Paljon parjattu As teho lähti, mutta ongelmat jäivät.. Tienpito edelleen yhtä surkeaa kuin as tehon aikaankin.Itse olen kyllästynyt katselemaan näitä tietä hoitavia maatalousmiehiä, jotka sivutöinään sitten yrittävät aurailla,hiekoitella ja lanailla traktoreilla valtion teitä. Ammattitaitoa ja kokemusta ei ole juuri nimeksikään edellä mainituista töistä. Toki en tunne ihan kaikkia alueen urakoitsijoita, mutta ainakin kankaanpään ja lavian alueella toimivat voidaan suoraan tulkita oppipojiksi, sillä teollisuudessakin vasta 15v työkokemus katsotaan ammattilaiseksi. Ihmettelen nyt ääneen että missä ne vanhat ammattimiehet ovat, kuten esimerkiksi Mäkinen tai kalliomäki, vai ovatko he liian kalliita näiden halpa firmojen käytettäväksi? Mielestäni tiehallinnon täytyisi asettaa tietty vaatimustaso myös aliurakoitsijoille, ettei tälläistä näpertelyä tapahtuisi. Ja myös koneiden ikään ja kuntoon tulisi kiinnittää huomiota. Syksykesällä minua vastaan savusi arviolta noin 40v vanha vammaksen tiekarhu, joka vaivoin jaksoi liikkua, yrittäen tasoittaa soratietä, heikoin lopputuloksin tosin. Sittemmin kuulin tämän suodenniemeläismiehen omistaman vekottimen hajonneen keskelle tietä jossain lavian korpimailla.. Kun aina puhutaan muutoksen tuulista, niin mielestäni tällä alueella ollaan palattu lapsuuteni aikoihin 50-60 luvulle, ainakin työmenetelmien ja tiekunnon suhteen.. Kommentoikaa ja ottakaa kantaa, tämä on oma tuntemukseni asiasta.
NCC Roads vs. AS teho
Kyllästynyt 55
61208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan peestä. Kyllä AS TEHON alkaessa hoitaa isoja teitä, niin tienhoito parani huomattavasti. Se että Kalliomäki ja hänen virkaveljet on aikanaan hoitaneet niinsanotut pienemmät tiet, niin heidän tienhoito on ollut huippuluokkaa, nyt näitä pikkuteitä hodetaan kuinka sattuu ja koska ehditää.
ps. onneksi päästiin tielaitoksesta, että säästyy huomattavasti meidän kansalaisten verorahoja, eikä eurot mene tiemestareiden kynän pyörittelyyn ja kettaisten kuorma-autojen kiillotukseen.
... Kannattaa otta tuosta homma itsellenne, niin saatte sitten tehdä sellaista jälkeä tienpäällä että kelpaa teillekkin ja vieläpä muillekkin..
kun hunttalan matti suomen osti.tällä sivulla ennenkin nähty ohje.
Kyllä se on niin,että tienhoito tai mikä se sitten onkaan,niin on meidän autoilijoiden omaa mokaa, jos siinä kunnossapitäjä ei "pysy" mukana.
Ei urakoiva yksikkö sitä liukkautta aiheuta, vaan pyrkii resurssien mukaan saattaan tiestön siihen kuntoon, että siinä on turvallinen liikkua.
Tiestö jaetaan toimenpideryhmiin, joille annetaan toiminta-ajat ja kaiketi jokainen meistä tielläliikkujista ymmärtää, että jos jossain mettäperän kolkassa liikkuu 40-50 autoa vuorokaudessa, joista sitten vielä yli puolet saattaa olla "niitä" autoilijoita, joiden lakikin kietää tiellä liikkumisen, niin saattaa tällä tiestöosuudella tienhoito olla joskus "kehnoa", mutta eipä niiltä seutukunnilta paljon veroeurojakaan yhteiseen kirtsuun kilahda (verotiedot löytyy veropörssilehdestä), joilla tiestöä kuitenkin hoidetaan.
Yli 40 vuotta tienpäällä liikkujana ja ympäri Suomen maata ajavana, voin vain todeta, että ei ole tien vika tällä seudulla, jos ajaa kolarin tai "pöpelikköön", kyllä se on ratin ja penkin välissä.
Ei kannata muistella aikoja jolloin TVH:oo hoiti teitä, väkee oli pilvin pimein valtion palakkalistoilla ja vielä kymmenittäin yksityisiä "ruokittiin" meidän yhteisillä varoilla ja liukasta oli sillonkin.
Kysyn vaan missä tämä TVH:oon porukka ja yksityiset vietti kesänsä ja kuka maksoi???
Turvallista matkaa...........
Kyllä se niin on että noissa tienhoitourakoissa ei raha liiku siihen malliin kuin kannattava liiketoiminnan kassavirta edellyttäisi. Kalliomäki ja Mäkinen ei saa maataloustukea siksi he eivät voi nykyisessä halpatuontiurakoinnissa työskennellä toisin kuin maatalousyrittäjät joille TE-keskus ja valtio ostaa koneet joilla sitten tehdään ilmaiseksi tienhoitourakoita. Tälllainen toiminta ei onnistu niiltä joiden pitäisi elää pelkästään koneilla tai kuorma-autoilla. Sitä varten kuorma-autot on kadonneet auralenkeiltä kun ne ei voi kilpailla maatalousmiesten traktoreiden kanssa. Samoin on käynyt tiekarhuille kun traktorit on "ketterämpiä" ja ne tekee ilmaista työtä ei karhulla voi ajaa ilmaiseksi. Keskustapuolueen aivovauriopolitiikan ansiosta oikeat työtätekevät yrittäjät joutuu muuttaan muualle tai toisiin hommiin. Katsotaanpas nyt tämä peli loppuun kun Eu-tuetkin kohta loppuu ja metsät on myyty ja hakattu niin loppu se tulee kannetulle vedelle kaivossakin ja silloin loppuu viljelijä-urakoitsijoidenkin askartelu tukieuroilla ja vasarat alkaa paukkua. Liian monta terveellä pohjalla olevaa yritystä on syövytetty maataloustuella josta Infra ry ja Koneyrittäjien liitto on muistuttanut päättäjiä, mutta mikään ei muutu ennekuin saadaan sinipunahallitus takaisin niin saa viljelijä-urakoitsijatkin lähteä uudelleenkoulutukseen kouluttautuun ammatteihin jotka tuottaa jotain järkevää yhteiskunnalle ja huomaavat että pitää aleta elämään ilman tukiaisia. Kekkosen aika alkaa loppuun myös maaseudullakin näin se vaan on vaikka Vanhanen ei sitä voi hölmölle kenttäväelle kertoa.
Saatanan kommunisti joka ei asioista tiedä tuon taivasta kehtaa vielä huudella!!!!!!!!!!!!!!!!!