Vai ei veroja makseta. Sinun älykkyys ei riittänyt edes veron maksuun. Lopeta työnteko, jos et mukaudu yhteiskunnan sääntöihin. Näinhän itsekkin vaahtoat. Lopeta ja ole hiljaa.
Sarasvuo
Kuuntelija
91325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Verot voi välttää myös yhteiskunnan sääntöjä noudattamalla.
Sarasvuo voi jättää osingot alle verotusrajan, laittaa _kaikki_ kulunsa edustukseksi ja lisätä voiton yhtiön taseeseen esim. osakkeina. Ei tarvitse maksaa veroja.
Mitä yhteiskunnan sääntöjen noudattamista on muiden kuin edustuskulujen vääristäminen kirjanpidossa edustuskuluiksi?
Sitä paitsi edustuskuluista vain puolet on nykyisin vähennyskelpoista verotuksessa. Muutos tuli jo useita vuosia sitten.
Jumalauta suomalaiset on tyhmää sakkia. Just sellaisia kun sä. Maksat varmaan ilomielen yhä enemmän ja enemmän veroa vaikka keskiverto kansalainen saa yhä vähemman katetta sille maksamalleen verolla. Maksaisit varmaan 80% sun tuloista tyytyväisen koska näin on määrätty. Etkö pysty yhtään ajattelemaan omilla aivoillasi.
Verrataanpa Sarasvuon ja sinun tulojasi. Katsotaan kuka tienasi enemmän ja sen jälkeen kuka on älykäs ja kuka ei.
"Verrataanpa Sarasvuon ja sinun tulojasi. Katsotaan kuka tienasi enemmän ja sen jälkeen kuka on älykäs ja kuka ei."
Psykologit ovat vuosikymmeniä kiistelleet älykkyyden mittaamisesta, mutta nyt herra Stadin Herra kertoo meille, että älykkyyttä mitataan tuloilla. Näin esimerkiksi Teemu Selänne on viisaampi kuin yksikään suomalaisen yliopiston professori.
En oikein usko, että ihmisen tuloista voi päätellä hänen älykkyyttään. Mutta voisiko internetin keskustelupalstalle kirjoitettu mielipidekirjoitus kertoa jotain kirjoittajansa älykkyydestä? Miten on, herra Stadin Herra?
0 ja 26 on ihan eri asia. Tuskin sitäkään tajuat.
..ei voi mitata varsinaisesti rahassa mutta tyhmähän sellainen älykkö on joka käy tuntipalkalla töissä kerran älliä olisi rikastuakkin.
Älykköjä on monenlaisia mutta kaikkein älykkäimmät osaavat myös hyödyntää sitä..
Sarasvuo on säälittävä typerys. Jonninjoutava hevosenhammas. Suurituloisten pitääkin maksaa keskimääräistä enemmän veroa, että pohjoismainen hyvinvointimallimme säilyisi. Sarasvuo ja sinunlaiset eivät näköjään hahmota kokonaisuuksia. Meitä on näköjään moneen junaan, ja asemalle riittää aina porukkaa.
Kaikki me maksamme veroja. Joko tekemällä työtä tai kun ostamme palveluita tai tavaroita. Jos menet parturiin maksat 8 % veroa jos ostat kaupasta ruokaa maksat veroja.
Ainoa tapa olla maksamatta veroja on, olemalla työtön ja nostamatta työttömyyskorvausta, varastaa kaikki mitä tarvitsee elääkseen.
Mie en maksa veroojaaaa, mul on hevosiii, niist tulloo rahhaaa.. Siehän pöljä ku maksat, mie oonn viisas.. koko meän suku on viisas, jos ei rahhaa nii haetaan sossusta.. aina ne meille antaa, saavat muuten puuukooosstaaaaa