kun tyttö muuttui aivan hankalaksi, oli inhottava poikakaverilleen ja sanoi rumasti. Meni muutama päivä kyselin, että mikä oikein on. Sitten tyttäreni sanoi, että kuukautiset on myöhässä. Poikakaverin äiti sanoi, sitten ettei sen pojan tarvi vielä isäksi ruveta ja poika oli samaa mieltä.
Yritin lohdutella, tuntui kauhelata ajatella, että tyttärestäni tulisi äiti, lapsi itsekin. Yritettiin kaksistaan miettiä parasta ratkaisua. Ajateltiin, että kyllähän meille vielä yksi mahtuisi. Katsotaan nyt kuitenkin kuinka käy. Kyllä pelottaa. Miten jotkut voi sysätä vastuun vain toiselle.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis kuka nyt sysää vastuuta ja kenelle...?
Poika tiesi tilanteesta ja olivat riidelleet. Eivät vain uskaltaneet ensin kertoa. Huomasin vaan että käyttäytyminen oli muuttunut. Tarkoitin, että poika perheineen välttelee vastuuta.
Niinno...heillä on OMA näkemyksensä asiasta ja teillä/sinulla ilmeisesti omanne...
Tärkeintä taitaa nyt kuitenkin olla se tytön ja pojan mielipide ja varsinkin tytön...
TUNTUU IHAN SAMANLAISELTA TAPAUKSELTA.