistä selvittämättä ja se hidastaa matkaasi.
Aina ei ole mahdollista kaikkea selvittää, mutta kirjoita itsellesi muistiin vaiheet ja mitä tapahtui, mitä teit ja miltä sinusta tuntui.
Kun vapaudut tästä, kohtaat miehen joka on myös selvittänyt menneisyytensä ja rakentanut uudelleen hyviksi suhteet lapsiinsa. Hän kenties on raitistunut alkoholisti ja/tai kokenut joutumisen ulos työelämästä. (Jokin erillisyys hänestä välittyy, ei sentään olo vankilassa tai mielisairaalassa). Nyt hän on tasapainossa ja valmis hyvään kumppanuuteen.
Kiitos katsonnostasi.
Toivon kaikkea hyvää sinulle jatkossa. Teet arvokasta työtä katsoessasi meille kyseleville.
Kiitos!!!!
Hei!
Kirjoitit, että seurustelen vielä monen kanssa ennen, kuin asetun...
Minä olen naimisissa ja minulla on lapsia.
Tuliko ennustus nyt oikieasti minulle vai jollekin toiselle?
Vai näetkö eron minulle? Jos niin milloin?
KIITOS vielä sinulle!
Katson näitä useamman kerrallaan ja nyt on sitten joku muukin saanut väärän ennustuksen.
En nyt pääse enää siihen tilaan takaisin, jossa sinulle katsoin ja ikä on muistia jo alkanut heikentää, olen ikäaihminen.
Hei!
Voisitko katsoa minulle nyt uudelleen?
Kun tuli väärin viimeksi.
Eniten kiinnostaa rakkaus.
Kiitos
Tämä kohta viestiketjussa on jo niin sotkussa, että en saa näkymään.
Laita kokonaan uudella aloituksella uusi kysymys, niin katson mitä minulle näytetään siitä.
vuoteen 2009 liittyen? Mitä näet rakkauselämääni, se kiinnostaa erityisesti?
kysyjä nainen
Ilmassa on flirttiä ja testailua puolin ja toisin. Älä lähde kaikkeen mukaan vain hetken mielijohteesta, odota viikko tai vaikka kaksi, ennen kuin avaat sydämesi ajatuksia uudelle tuttavuudelle.
Vakiintumaan halukasta ei nyt nouse, mutta hauska ja iloinen toveri, hieman kakaramainen mies ;), olisi tarjolla yhteisiin menoihin, jos menojalka vipattaa.
Minua mietityttää työ ja talous. Miksei muukin. Jatkuuko rankat ajat yhä?
pientä seikkailua, hmm :) kivaa..
kiitos sinulle vastausksesta
mitä vuosi tuo tullessaan. Viime vuosi oli rankka ja nyt elämä on jotenkin pysähdyksissä.
Kaurisnainen vm 71
Tarvitet hieman vaihtelua ja arkirutiinien murtamista, niin virkistyt huomaamaan tarkemmin muut ihmiset ympärilläsi. Nyt olet tunnetasolla hieman puolitehoisessa kunnossa. Onko jäänyt surematonta surua ja kokemus siitä, että et ole pystynyt pitämään oikein puoliasi, vaan koet että jotkut ovat sivuuttaneet sinun tarpeesi ja toiveesi täysin ja kävelleet vain ylitsesi.
Sellaisesta kun antaa itseään kohdella huonosti ja seisoo vaan tumput suorana tulee halju ja vetämätön olo. Tarkista missä sinulla menee rajat ja puolusta omia rajojasi, että et joudu kynnysmatoksi tai peräti kynnysmaton alle.
Vuodesta tulee mielenkiintoinen, kun alat olla oman itesi paras ja luotettavin ystävä. Tätä myöten myös ihmissuhteet paranevat ja oma mieliala muuttuu myönteisemmäksi. Paljon mukavaa on edessä, kun uskallat sen omalle kohdallesi sallia.
Osuitpa oikeaan tossa menneisyyden tapahtumissa. Tosiaan olen ollut huono pitämään puoliani, ja kärsinyt siitä. Nyt päästyäni omilleni, olen jäänyt paljon kotiin, sillä täällä on helppoa ja turvallista olla.
Viestisi antoi tsemppiä tähän väsähtäneeseen arkeen, kiitos.
Mitä tehdä kun ei enää jaksa, Jatkuva työttömyys ja puolison sairastelu vie kaikki voimat. Rahat ei riitä mihinkään ja kaikki on vain jotenkin niin loppu ja lopullista. Ei jaksa vuosi ,vuoden jälkeen aina samaa.Ilon hetkiä ei enää ole.Pelkkää harmaata ja tuskaa. ?????? Miksi olemme niin pohjalla ja eikö koskaan ole elämällä meille parempaa tarjottavana. ????
Ei siinä voi muuta kuin tehdä arjesta mahdollisimman hyvää niukkuudesta ja sairaudesta huolimatta. Puolison tueksi tarvitaan muita sinun lisäksesi, tarvitset omaa aikaa ja lepoa. Yritä sitä itsellesi järjestää niin saat välimatkaa.
Jotkin asiat ovat tuottaneet iloa, ystävyyssuhteet, omin käsin tekeminen, musiikki, luonnossa liikkuminen. Jostain näistä kun saisit kiinni.
Mitään isoa muutosta nopeasti parempaan ei ole näköpiirissä, mutta omaan mielialaan voi vaikuttaa raskaissakin olosuhteissa.
Voimia ja ota apua ja tukea vastaan läheltäsi.
Hyvää alkanutta vuotta, Agaatti.
Mitä näet minulle rakkauteen tänä vuonna?
Kiittäen,
Merike
Rakkautta on monta lajia. On lähimmäisenrakkautta, Jumalan rakastamista, itsensä rakastamista kuten lähimmäisen, on Jumalan rakkautta ihmiskuntaa kohtaan (agape), perheessä isän- ja äidinrakkautta sekä sisarusten välistä rakkautta ja yleensä sukurakkautta mummoihin, pappoihin ja muihin tärkeisiin sukulaisiin, ystävyysrakkautta (filia), heikompiin kohdistuvaa rakkautta (caritas), kuten huono-osaisten ja eläinten auttamista, on isänmaanrakkautta ja on sitä seksuaaliseen vetovoimaan perustuvaa (eros) rakkautta.
Toivotaan ja uskotaan, että saat rakastaa tulevana vuonna koko sydämestäsi. Mutta arvaan, että tarkoitat sitä seksuaalisen vetovoiman rakkautta ja kyllä sellaistakin on tulevana vuonna ilmassa. Muista vaan, että seksi kuuluu tyydyttävään ja hyvään onnelliseen parisuhteeseen, mutta voi sitä olla ilman molemminpuolista syvää kiintymystä ja kunnioitustakin. Silloin se on vaan seksiä, niin kuin kylmät paistetut perunatkin on ruokaa, vaikka ei vielä kokonainen kunnon täysipainoinen ateria.
Hei Aqaatti!
Ensinnäkin otan osaa suruusi,sillä tiedän itsekin mitä on menettää koiraystävä. :´(
Voisitko katsoa minulle mitä lähitulevaisuuteen näkyy ja miksei koko vuoteenkin? Lähinnä olisin halukas kuulemaan joko piankin eteeni tulee rakkaus.Välillä tuntuu,että taidan lopunelämääni tallustella yksikseni, kun ketään miestä ei eroni jälkeen ole edes yrittänyt tulla. Yksi ihastus on ollut mielessäni, mutta hänen tunteensa eivät taida olla samoissa ajatuksissa? Itse olen vaaleahiuksinen nainen, mies taas jo hieman harmaantunut ja pitkä ja harteikaskin.
Miltä siis näyttää "miesrintamalla"? Unohdanko turhat haihattelut, kun kerran mitään ei tapahdu....?
Niinhän siinä laulussa sanotaan, että "uusi ruoho kasvaa alkaa aina matalalta". Kylvä siis ystävyyden, toveruuden ja rohkeuden siemeniä, niin kevätsateiden ja lämmön myötä uusi ruoho puskee maasta viimekesäisen ruohon seasta ja pian peittää sen runsaudellaan ja elinvoimaisuudellaan.
Ei voi rakkautta kiirehtiä kuten ei voi ruohoakaan hoputtaa kasvamaan.
Tämä ihastus olisi hyvä tavata useamman kerran että selviäisi, onko välillänne mitään mikä voisi kasvaa kiintymykseksi molemmin puolin. Ennen kuin tämän selvität sinun on vaikea huomata muita miehiä. Löytyisikö jotain sellaista molempia kiinnostavaa tekemistä ja menemistä, jossa voisitte paremmin tutustua?
Kulttuurissamme naisen ei yleensä odoteta tekevän aloitetta, mutta ei kai se nyt ihan mahdotonta ole pyytää miestä apuun poraamaan reikiä seinään tai neuvomaan, miten kuntosalin laitteita käytetään - tai mitä ikinä nyt voitkaan kuvitella. Miehet ovat hieman reppanoita ja ilahtuvat suuresti, kun voivat auttaa naista jossakin asiassa - näin ainakin oma kokemukseni. Miehilläkin on pelkonsa, että tulevat hylätyiksi eivätkä kelpaa omana itsenään.
Kiitos osanotosta, koiralla todettiin yllättäen röntgenkuvassa kasvain, jota ei voinut leikata ja jouduin nopeasti tekemään ratkaisun. Iloista siinä on se, että koira oli vielä edellisenä päivänä reipas ja toimelias lenkkikaveri ja loppu tuli sitten ennen kuin se olisi alkanut kärsiä vaivasta.
Tähän ei tainnut näkyä onko "uusi ruoho" nyt sitten hän vai ihan uusi ihminen? Osaatko sanoa? Olen nyt vähän välikädessä hänen kanssaan. Olen kyllä syksyllä pyytänyt häntä erääseen menemiseen, mutta hän ei ollut kiinnostunut sen sorttisesta menosta. Ilmeisesti siis ei ole ollenkaan kiinnostunut, kunhan vain itse olen ajatuksessa kiinni. Toisaalta hänellä itsellään on takana ero naisystävästään..no, voiko sitten johtua siitä, että ei ole vielä jaloillaan, vai onko "saamaton", ujo, vedättääkö vai mitä... kukapa tietää... Joka tapauksessa olen jo tehnyt itsestäni narrin, mutta silti en osaa luovuttaa, ennenkuin saataisiin todellakin muutaman kerran tavattua, että näkisin miten tilanne on. Neutraalin ystävällinen kyllä on ja varmaan juttelisikin jos vain jotain yhteistä löytyisi, mutta pelkään, että hän karkaa paikalta, vaikka välillä kyllä katseleekin. :-/ Itsekin olen nyt pitänyt matalaa profiilia, tuskin huomannut häntä etten vaikuttaisi liian innokkaalta. Tiedän, nämä tälläiset "pelit" eivät ole fiksuja. En tiedä vieläkö "nöyrtyisin" ja pyytäisin jonnekin vai antaisiko olla. Äh,itkettää koko tilanne.... :(
Kiitos vastauksesta! :)
Hei agaatti! Onkohan se mies ajatellut, ja haluaisi ottaa yhteyttä, ja ottaako? Erossa olemme olleet nyt 7kuukautta. Ehkä meillä tuli väärinkäsityksiä. Ajatuksissa olen ja mietin menikö silti toisen luo ei välitä enää vai viettänyt erakkoelämää?
Jotenkin tunnen sisälläni tulos takaisin ajattelee minua.. onko näin vaalea mies isohko? Kiitos ajastasi ..
Mitä näet minulle tulevasta, vaikea avioero takana, pystynkö enää koskaan luottamaan keheenkään mieheen ja solmimaan uutta suhdetta ?