Tehdäänkö S80

Tehdäänkö S80 Ruotsissa kuten V70?
51082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

koreas, samal hihnal ku kian kokkareet!

Äänestä
  • Koreasta tulee muitakin hyviä Autoja, esim. Hyundai, siitä ei laatu parane.

    Äänestä

  • on sitten laatua kirjoitti:

    Koreasta tulee muitakin hyviä Autoja, esim. Hyundai, siitä ei laatu parane.

    Jenkit osaavat arvostaa laatua:

    Korealainen Hyundai Genesis on palkittu Pohjois-Amerikan arvostetuimmalla North American Car of the Year -palkinnolla. 50 autotoimittajan raati valitsi viime vuonna esiteltyjen mallien joukosta Hyundai Genesiksin parhaaksi uudeksi malliksi.

    Maanosan Vuoden auto -palkinto jaettiin Detroitin kansainvälisessä autonäyttelyssä Yhdysvalloissa.

    - Genesis edustaa kaikkea sitä, mitä olemme tähän saakka oppineet, ja olemme iloisia, että tuomaristo myös antoi tunnustusta tuotekehitysosastomme tekemälle työlle, Hyundai Motor American pääjohtaja John Krafcik kertoi ylpeänä.

    Tuomaristo valitsi 50 ehdokkaan joukosta kolme finalistia, jotka Hyundain lisäksi olivat Volkswagen Jetta TDI ja Ford Flex. Tuomaristo arvioi autojen innovatiivisia ratkaisuja, turvallisuutta, muotoilua, ajo-ominaisuuksia ja mukavuutta sekä rahalle saatavaa vastinetta.

    Palkinto jaettiin nyt 16:nnen kerran, ja sen esikuvana toimii arvostettu eurooppalainen Car Of The Year -palkinto. Tuomaristo koostuu 50 päätoimisesti autotoimittajan työtä tekevästä yhdysvaltalaisesta ja kanadalaisesta toimittajasta.

    Hyundai Genesiksen Euroopan lanseerauksesta ei ole tehty päätöstä

    Äänestä

  • Ovat, kirjoitti:

    paljastuu muutamanvuoden ja muutaman sadantuhannen kilometrin päästä, harvoin uudesta autosta.

    Äänestä

Ainakin vielä vuosi sitten tehtiin. (Göteborgissa)
Tai ainakin tuttava väitti joka on kyseisellä tehtaalla töissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

skuupituu kirjoitti:

Tehdäänkö S80 Ruotsissa kuten V70?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu