Kapa oli aina vähän ulkona kuvioista ja sitä oli kavereitten kanssa niin hauska kiusoitella. Ihan vähän vaan. Sitten Kapa alkoi kerran isottelemaan jostain syystä. Häntä ei saisi muka kiusata, jne. Kavi sillai hankalaksi.
No me keksittiin hyvä pila. Sanottiin opettajalle, että nyt Kari uhkaa ampua meidät kaikki! Se on varmaan tullut ihan hulluksi!
No, viidentoista minuutin päästä alkoi pihaan kasautua poliisiautoja ja me ihmeteltiin porukassa jo vähän totisena, kuis tässä nyt oikein näin kävi.
Poliisit ottivat Karin rautoihin luokasta ja veivät jonnekin ulos kuulusteluun varmaankin.
Eipä ole Karia sen koommin näkynyt.
Joku kertoi myöhemmin kuulleensa Karin kuolleen oman kätensä kautta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olipas erittäin huono provo.
Maailma on epäoikeudenmukainen, mutta raaka!