Lidl muuttaa

Kuulin sellaisen huhun että Lidlin vieressä työn alla oleva rakennus olisi tila uudelle Lidlille ja että Salon Lidl muuttaisi siihen.

Pitääkö paikkaansa? Ainakin varmaan hyvään aikaan muuttaisivat isoihin tiloihin kun suurella osalla on rahat vähän tiukassa ja pitää edullisia vaihtoehtoja etsiä.
No on se Salon nykyinen Lidl jo pieneksi käynytkin asiakasmäärien noustessa..
171684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

siihenhän sen pitäisi muuttaa kunhan nyt ensin valmistuu.. ei ole ainaskaan pitkä muutto matka. itse käyn harvemmin ko. kaupassa kun on tavallaan väärällä puolella kaupunkia mutta siellä taitaa käydä aika hyvin porukkaa vai?

Äänestä
  • nykyään siellä käy aika paljonkin porukkaa, enemmän kuin kaupan kapasiteetti on.
    sellaisiakin tuttuja käy, jotka ennen tuumas: "ei siel ole mulle mitään ostettavaa".

    omasta mielestä sieltä ei ihan kaikkea saa vaan jotain joutuu esim prismasta hakemaan mutta ne elintarvikkeet mitä lidlissä on, niin ne on halpoja ja myös hyvälaatuisia.
    puhumattakaan nyt niistä saksalaisista bisseistä, aah :D

    Äänestä

myydäänkö lidlissä kissan ja koiran ruokaa?

Äänestä
  • Koiran ja kissan ruokaa, koiranruoka on ainakin salon halvinta:)

    Äänestä

  • juupajaapajoopa kirjoitti:

    Koiran ja kissan ruokaa, koiranruoka on ainakin salon halvinta:)

    Halvinta ja myös laaduttominta. Sitä ku elukalleen syöttää, niin kyllä paskaa tulee kilokaupalla, kun pelkkää täytemoskaa koko sapuska ja jätökset lemuaa ja eläin ei voi hyvin.

    Äänestä

  • aöslkrpoihn kirjoitti:

    Ihan samaa elukanruokaa se on kuin se, jota ostat Prismasta paljon kalliimmalla hinnalla..valmistajakin on todennäköisesti sama.

    Ihmisten sapuskoilla on ihan sama juttu.
    Atrian ym. tunnettujen valmistamia tuotteita, hinnat 30-60 senttiä pienemmät kuin poonuskaupassa.

    Äänestä

  • aöslkrpoihn kirjoitti:

    Halvinta ja myös laaduttominta. Sitä ku elukalleen syöttää, niin kyllä paskaa tulee kilokaupalla, kun pelkkää täytemoskaa koko sapuska ja jätökset lemuaa ja eläin ei voi hyvin.

    Mistä saa sellaista koiranruokaa mistä ei synny paskaa, eikä haise paskalle??

    Äänestä

  • ilmiö. kirjoitti:

    Mistä saa sellaista koiranruokaa mistä ei synny paskaa, eikä haise paskalle??

    Jollain vaan on niin hino koira, ettei sen normaalioloissa ja poonuskaupan kalliilla sapuskalla tartte tehdä ollenkaan tarpeitaan.
    Muistaakseni sitä rotua kutsutaan tamakotsiksi.
    Harvinaninen piski ja naapurien kannalta paras madollinen koirarotu.

    Äänestä

  • muistaakseni kirjoitti:

    Jollain vaan on niin hino koira, ettei sen normaalioloissa ja poonuskaupan kalliilla sapuskalla tartte tehdä ollenkaan tarpeitaan.
    Muistaakseni sitä rotua kutsutaan tamakotsiksi.
    Harvinaninen piski ja naapurien kannalta paras madollinen koirarotu.

    Katselettehan te omistakin ruoista vähän että mitä ne sisältävät. Ottakaapa selvää myös lemmikien ruoan sisällöstä.Hehkutusjäännös ym vaikuttavat paljonkin. Koirillekin tulee eri ruoista enemmän hilsettä,korvakäytäviin kuonaa ja vatsakipuja ym.

    Äänestä

  • Muumikka kirjoitti:

    jäänyt ihmetyttämään mitä tuo termi hehkutusjäännös oikein tarkoittaa kun se on monissa purkeissa mainittu.

    Saako ihmisille jostain semmoista ruokaa, josta ei muodostu haisevaa paskaa?

    Äänestä

  • hehkutusjäännös? kirjoitti:

    jäänyt ihmetyttämään mitä tuo termi hehkutusjäännös oikein tarkoittaa kun se on monissa purkeissa mainittu.

    Hehkutusjäännös on tuhkaa jota lisätään koiranruokaan. Pieni määrä (muutama %) on OK koska sen mukana tulee mineraaleja, mutta mitä suurempi prosentti sen surkeampilaatuista ruokaa. Jos haluat vertailla, niin tutki esim suositeltuja annosmääriä per pv. Laadukkaammat ruoat ovat kalliimpia mutta niitä annetaan pienempiä määriä, laske kustannus per päivä. Osta pussillinen parempaa ruokaa ja anna koirallesi esim viikon ajan. Tulet huomaamaan miten ulosteen määrä pienenee ja koiran kunto paranee. Jos et koirastasi välitä niin voit mun puolestani syöttää niitä halpoja "sahanpururuokia"

    Äänestä

  • koirille kirjoitti:

    Ihan sama, mitä nille paskahännille syöttää. Kadut ja teiden vieret on ainakin kuorrutettu koiranpaskalla ja aika usei nsiitä saa mukaansa jopa ilmasiet näytteet kotiin vietäväksi.

    Äänestä

  • vielä. kirjoitti:

    Saako ihmisille jostain semmoista ruokaa, josta ei muodostu haisevaa paskaa?

    Meillä on ihan tavallinen leikattu maatiaiskolli.
    Kannattaa tosiaankin katsoa, mitä kuivamuonaa kissalle sekä koiralle syöttää. Mitä vähemmän, mieluummin alle 6 % hehkutusjäännöstä nappuloissa on, sen parempi. Kissalle, varsinkin leikatulle kollille, liian suuret hehkutusjäännökset aiheuttavat erittäin kivuliaita virtsakiviä. Tuskin kukaan, paitsi ne joilla ei eläimiä edes saisi olla, haluavat aiheuttaa turhaa kärsimystä lemmikilleen.
    S-kaupoista löytyy ainakin ns. edullisista merkeistä, muistaakseni 2,5 kg:n pussi kissan kuivamuonaa. Merkkiä en muista, mutta sininen muovinen pussi, missä istuu kissa (yllätys). Prismakeskuksessa ei muita näitä halpismerkkejä ole, joten ei voi erehtyä. Niin, ja Lidlin kastikkeessa olevat kissanruokapussit ovat ainakin meidän kissan suurinta herkkua, sinänsä hyvä juttu :):):)!!!!!!

    Äänestä

  • kissan omistaja kirjoitti:

    Kissat onkin asia erikseen, niille pitää tarkkaan katsoa, että saavat vain parasta. Kissat eivät häiritse ketään ja ovat poikkeuksellisen ihania muutenkin.
    Koirista ei niin väliä...

    Äänestä

  • tosi ihkuja kirjoitti:

    Kissat onkin asia erikseen, niille pitää tarkkaan katsoa, että saavat vain parasta. Kissat eivät häiritse ketään ja ovat poikkeuksellisen ihania muutenkin.
    Koirista ei niin väliä...

    Ja se on ilmoja pidelly

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja suurenee kirjoitti:

Kuulin sellaisen huhun että Lidlin vieressä työn alla oleva rakennus olisi tila uudelle Lidlille ja että Salon Lidl muuttaisi siihen.

Pitääkö paikkaansa? Ainakin varmaan hyvään aikaan muuttaisivat isoihin tiloihin kun suurella osalla on rahat vähän tiukassa ja pitää edullisia vaihtoehtoja etsiä.
No on se Salon nykyinen Lidl jo pieneksi käynytkin asiakasmäärien noustessa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu