tukkilautalla, kun yritettiin juosta se päästä päähän. Pikkunuotiolla paistettiin Ahvenia ja suolapurkin kansi irtosi. Lumipenkan hyppyriin, vuoli faijani "naisten suksen",kaverini suksi oli leveä ja lakattu. Hävisin aina. 12v. Piti minun huolehtia alakerran pontikkapannusta. Juhannuksena, istuin rantakivellä ja tsiikasin kun faija ja mutsi meni lavatansseihin. Olin pyytänyt niiltä kymppiä mutta ei ollut, kuulema, rahaa. Vilkuttivat taksista kyllä. Iso kala karkasi huonon solmun takia. Saapas alkoi vuotamaan, onneksi oli villasukat. Moposta loppui aina bensa. Kavereilla oli komeampi mopo. Tissejä oli vain harvoilla, kavereriden tyttöystävillä. Kondomi oli minulle, silloinkin, liian väljä.
Olishan noita tarinoita, vaan tila ei riitä.
0Äänestä
olivat...
valaisevia olivat muistosi kirjoita niistä kirja
0Äänestä
raataja!
Kesäisin kitkemisen, perkeleellisen veden kannon, marjojen ja sienien pakkokeruun. Yms.
Läpi vuoden iltaöiset pakoonjuoksut. Kesäisin helpompaa. Talvella hanki pölisi.
Sesonkityöt maalaisten pelloilla alle 10-vuotisesta alkaen.
14-v alkaen kaikki lomat vieraassa työssä. Palkka lyhentämättömänä muorille.
Kyllä muistan!
0Äänestä
hansu....
Kun meillä heinätyöt loppuivat klo 19.00, tuli isä sanomaan, että yön seutuna pitäisi saada venäläinen vaunu halkoja täyteen. Mitäs muuta kuin traktorilla hakemaan halkopinoja syrjäkyliltä. Vetämätön peräkärry. Ukko ei tiennyt hevon paskaa tosi hommista.
0Äänestä
mörrö
kasvimaan kitkemiset uinti_ reisssut ruotsin sukulaiset on niin paljon ihania muistoja lapsuudestani
0Äänestä
Mäntyniemen vaari
Muistan lapsuudestani sodat, naisten alituisen itkemisen miestensä takia, papin tulon kylään ja arvuuttelun, että mihinkä taloon hän nyt menee, hevosten karkailun, kun yritin yksin aurata peltoa, sotilaiden lomilla käynnit ja erikoisesti neuvostoliittolaisen sotavangin, joka oli yhden kesän työssä naapuritalossa. Koko lapsuuteni oli kovaa työntekoa ja voin sanoa, että olen siitä jopa kiitollinen. On se aiheuttanut tietysti katkeruuttakin enkä voi olla vihaamatta kaikkia niitä, jotka vilpillisin keinoin kuluttavat Suomen sosiaaliturvaa.
minä unohdin nuo parut ja kyyneleet. Ei auttanut, kouluun oli mentävä. Mummot sitten märehtivät Enojen haudoilla, lahtari kun oli tappanut. Toivoivat että Jumala auttaisi tappamaan kommareita, ja itkivät vielä enemmän. Kotona sai sitten lapset kakkua, minä aina vähiten. Ja taas tuli parku, mummot siinä siunailemaan, kyllä tuo lapsi on viisas, se ymmärtää jo tuon ikäisenä!
Ikuisuuden pitkän turpitsipenkin vieressä kuljetin Jalna-sarjan kirjaa, jota salassa ahmin. Loputtomilta töiltä kätkeydyin kerran pesukonelaatikkoon lukemaan, jota vieläkin vitsinä muistellaan.
0Äänestä
HTZA
Hanna kirjoitti:
Ikuisuuden pitkän turpitsipenkin vieressä kuljetin Jalna-sarjan kirjaa, jota salassa ahmin. Loputtomilta töiltä kätkeydyin kerran pesukonelaatikkoon lukemaan, jota vieläkin vitsinä muistellaan.
Muutoin sama, mutta meillä ei maitoa viety meijeriin. Maito siivilöitiin ja mitattiin pääläreihin tinkiläisille. Aamulypsyllä kävin ja sitten aamuseitsemän linjuriin ja kouluun 50 km päähän. Lisäksi viikonlippuna ja kesällä isän apuna sahalla losoja pinoamassa ja lautoja taaplaamassa. Nuorempien sisarusten hoitoa. 13-vuotiaana pääsin kioskille kesätöihin ja seuraavana kesänä kauppaan. Nuorimpana oli joka ilta lihamyllyn ja lihasahan pesu ja kaupan siivous. Aamulla kauppias pisti pesemään limat lenkkien pinnalta ja pussittamaan perunoita. Kiitollinen olen silti vanhemmilleni, jotka opettivat tavoille ja työntekoon.
Osasimme me lapset pitää hauskaakin. Istuimme aidan tolpalla ja laskimme liikennettä. Pidimme urheilukilpailuja naapureiden lasten kanssa. Pidimme kilpailun, että kuka pystyy syömään raparperin vartta pisimpään irvistämättä. Heinän niiton jälkeen pidimme juoksukilpailut saralla paljain jaloin. Kintut vilisti vikkelästi sängellä. Talvella hyppäsin poikien kanssa hyppyristä ja sain aivotärähdyksen.
Ja ne turnipsipellot olivat pitkät..
Hauskaa illanjatkoa muistelusten parissa.
0Äänestä
sinua ei näkynyt
mar44u kirjoitti:
olla muistelematta lapsuuttani.
Olisin vain toivottanut hyvää, mieluummin parenpaa, alkanutta vuotta.
Sillo pikkuskidinä Skattan kaduilla kesäisin döfas piki ja landella kasvoi ruiskaunokkeja ja päivänkakkaroita pelloilla - niin ja heinätki "heitettiin" puisille seipäille. Kesällä sai nauttia auringosta ja lämmöstä ja hiihtolomalla pääsi luistelemaan/hiihtämään. Skolessa piti maanantaisin syödä ruispuolukkapuuroa, jossa oli kaikenlisäks vielä jotain hemmetin tikkuja seassa *yäk*! Oli pennin nallekarkkeja ja Pantteri-salmiakkiaskin sai 20 pennillä. Niin ja apteekista sai ihan oikeeta salmiakkijauhoa pussissa, siihen sitte kun kasteli 5 pennin hedelmätikkaria niin ai että oli hyvää. Voi, voi ja ainaki 2 x *huoh*
0Äänestä
mimmimus*
Silloin ennen oltiin stadissa ja landella vuoroin. Kesä oli asvalttia ja landea vuoroin. Ne päivänkakkarat ja kipeät heinänkorret minkä päällä juostiin paljain jaloin. Oltiin heinässä ja oltiin aseman laiturilla Helsingissä. Muistot eivät hupene oltiin missä oltiin kaikki ne kuitenkin on yhtä siinä muistojen kijassa.
0Äänestä
mimmimus*
vai ehdoinko tahdoin heität ne unholaan?
Kesät olivat todella kuumia, asvaltti mustaa lakua varpaitten alla. Jätin jälkiä, mut nyt vasta muistan. Ongella satamassa taikinasyötti, koukussa.
Talvella villahanskoissa röpelöt lumikokkareet, syötiin ne pois ja laskettiin toinenkin kerta sen mäen alas. Vilu tuli ku nälkäkin ja koti oli lämpöinen. Ei ne lapsuuden muistot kaikkea hyvää ollut, mutta kuka käskee kaivaa ne pahimmat esiin.
0Äänestä
kertoisin lapsuudestani
niin kukaan täällä oleva ei sitä usko. Näin jälkeenpäin oikein saan ihmetellä että ylipäätään saan olla elossa. Kyllä lapsuuteni oli niin ankaraa ja kotona niin hirmuisen ankara kuri. Nykyjään isäni istuisi pitkään vankilassa pahoinpitelystä ja melkeinpä tapon yrityksestä. Ei paljon kannata lapsuutta miettiä.
0Äänestä
viivi-amaldiina
talvet niin hurjan kylmät. Kesät olivat työteliästä aikaa, oli remontit, heinänteot, kasvimaat, mansikkamaat ja sitä rikkaruohon kitkentää riitti itse kullekkin.
Rytmi oli vie mennessä ja tuo tullessa, vesikin oli kannettava sisälle, ja likavedet ulos. Sauna meillä lämmitettiin joka päivä, niin kesällä kuin talvellakin.
Pulsaattorikoneella pestiin pyykit talvella karjakeittiössä, kesällä ulkona. Talvella ikkunat huurussa kuivatettiin pyykit sisällä, leivin-uuninkylki oli talvella niin kuuma et kättä poltteli jos siihen hipaisi, hyvä ettei saappaat sulaneet uuninpäällä jos kuivumassa sattuivat olemaan. Ja paljon muuta ihanaa.......
0Äänestä
Pirre*
heinäntekoa ja lehmänlypsyä..
0Äänestä
Taiga*
Ja kun piti vielä olla ladossa polkemassa niitä heiniä...ja isä heitti suolaa välillä,kinttuja niin pisteli. Ja tosiaan lehmänlypsyt!Muutaman kerran kun sai korvilleen paskasesta hännästä ja tansseihin oli kiire....ei haissu Chanel vitoset vaan joku muu... Oo siinä sitten poski poskea vasten kun jne....!
0Äänestä
viivi-amaldiina
Taiga* kirjoitti:

ettei lypsy-jakkara ollut persuuksissa kiinni kun tansseihin meni. :)

kun lato alkoi olla kurki hirttä myöten täysi ja siinä vaan poljit suolasekasta heinää naarmuille menneitten kinttujesi kanssa - olipa tosi onnea..ja pää sattui paljaana tököttäviin pärekattonauloihin..nostalgiallakaan ei saa sitä haluamaan..:)
Lehmän kantturoista mie en ou tykänny millonkkaa..

heinänteossa ja latoon poljennassa oli? Ihan hauskaa hommaa!
0Äänestä
susa51
mar44u kirjoitti:
heinänteossa ja latoon poljennassa oli? Ihan hauskaa hommaa!
Ne lapsuuden kesät, mukava muistella kun uni ei tule heti silmään. Heinänteossa sai olla sukulaisissa ja vieläkin muistaa sen ihanan heinän hajun. Oli mukava heinäkuorman päällä kulkea, polkemaan niitä heiniä ladossa. Kuumia oli ne kesät ja miten kiva oli mennä sen ajoittaisen työn jälkeen uimaan. Kyllä ne lumitalvetkin on jääneet mieleen. Talvella sai pientä matkaa hiihdellä kouluun ja osallistua myös koulujen väliseen joskus, hiihtokilpailuun. Luistinkenttää oli aurattu joen jäälle, huivia vaan leuan suojaksi ja menoksi.
0Äänestä
Hanna
susa51 kirjoitti:

En voi väittää että joku lehmänlypsy olisi herkkua ollut; olin huolissani, että kämmenet leviävät!
Mutta olihan se romanttista kolistella maitokärrien kanssa laitumelle. Kun jokainen kuusenoksa, heinänkorsi piirtyi aamun kauniissa vastavalossa, ja metsä helisi lintujen laulua.
Lehmän kylki lemusi turvalliselle. Maito sohisi ämpäriin. Järvi oli sininen ja peilityyni, kaikesta näki, että tulossa on taas hellepäivä.
Lapsuudestani parhaiten muistan kaikenlaiset luonnossa eletyt tuoksut ja tunnelmat. Tuntuu kuin olisin ollut ulkosalla aina.
Rakastin heinän tekoa koska silloin päästiin mummolaan Hämeeseen. Sedällä oli vain kaksi lehmää ja hevonen, helppo juttu tehdä niille heinät. Joka kesä heinänteon aikaan matkustimme mummolaan kahdeksi viikoksi sedän avuksi ja se oli hauskaa.
Nyt muistelen kaiholla noita kesiä ja mummolaa joka oli "koskien kylässä."
0Äänestä
Kaupunkilainen

Minäkin olin joskus kaukaisen sukulaisen talossa heinäkuorman päällä keikkumassa ja niitä latoon polkemassa serkkupojan kanssa. Pelkäsin lehmiä ja hevosia, enkä muutenkaan maalaiselämää viettänyt.
Mummola oli kaupungin lähellä, ja siellä oli kasvimaa, jota tosin en joutunut koskaan kitkemään. Kesäisin ryntäsin aina ensimmäiseksi mansikkamaalle, koska tykkäsin mansikoista silloin niin kuin tykkään edelleen.
Serkkupojan kanssa tapeltiin aina, mutta aina piti olla yhdessä. En oikein kelvannut serkun ja hänen kavereittensa leikkeihin, koska olin niin pieni (kaksi vuotta serkkua nuorempi!) ja tietysti, koska olin LIKKA. Tytöksi olin aika rasavilli, kiipeilin puissa ja konttailin ojissa. Sainkin usein selkääni tottelemattomuuden vuoksi, kun minulle sattui niin paljon vahinkoja.
Ruumiillinen kuritus oli siihen aikaan ihan tavallista, enkä ole siitä saanut traumoja.
Mummon piirakat muistan, ja äidin leipoman pullan. Makeaa ei saatu joka päivä, ja aina ne piti jakaa tasan serkkupojan kanssa. Fazerin parhaista tuli kiistaa, jos Kis-Kisejä oli pariton määrä. Laktaa ei olisi kumpikaan huolinut.
0Äänestä
alima
sekin on vain harhaa. Kuuntelen päivittäin radiosta uutisia 50-vuotta sitten. Niissä usein myös säätiedotus ja kas kummaa, lähes identtistä säätä tämän päivän kanssa ollut myös silloin. Vettä satanut kesällä, niin ettei saatu satoa korjatuksi pelloilta ja lumettomia talvia. Muisti tekee meille tepposet. Sitä vain ihmettelen, että miten muka nämä samanlaiset ilmat kuin 50 vuotta sitte kertovat tänä päivänä vain ilmaston lämpenemisestä???? Saksassa on ollut kylmintä vuosikymmeniin. Reilusti lunta ja kaunista auringonpaistetta, pientä pakkasta. Sellaista mistä me täällä e-Suomessa vain haaveilemme jo kolmatta talvea. Kesäkin oikein pelottaa, et toistuuko sama, jo kolmatta kesää. Sitä se ilmaston lämpeneminen teettää, et kylmiä kesiä vaan. Mun mielestä olisi varaa ainakin kesien osalta lämmetä reilusti enemmän, hehe
0Äänestä
Hanna
lisääntymisestä. Sitä on ilmastonmuutos!!!
Oli kylmiä kesiä lapsenakin. Olisiko vuosi 1961 ollut se todellinen sadekesä, jolloin viljat mätänivät seipäille vaikka varusmiehiä laitettiin korjuuavuksi.
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
tukkilautalla, kun yritettiin juosta se päästä päähän.
Pikkunuotiolla paistettiin Ahvenia ja suolapurkin kansi irtosi.
Lumipenkan hyppyriin, vuoli faijani "naisten suksen",kaverini suksi oli leveä ja lakattu.
Hävisin aina.
12v. Piti minun huolehtia alakerran pontikkapannusta.
Juhannuksena, istuin rantakivellä ja tsiikasin kun faija ja mutsi meni lavatansseihin.
Olin pyytänyt niiltä kymppiä mutta ei ollut, kuulema, rahaa. Vilkuttivat taksista kyllä.
Iso kala karkasi huonon solmun takia.
Saapas alkoi vuotamaan, onneksi oli villasukat.
Moposta loppui aina bensa.
Kavereilla oli komeampi mopo.
Tissejä oli vain harvoilla, kavereriden tyttöystävillä.
Kondomi oli minulle, silloinkin, liian väljä.
Olishan noita tarinoita, vaan tila ei riitä.
valaisevia olivat muistosi
kirjoita niistä kirja
Kesäisin kitkemisen, perkeleellisen veden kannon, marjojen ja sienien pakkokeruun.
Yms.
Talvisin aamuyöstä tinkimaidon hakemisen 1,5km:n päästä.
Tuiskuaamuina aamuöiset lumityöt.
Halkokuurisavotta 3 x 2h /vko.
Läpi vuoden iltaöiset pakoonjuoksut.
Kesäisin helpompaa. Talvella hanki pölisi.
Sesonkityöt maalaisten pelloilla alle 10-vuotisesta alkaen.
14-v alkaen kaikki lomat vieraassa työssä.
Palkka lyhentämättömänä muorille.
Kyllä muistan!
Kun meillä heinätyöt loppuivat klo 19.00, tuli
isä sanomaan, että yön seutuna pitäisi saada
venäläinen vaunu halkoja täyteen. Mitäs muuta
kuin traktorilla hakemaan halkopinoja syrjäkyliltä.
Vetämätön peräkärry. Ukko ei tiennyt hevon paskaa
tosi hommista.
kasvimaan kitkemiset uinti_ reisssut ruotsin sukulaiset on niin paljon ihania muistoja lapsuudestani
Muistan lapsuudestani sodat, naisten alituisen itkemisen miestensä takia, papin tulon kylään ja arvuuttelun, että mihinkä taloon hän nyt menee, hevosten karkailun, kun yritin yksin aurata peltoa, sotilaiden lomilla käynnit ja erikoisesti neuvostoliittolaisen sotavangin, joka oli yhden kesän työssä naapuritalossa.
Koko lapsuuteni oli kovaa työntekoa ja voin sanoa, että olen siitä jopa kiitollinen.
On se aiheuttanut tietysti katkeruuttakin enkä voi olla vihaamatta kaikkia niitä, jotka vilpillisin keinoin kuluttavat Suomen sosiaaliturvaa.
olla muistelematta lapsuuttani.
vaan lypsin lehmät, raahasin 30 litran maitotonkat laiturille, seivästin heinät, soudin verkot, mätin aiv:t, kitkin turnipsipellot, keitin vellit, paistoin pullat...
Hiihtolomat vietin talvella taustaen lantalaa, vaihteluna sukkien neulominen veljille ja isälle...
Mutta en silti pahalla muista.
minä unohdin nuo parut ja kyyneleet.
Ei auttanut, kouluun oli mentävä.
Mummot sitten märehtivät Enojen haudoilla, lahtari kun oli tappanut.
Toivoivat että Jumala auttaisi tappamaan kommareita, ja itkivät vielä enemmän.
Kotona sai sitten lapset kakkua, minä aina vähiten.
Ja taas tuli parku, mummot siinä siunailemaan, kyllä tuo lapsi on viisas, se ymmärtää jo tuon ikäisenä!
Ikuisuuden pitkän turpitsipenkin vieressä kuljetin Jalna-sarjan kirjaa, jota salassa ahmin.
Loputtomilta töiltä kätkeydyin kerran pesukonelaatikkoon lukemaan, jota vieläkin vitsinä muistellaan.
"Turnipsi"....
Tirpizi on ihan muuta.
Muutoin sama, mutta meillä ei maitoa viety meijeriin. Maito siivilöitiin ja mitattiin pääläreihin tinkiläisille. Aamulypsyllä kävin ja sitten aamuseitsemän linjuriin ja kouluun 50 km päähän. Lisäksi viikonlippuna ja kesällä isän apuna sahalla losoja pinoamassa ja lautoja taaplaamassa. Nuorempien sisarusten hoitoa.
13-vuotiaana pääsin kioskille kesätöihin ja seuraavana kesänä kauppaan. Nuorimpana oli joka ilta lihamyllyn ja lihasahan pesu ja kaupan siivous. Aamulla kauppias pisti pesemään limat lenkkien pinnalta ja pussittamaan perunoita.
Kiitollinen olen silti vanhemmilleni, jotka opettivat tavoille ja työntekoon.
Osasimme me lapset pitää hauskaakin. Istuimme aidan tolpalla ja laskimme liikennettä. Pidimme urheilukilpailuja naapureiden lasten kanssa. Pidimme kilpailun, että kuka pystyy syömään raparperin vartta pisimpään irvistämättä. Heinän niiton jälkeen pidimme juoksukilpailut saralla paljain jaloin. Kintut vilisti vikkelästi sängellä. Talvella hyppäsin poikien kanssa hyppyristä ja sain aivotärähdyksen.
Ja ne turnipsipellot olivat pitkät..
Hauskaa illanjatkoa muistelusten parissa.
Olisin vain toivottanut hyvää, mieluummin parenpaa, alkanutta vuotta.
Sillo pikkuskidinä Skattan kaduilla kesäisin döfas piki ja landella kasvoi ruiskaunokkeja ja päivänkakkaroita pelloilla - niin ja heinätki "heitettiin" puisille seipäille. Kesällä sai nauttia auringosta ja lämmöstä ja hiihtolomalla pääsi luistelemaan/hiihtämään. Skolessa piti maanantaisin syödä ruispuolukkapuuroa, jossa oli kaikenlisäks vielä jotain hemmetin tikkuja seassa *yäk*! Oli pennin nallekarkkeja ja Pantteri-salmiakkiaskin sai 20 pennillä. Niin ja apteekista sai ihan oikeeta salmiakkijauhoa pussissa, siihen sitte kun kasteli 5 pennin hedelmätikkaria niin ai että oli hyvää. Voi, voi ja ainaki 2 x *huoh*
Silloin ennen oltiin stadissa ja landella vuoroin.
Kesä oli asvalttia ja landea vuoroin. Ne päivänkakkarat ja kipeät heinänkorret minkä päällä juostiin paljain jaloin. Oltiin heinässä ja oltiin aseman laiturilla Helsingissä. Muistot eivät hupene oltiin missä oltiin kaikki ne kuitenkin on yhtä siinä muistojen kijassa.
vai ehdoinko tahdoin heität ne unholaan?
Kesät olivat todella kuumia, asvaltti mustaa lakua varpaitten alla. Jätin jälkiä, mut nyt vasta muistan. Ongella satamassa taikinasyötti, koukussa.
Talvella villahanskoissa röpelöt lumikokkareet, syötiin ne pois ja laskettiin toinenkin kerta sen mäen alas. Vilu tuli ku nälkäkin ja koti oli lämpöinen. Ei ne lapsuuden muistot kaikkea hyvää ollut, mutta kuka käskee kaivaa ne pahimmat esiin.
niin kukaan täällä oleva ei sitä usko.
Näin jälkeenpäin oikein saan ihmetellä että ylipäätään saan olla elossa.
Kyllä lapsuuteni oli niin ankaraa ja kotona niin hirmuisen ankara kuri.
Nykyjään isäni istuisi pitkään vankilassa pahoinpitelystä ja melkeinpä tapon yrityksestä.
Ei paljon kannata lapsuutta miettiä.
talvet niin hurjan kylmät.
Kesät olivat työteliästä aikaa, oli remontit, heinänteot, kasvimaat, mansikkamaat ja sitä rikkaruohon kitkentää riitti itse kullekkin.
Rytmi oli vie mennessä ja tuo tullessa, vesikin oli kannettava sisälle, ja likavedet ulos.
Sauna meillä lämmitettiin joka päivä, niin kesällä kuin talvellakin.
Pulsaattorikoneella pestiin pyykit talvella karjakeittiössä, kesällä ulkona.
Talvella ikkunat huurussa kuivatettiin pyykit sisällä, leivin-uuninkylki oli talvella niin kuuma et kättä poltteli jos siihen hipaisi, hyvä ettei saappaat sulaneet uuninpäällä jos kuivumassa sattuivat olemaan. Ja paljon muuta ihanaa.......
heinäntekoa ja lehmänlypsyä..
Ja kun piti vielä olla ladossa polkemassa niitä heiniä...ja isä heitti suolaa välillä,kinttuja niin pisteli.
Ja tosiaan lehmänlypsyt!Muutaman kerran kun sai korvilleen paskasesta hännästä ja tansseihin oli kiire....ei haissu Chanel vitoset vaan joku muu...
Oo siinä sitten poski poskea vasten kun jne....!
ettei lypsy-jakkara ollut persuuksissa kiinni kun tansseihin meni. :)
kun lato alkoi olla kurki hirttä myöten täysi ja siinä vaan poljit suolasekasta heinää naarmuille menneitten kinttujesi kanssa - olipa tosi onnea..ja pää sattui paljaana tököttäviin pärekattonauloihin..nostalgiallakaan ei saa sitä haluamaan..:)
Lehmän kantturoista mie en ou tykänny millonkkaa..
heinänteossa ja latoon poljennassa oli? Ihan hauskaa hommaa!
Ne lapsuuden kesät, mukava muistella kun uni ei tule heti silmään.
Heinänteossa sai olla sukulaisissa ja vieläkin muistaa sen ihanan heinän hajun.
Oli mukava heinäkuorman päällä kulkea, polkemaan niitä heiniä ladossa.
Kuumia oli ne kesät ja miten kiva oli mennä sen ajoittaisen työn jälkeen uimaan.
Kyllä ne lumitalvetkin on jääneet mieleen.
Talvella sai pientä matkaa hiihdellä kouluun ja osallistua myös koulujen väliseen joskus, hiihtokilpailuun.
Luistinkenttää oli aurattu joen jäälle, huivia vaan leuan suojaksi ja menoksi.
En voi väittää että joku lehmänlypsy olisi herkkua ollut; olin huolissani, että kämmenet leviävät!
Mutta olihan se romanttista kolistella maitokärrien kanssa laitumelle. Kun jokainen kuusenoksa, heinänkorsi piirtyi aamun kauniissa vastavalossa, ja metsä helisi lintujen laulua.
Lehmän kylki lemusi turvalliselle. Maito sohisi ämpäriin. Järvi oli sininen ja peilityyni, kaikesta näki, että tulossa on taas hellepäivä.
Lapsuudestani parhaiten muistan kaikenlaiset luonnossa eletyt tuoksut ja tunnelmat. Tuntuu kuin olisin ollut ulkosalla aina.
Rakastin heinän tekoa koska silloin päästiin mummolaan Hämeeseen. Sedällä oli vain kaksi lehmää ja hevonen, helppo juttu tehdä niille heinät. Joka kesä heinänteon aikaan matkustimme mummolaan kahdeksi viikoksi sedän avuksi ja se oli hauskaa.
Nyt muistelen kaiholla noita kesiä ja mummolaa joka oli "koskien kylässä."
Minäkin olin joskus kaukaisen sukulaisen talossa heinäkuorman päällä keikkumassa ja niitä latoon polkemassa serkkupojan kanssa. Pelkäsin lehmiä ja hevosia, enkä muutenkaan maalaiselämää viettänyt.
Mummola oli kaupungin lähellä, ja siellä oli kasvimaa, jota tosin en joutunut koskaan kitkemään. Kesäisin ryntäsin aina ensimmäiseksi mansikkamaalle, koska tykkäsin mansikoista silloin niin kuin tykkään edelleen.
Serkkupojan kanssa tapeltiin aina, mutta aina piti olla yhdessä. En oikein kelvannut serkun ja hänen kavereittensa leikkeihin, koska olin niin pieni (kaksi vuotta serkkua nuorempi!) ja tietysti, koska olin LIKKA. Tytöksi olin aika rasavilli, kiipeilin puissa ja konttailin ojissa. Sainkin usein selkääni tottelemattomuuden vuoksi, kun minulle sattui niin paljon vahinkoja.
Ruumiillinen kuritus oli siihen aikaan ihan tavallista, enkä ole siitä saanut traumoja.
Mummon piirakat muistan, ja äidin leipoman pullan. Makeaa ei saatu joka päivä, ja aina ne piti jakaa tasan serkkupojan kanssa. Fazerin parhaista tuli kiistaa, jos Kis-Kisejä oli pariton määrä. Laktaa ei olisi kumpikaan huolinut.
sekin on vain harhaa.
Kuuntelen päivittäin radiosta uutisia 50-vuotta sitten.
Niissä usein myös säätiedotus ja kas kummaa, lähes identtistä säätä tämän päivän kanssa ollut myös silloin.
Vettä satanut kesällä, niin ettei saatu satoa korjatuksi pelloilta ja lumettomia talvia.
Muisti tekee meille tepposet.
Sitä vain ihmettelen, että miten muka nämä samanlaiset ilmat kuin 50 vuotta sitte kertovat tänä päivänä vain ilmaston lämpenemisestä????
Saksassa on ollut kylmintä vuosikymmeniin. Reilusti lunta ja kaunista auringonpaistetta, pientä pakkasta.
Sellaista mistä me täällä e-Suomessa vain haaveilemme jo kolmatta talvea.
Kesäkin oikein pelottaa, et toistuuko sama, jo kolmatta kesää.
Sitä se ilmaston lämpeneminen teettää, et kylmiä kesiä vaan.
Mun mielestä olisi varaa ainakin kesien osalta lämmetä reilusti enemmän, hehe
lisääntymisestä. Sitä on ilmastonmuutos!!!
Oli kylmiä kesiä lapsenakin. Olisiko vuosi 1961 ollut se todellinen sadekesä, jolloin viljat mätänivät seipäille vaikka varusmiehiä laitettiin korjuuavuksi.