Mä en helvetti enää kestä tätä! Mulla on karmea halua laihtua(bmi 29), mutta se ei onnistu millään, kun on koko ajan vaan ruoka mielessä. Heti kun tulen koulusta kotiin, alan syödä. Välillä oksennan, sillä se on yksinkertaisesti ainoa tapa estää lihominen. Ja kun tämä omituinen himo syödä ei vain lopu! Söin klo 21 aikaan 6 ruisleipää levitettä, ja päätin olla oksentamatta, jos se syömishimo sitten loppuisi siihen. Mutta nyt taas klo 23 mä haluaisin syödä. Nälkä ei ole, haluan vain syödä. Ja mä en jaksa ymmärtää, miksi mä teen näin!
Mitä mä voin tehdä? Hyvä keino tosin olisi mennä hakemaan apua, mutta sitä en kuitenkaan tee joten.. Auttaisiko, jos söisi 2 tunnin välein vähän? Päivän kalorimäärät tms. pysyisi samana, mutta ruokailukerrat vaan lisääntyisivät?
Miten ylipäätään saisi ajatuksensa ihan muualle ruoasta? Auttakaa, jokainen vinkki on tarpeen.
P.S Ensimmäistä kertaa musta tuntuu, että haluaisin ja ehkä voisinkin kertoa syömishäiriöstäni - mikä se sitten ikinä onkin - kaverilleni. Tuntuu, etten enää selviä yksin.
Mitä mä voin tehdä? Hyvä keino tosin olisi mennä hakemaan apua, mutta sitä en kuitenkaan tee joten.. Auttaisiko, jos söisi 2 tunnin välein vähän? Päivän kalorimäärät tms. pysyisi samana, mutta ruokailukerrat vaan lisääntyisivät?
Miten ylipäätään saisi ajatuksensa ihan muualle ruoasta? Auttakaa, jokainen vinkki on tarpeen.
P.S Ensimmäistä kertaa musta tuntuu, että haluaisin ja ehkä voisinkin kertoa syömishäiriöstäni - mikä se sitten ikinä onkin - kaverilleni. Tuntuu, etten enää selviä yksin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Justiin kirjoitin toisen keskusteluavauksen, täytyy myöntää että itselläni on sama himo syödä, syödä ja syödä.. en voi sille mitään.. toivoisin voivani neuvoa sua, mutta mulle ei taida neuvot riittää kellekään, kun en edes itseäni pysty pitään kurissa.. Ehkä sun kannattais keroa jollekin kaverille, tiedän miten vaikeaa se on, en itsekään ole siihen pystynyt.. Mutta toivotan voimia sulle
Itse oääsyt osastolta semmonen 3kk sitten.
Bulimia jatkuu ja tuntuu ihan hirveältä.
jos sä kertoisit jollekkin nyt, se vois
auttaa sua asian kanssa. Kun kerrot esim
ystävälles, niin tiedät ainakin sitten että
sä et enään voi piilotella tota koska joku tietää jo. 8 ( tää on kurjaa i know
Ymmärrän sua todella hyvin.Itselläni on ihan sama juttu.Eilen illalla toistin ittelleni että "en syö tänään enään..jne" mutta mieli vie mennessään ja menin sitten syömään 8( onneks en sortunu ku pariin leipään.Itse en ole kertonut kenellekkään tästä.Yksi ystävistäni kärsii myös bulimiasta ja usein olenkin hänen tukenaan jne.mutta en halua itse että joku saa tietää minun sairaudestani.Toiset haluavat tuke,toiset eivät.Uskon että sinun kannattaisi kertoa ystävällesi,josse vain mitenkään helpottaisi oloasi.Ruuan miettiminen on vaikeaa saada mielestä,mutta päivisin on helppo välttää syömistä,ulkoilemalla jne.Jos ei ole sellaisessa paikassa jossa ruokaa löytyy niin ei sorru syömäänkään.Mutta toivottavasti saat asiat järjestykseen,semppiä: )))
mulla on ollut ja on ihan sama juttu kun sulla..ja olen pohtinut syitä jo monta vuotta.olen tavallaan "sekahäiriöinen" elikäs joko syön todella liikaa ,paljon ja jatkuvasti ja toisinaan hyvin säntillisesti ja liikun paljon.mutta homma ei todellakaan ole mulla mitenkään hanskassa ja olen jo kolmekymppinen!kannattaa todella kertoa jollekkin vaikkakin suosittelen kovasti ihan ammattiauttajaa.itse siis olen ollut siinä uskossa että kyllä mä tämän itsekkin fiksaan,mutta ikävä totuus onettei se mene niin.jotain tyhjyyden täyttämistä se on,joku trauma..syitä voi olla niin monia.itselläni alkoi terapia asioiden tiimoilta ja luulempa ,että pian(toivottavassti)olen oman itseni herra ,tai edes ymmärrän miksi toimin kuten toimin.minusta tuntuu että tämä syömishäiriö rasittaa jo liikaa mun elämää ja ajatuksia joten nyt saa riittää.ja ensiavuksi sulle; koita syödä päivällä terveellisesti ja hyvin ja sit illaksi sä varaat sellaista ruokaa josta et enempää turpoa jos on pakko syödä (kokemuksesta tiedän että usein on)esim.pari kiloa porkkanoita.ja yritä käydä lenkillä.sitten sulla on ainakin parempi omatunto,you know.tsemppiä paljon.
Ite turvauduin oksentamiseen lihomisen ehkäisy- ja laihdutuskeinona ensimmäisen kerran reilu puoltoista vuotta sitten. Sillo tuntui siltä, että "nyt tällä keinolla muutaman kilon laihdutan ja sitten lopetan". Puoli vuotta ku oksentamista oli kestäny(n. 2-3 kertaa viikossa) eikä paino muuttunu mihinkään, myönsin itselleni että mulla on syömishäiriö. Ja sen jälkeen lopettaminen on olluki enemmän ja vähemmän vaikeaa. Välillä oon päässy kuukaudeksi eroon jo siitä, mutta sieltä se bulimia on takaisin pukannu, vaikka oon miten vannonnu, että ei enää koskaan. Mutta kokemuksesta voin sanoa, ettei todellakaan(!) kannata sillä oksennuslinjalla painoa yrittää pudottaa. Siitä seuraa entistä kauheampi mieli, ja ahmimishimo vaan pahenee. Ite oon ainaki huomannu, että auttaa jos keksii päiväksi paljon tekemistä, lähtee ulos ja näkee vaikka kavereita. Sillon ei tuu sitä tarvetta syödä tai ajatella syömistä. Koti ei oo syömishäiriön kanssa todellakaan mikään turvapaikka, ainakaan mulle. Ja jos mahdollista niin osta kotiin mahdollisimman vähän sellaista ruokaa voi ahmia. Omalla kohdallani olen huomannut sen, että kun kotona ei ole mitään ruokaa, niin kynnys oksentamiseen nousee, kun pitää kaupasta erikseen lähteä hakemaan karkkia ja muuta, että voi taas pää pöntössä viettää päivää. Laihduttamisesta vielä sen verran, että kun vaikka muutaman päivän jaksaa syödä vähemmän ja terveellisemmin, ja pääsee laihduttamisessa alkuun, niin siitä tulee jo niin hyvä mieli, ettei ruualla mässäilyllekään oo enää niin suurta tarvetta. Usko pois, kolme päivää kun jaksat niin sen jälkeen on jo paljon helpompaa, kun vaa'altakin näkee että alkuun on päästy :) ja liikkumista kannattaa kans yrittää, siitä tulee oikeasti pirteä ja hyvä mieli, eikä sitä parempaa mieltä niin helposti hae ruoasta. Ja mikä parasta, siitä ei tuu lainkaan sitä syyllisyyttä mikä ahmimisen jälkeen tulee :) Mutta tsemppiä sulle tosi paljon, koitetaan molemmat oppia että elämässä on muutakin (ja paljon tärkeämpääkin) ajateltavaa kuin ruoka :D