exponentiaalinen kasvu?

Oletteko miettineet sellaista asiaa, että jos jokainen vl-pari saisi kymmenen lasta, liikkeen jäsenmäärän kasvun pitäisi olla eksponentiaalista.

Joku viisas tähän sanoo, että eihän virallisia rauhanyhdistysten jäseniä olekkaan kuin 30 000, ettei kaikki vl-t ole automaattisesti jäseniä.
Niin, mut kyl sen pitäis vaikuttaa tohonkin lukuun.
Ja sitäkin enemmän suviseuravieraiden lukuun.

Vl:ien määrä ei kuitenkaan kasva kovin hurjasti. Mitähän tästä voisimme päätellä? Minne nämä eksnyeet lampaat joutuvat?
17943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ennen? Vain aktiivit suviseura perhemainokset?

Äänestä
  • Kyllä sikiää, sen olen lähipiiristäni huomannut.
    Mutta ei vl ole sellainen pakotususkonto kuin täällä annetaan ymmärtää. Kaikista ei tule uskovaisia eikä kai ikinä ole tullutkaan. Toki joissain perheissä kaikki jää uskoon ja joissain sitten prosentti voi olla huonompi.
    Mutta jos se olisi oikeasti ainut autuaaksi tekevä ja niin ihana ja mahtava usko kuin he itse luulevat niin silloinhan katoprosentti olisi nolla ja he täyttäisivät maan. Mutta kun eivät pysty omiaan pitämään niin vaikea muidenkaan uskoa että se on ainut tie taivaaseen.

    Äänestä

  • <kama|aa> kirjoitti:

    Kyllä sikiää, sen olen lähipiiristäni huomannut.

    "Toki joissain perheissä kaikki jää uskoon ja joissain sitten prosentti voi olla huonompi." Olisi korrektimpaa sanoa, prosentti voi olla pienempi. Ilmauksesi huonompi on hyvin latautunut.

    Äänestä

  • <kama|aa> kirjoitti:

    Kyllä sikiää, sen olen lähipiiristäni huomannut.
    Mutta ei vl ole sellainen pakotususkonto kuin täällä annetaan ymmärtää. Kaikista ei tule uskovaisia eikä kai ikinä ole tullutkaan. Toki joissain perheissä kaikki jää uskoon ja joissain sitten prosentti voi olla huonompi.
    Mutta jos se olisi oikeasti ainut autuaaksi tekevä ja niin ihana ja mahtava usko kuin he itse luulevat niin silloinhan katoprosentti olisi nolla ja he täyttäisivät maan. Mutta kun eivät pysty omiaan pitämään niin vaikea muidenkaan uskoa että se on ainut tie taivaaseen.

    Raamatussakin sanotaan jotenkin että "usko ei ole joka miehen". Usko on henkilökohtainen asia. kukaan ei voi uskoa toisen ihmisen puolesta. Tästä kertoo sekin, että vaikka syntyy uskovaiseen kotiin, ei sekään mitenkään takaa sitä, että usko säilyisi.

    Äänestä

että meidän veroistamme menee pikku siivu lapsilisiin muutaman vuoden ajan, olipa sitten kyseessä suur- tai pienperhe, niin nuo kohteet maksavat sitten vuorollaan veroja meidän eläkkeisiin.

Onneksi meillä Suomessa on tulossa runsaasti uusia veronmaksajia!! Jess!

Äänestä
  • Eikö olisi moraalisempaa, jos nyt veroja maksavat maksaisivat omat veronsa rahastoihin, josta aikanaan otettaisiin eläkkeet näille, jotka ovat ne sinne maksaneet.
    Nykyinen käytäntö ajaa sukupolvet epätasa-arvoiseen asemaan. Toiset ikäluokat hyötyvät toisten kustannuksella esim. suuretikäluokat.

    Äänestä

Oletko miettinyt sitä, että myös vl:t ovat ihmisiä. Ihmisiä syntyy. mutta myös kuolee, mikä on ihan luonnollista.

Äänestä
  • Otetaan ryhmäksi pari. Pari kuluttaa kaksi yksikköä, mutta tuottaa 8 yksikköä (vähensin kymmenestä kaksi jotka ovat tauti, tapaturma ym. poistoja ennen lisääntymistä. Osuus liioiteltu, joten kaikki todennäköinen kerroin on vieläkin voimakkaampi)

    Pari tuottaa 8 yksikköä ja 8 yksikkö tuottaa 4 paria, joten parien määrä nelinkertaituu yhdessä sukupolvessa.

    Otan sukupolven vaihtumisen ajaksi 20 vuotta. Tuokin aika on mitoitettu yläkanttiin, joten oikea vaihtuminen on nopeampaa. Tietenkään nainen ei pysty tuottamaan kaikkkia 10 lasta kerralla. Tämä ei kuitenkaan haittaa sillä sukupolvenvaihdos alkaa siltä sekunnilta kun lapsi on valmistunut. Perheellä voi olla pieniä lapsia vielä silloin kun isommilla on jo omat tulossa. Tämä tietysti aiheuttaa muutamien vuosien heitot, mutta lopputuloksen kannalta sillä ei ole merkitystä.

    Eli siis parien määrä nelinkertaistuu 20 vuodessa. (suluissa vuodet, vieressä parien lukumäärä)
    0)1
    20)4
    40)16
    60)64
    80)256
    100)1024
    120)4096
    140)16384
    160)65536
    180)262144
    200)1048576
    220)4194304
    240)16777216
    260)67108864
    280)268435456
    300)1073741824
    Siis noin miljardi ihmistä 300 vuodessa.

    Äänestä

  • 432 kirjoitti:

    Otetaan ryhmäksi pari. Pari kuluttaa kaksi yksikköä, mutta tuottaa 8 yksikköä (vähensin kymmenestä kaksi jotka ovat tauti, tapaturma ym. poistoja ennen lisääntymistä. Osuus liioiteltu, joten kaikki todennäköinen kerroin on vieläkin voimakkaampi)

    Omissa opeissaa sekaisin. Tarkoitin siis noin miljardi paria eli noin 2 miljardia ihmistä. Nykyisin valkoisia on 1,5 miljardia, joten maailma on noin 290 vuotta vanha.

    Äänestä

  • 432 kirjoitti:

    Otetaan ryhmäksi pari. Pari kuluttaa kaksi yksikköä, mutta tuottaa 8 yksikköä (vähensin kymmenestä kaksi jotka ovat tauti, tapaturma ym. poistoja ennen lisääntymistä. Osuus liioiteltu, joten kaikki todennäköinen kerroin on vieläkin voimakkaampi)

    Pari tuottaa 8 yksikköä ja 8 yksikkö tuottaa 4 paria, joten parien määrä nelinkertaituu yhdessä sukupolvessa.

    Otan sukupolven vaihtumisen ajaksi 20 vuotta. Tuokin aika on mitoitettu yläkanttiin, joten oikea vaihtuminen on nopeampaa. Tietenkään nainen ei pysty tuottamaan kaikkkia 10 lasta kerralla. Tämä ei kuitenkaan haittaa sillä sukupolvenvaihdos alkaa siltä sekunnilta kun lapsi on valmistunut. Perheellä voi olla pieniä lapsia vielä silloin kun isommilla on jo omat tulossa. Tämä tietysti aiheuttaa muutamien vuosien heitot, mutta lopputuloksen kannalta sillä ei ole merkitystä.

    Eli siis parien määrä nelinkertaistuu 20 vuodessa. (suluissa vuodet, vieressä parien lukumäärä)
    0)1
    20)4
    40)16
    60)64
    80)256
    100)1024
    120)4096
    140)16384
    160)65536
    180)262144
    200)1048576
    220)4194304
    240)16777216
    260)67108864
    280)268435456
    300)1073741824
    Siis noin miljardi ihmistä 300 vuodessa.

    60luvulla suviseurois oli 100000, nyt n. 60000. Eli 90% jättää uskon tai ehkäsy käytös

    Äänestä

Ei ole ollut ikinä 100 000 suviseuroissa.

Äänestä
  • Kyllä on ollut Oulunsalossa

    Äänestä

  • Muistelen suviseurahistoria kirjassa olleen. Laskutavan böitetöön muuttuneen, mutta pointti oli että nykyään tulisi olla 600000-700000 vierasta.

    Äänestä

  • Teeppä tilasto kirjoitti:

    Kyllä on ollut Oulunsalossa

    Oulunsalon suviseurat eivät olleet 60-luvulla, vaan 1982. Silloin oli käytössä erilainen laskentatapa kuin nykyisin. Ainahan ne ovat vain arvioita.

    Äänestä

Kuihtuva lahko. Ihmisten sumutus kestää vain aikansa. Ja kaikki teot turhia Jumalan edessä.

Äänestä

Tieteellinen tieto lisääntyy ja samalla ristiriita tunnettujen tosiasioiden ja uskonnollisten uskomusten välillä kasvaa. Järkevät ihmiset tekevät tästä oikeat johtopäätökset ja hylkäävät uskonnon.

Äänestä
  • 10 vuoden päästä 300 000 VL:ää. Varautukaa siihen jo nyt!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kasvavat rivit.... kirjoitti:

Oletteko miettineet sellaista asiaa, että jos jokainen vl-pari saisi kymmenen lasta, liikkeen jäsenmäärän kasvun pitäisi olla eksponentiaalista.

Joku viisas tähän sanoo, että eihän virallisia rauhanyhdistysten jäseniä olekkaan kuin 30 000, ettei kaikki vl-t ole automaattisesti jäseniä.
Niin, mut kyl sen pitäis vaikuttaa tohonkin lukuun.
Ja sitäkin enemmän suviseuravieraiden lukuun.

Vl:ien määrä ei kuitenkaan kasva kovin hurjasti. Mitähän tästä voisimme päätellä? Minne nämä eksnyeet lampaat joutuvat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu