Lisää ystäviä

Hei!

Olen neljääkymppiä lähestyvä, nykyisin oululainen mies. Käyn töissä ja harrastan muutaman kerran viikossa liikuntaa. Pidän elokuvien katselemisesta sekä kotona että leffateatterissa. Musiikista ja keikoista pidän myös, samoin kahvittelu on mukavaa, välillä myös kaljoittelu. Työkaverit ja muutamat ystävät ovat kaikki perheellisiä, joten yksineläjänä tutustuisin mielelläni myös uusiin ihmisiin. Ihan vaikka harrastamisen, keikoilla/leffassa käymisen merkeissä.
Tai perustetaanko vaikka joku sunnuntaikahvittelu-piiri: vakkari aika ja paikka kahville ja turinoinnille, tulee aina ken pääsee. Perhesunnuntain vastapainoksi ;)

Missä te olette tavanneet Oulussa uusia kavereita ja tuttuja, jos ette enää opiskele jne?
1289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kahvittelupiiti idea tuntuu todella mukavalta ajatukselta, harmi kun eri paikkakunnalla asun ja todella nuori olen. Toivottavasti kumminkin saisit väsättyä kasaan mukavat kahvittelutuokiot :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oulussa? kirjoitti:

Hei!

Olen neljääkymppiä lähestyvä, nykyisin oululainen mies. Käyn töissä ja harrastan muutaman kerran viikossa liikuntaa. Pidän elokuvien katselemisesta sekä kotona että leffateatterissa. Musiikista ja keikoista pidän myös, samoin kahvittelu on mukavaa, välillä myös kaljoittelu. Työkaverit ja muutamat ystävät ovat kaikki perheellisiä, joten yksineläjänä tutustuisin mielelläni myös uusiin ihmisiin. Ihan vaikka harrastamisen, keikoilla/leffassa käymisen merkeissä.
Tai perustetaanko vaikka joku sunnuntaikahvittelu-piiri: vakkari aika ja paikka kahville ja turinoinnille, tulee aina ken pääsee. Perhesunnuntain vastapainoksi ;)

Missä te olette tavanneet Oulussa uusia kavereita ja tuttuja, jos ette enää opiskele jne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu