Syökö kukaan ko. hormonia vajikseen ns. yhdistelmähoitona? Millä T3V:n arvoilla ko. hormonihoito on aloitettu? Kuinka kauan on kestänyt että positiiviset vaikutukset ovat alkaneet näkyä? Oliko sivuoireita, millaisia? Kiinnostaa, sillä ko.hoito aloitetaan noin parin viikon kuluttua.
Liotyroniini
LiostakoApu
71655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tänään tulee tasan kolme vuotta (bileet!) :).
Itseltäni ei edes mitattu T3V:tä ennen Lion aloitusta, mutta arvatenkin se oli enempi tai vähempi pielessä, vaikka tyroksiiniannos ihan reippaan kokoinen - ainakin olo oli totaalisen hanurista ja 10 mikron annoksella oltuani mitattiin tasan viitteen puolivälissä ollut lukema olon ollessa ihan täysin toinen kuin ennen Lioa.
Kannattaa aloittaa maltilla - ihan rauhassa 1/4 tabletilla alkuun eikä kannata kiirehtiä annosnostojen kanssa, koska on n. 4 kertaa vahvempaa kuin tyroksiini. Tavalliset ylläpitoannokset on n. 20 mikron luokkaa, mutta tosiaan 10 mikroa saattaa jo tehdä tosi ison eron. 6 viikkoa sai ihan rauhassa odotella elävien kirjoihin pääsyä, mutta turhaan annosnostoja kiirehtimällä saattaa lähinnä saada ikäviä sivuoireita ja turhaa lääkitysten säätöä ees taas.
Tyroksiinia ei kannata sitten hirveästi vähentää, jollei T4V ole sitten ollut ihan pilvissä. Tyroksiinin ja Lion suhde menee yleensä niin, että 100 mikroa T4:ää kohden menee 10-20 mikroa T3:a - yksilöllisten tarpeiden mukaan. Ideaalitilanteessa T4V ja T3V ovat suunnilleen samalla tasolla viiterajoihinsa nähden yleensä viitteen puolivälin yläpuolella (ja kunkin yksilöllisesti parhaimmalla tasolla). TSH lähes väistämättä suppressoituu eli laskee mittaamattomaksi, joten sen seuraamisen voitte unohtaa ;):
ovat yleensä liikatoimintaoireita, joita tulee siis selvästi pienemmillä annoksilla kuin tyroksiinin kanssa. Lion aloituksen aikaan on havaittu ihmeellisiä paleluita, pieniä sydämen kiihdyttelyjä ja muuta pientä liikatoiminnalta hieman haiskahtavaa sekä joitain ihme allergistyyppisiä ilmiöitä ym., mutta jos eivät tunnu hankalilta voi hyvin odottaa muutaman viikon niiden ohi menoa. Annosnostojen yhteydessä saattaa hetkeksi tulla samoja oireita.
Moi!
Onko Lio-lääkitys helpompi saada kuin Armour, joka on ilmeisesti kiven alla Suomessa?
Oon ollut tyroksiinihoidolla jo vuosia (kr poistettu kokonaan), mutta silti on paino-ongelmia, nivelkipuja ym., vaikka T4V- ja TSH-arvoni ovat olleet jo pitkään normaalit! Armour kiinnostaa, samoin tuo Lio.
T3-arvoa ei ole koskaan mitattu...
Eräs ongelma on se, että monet lääkärit eivät osaa annostella tuota maltilla - jotkut eivät pääse yli siitä, että TSH suppressoituu.
Mikset aloita Armour Thyroidia?
Kannattaa itseopiskella ensin.
Armouriin. Aivan varmasti jatkan Lio-linjalla niin kauan kuin suinkin pystyn.
..saisi edes kokeiltavaksi! Lääkärin mielestä turha lääke, kaikki sitä kokeilleet ovat kuulemma lopettaneet nopeasti. En saanut edes lähetteeseen T3V-testiä, vaikka halusin.
Nyt kokeilen toista lääkäriä.